SYNNYTYSKERTOMUS OSA 4: MITEN MEILLÄ NUKUTAAN?

* Postauksessa näkyvät vauvanvaatteet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ellosilta*. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä! Ostamalla suosittelemiani tuotteita näiden linkkien kautta, tuet blogini toimintaa myös jatkossa.

Lue myös: 

< Synnytyskertomus osa 3: Kun maito nousee ja sektiohaavaa kolottaa

Yön sekavat tunnit

Arvata saattaa, että ensimmäinen yö kotona vastasi täysin ensimmäistä yötämme sairaalassa. Pääsimme nukkumaan vasta puoli viiden aikoihin ensimmäisenä yönä. Sitä edelsi kolmen tunnin kävelymaraton eteisen ja keittiön välillä. Olin aivan puhki ja taas yhtä kysymysmerkkiä, sillä en ymmärtänyt, mistä syystä vauva itki niin paljon. Kaikki kuitenkin sanoivat, että se kuuluu asiaan.

En koskaan arvannut, että vauvan kanssa joutuu kävelemään niin paljon. Käveleminen oikeasti rasittaa jalkoja, vaikka muuten tuntuisi, että jaksaisikin kantaa lastaan. Mun jalat ja hartiat olivat ihan muussina ensimmäisten päivien kantamisen jäljiltä.

Sen lisäksi sektiohaava oli edelleen todella kipeä, oikeastaan kipeämpi kuin sairaalassa. Mieheni piti auttaa minut sänkyyn ja pois sängystä. En myöskään pystynyt imettämään vasemmalla kyljellä ollenkaan vihlovien kipujen takia. Onneksi sairaalassa olin kuitenkin oppinut imettämään monella eri tavalla, joten päivisin imetin istualtaan asentoa vaihdellen. Kipulääkkeiden avulla pärjäsin siitä eteenpäin mainiosti ja pian huomasinkin jo, että haava alkoi parantua hyvin ja kivutkin hävitä.

Yöt alkoivat mennä hiljalleen paremmin, vaikka vauva ei millään halunnutkaan nukahtaa kehtoon. Ensimmäinen kuukausi olikin yhtä huutoa aina hereillä ollessa. Tässä yksi merkintä, jonka olen kirjoittanut 5.5.2018.

"Joka yö menee huonompaan suuntaan. (Nimi) itkee monta tuntia päivässä, tänään itkenyt kaikki muut hetket paitsi kolme tuntia mummolassa. :( Klo 3.31 itkee vielä täyttä kurkkua olohuoneessa. Kun yrittää laittaa nukkumaan meidän väliimme, alkaa uusi itku. Äiti valvoi eilen noin neljään, jotta tutti pysyi suussa eikä itku alkanut uudestaan."

Koliikkiakin epäiltiin, sillä annoimme kuplanpilkkojia ja maitohappobakteereita vauvalle, eikä niistä tuntunut olevan juuri apua. Tutti tuli onneksi tutuksi, sillä se osoittautui lopulta ainoaksi keinoksi saada vauva rauhoittumaan. Samoihin aikoihin aloin satunnaisesti juottaa vauvalle äidinmaitoa tuttipullosta, joka myös mahdollisti sen, että pystyin olemaan hetkiä pois vauvan luota.

Imetys loppui vähän yli puolen vuoden jälkeen. Se sujui ilman kummempia ongelmia ja lähti täysin vauvan aloitteesta. Tämä sopi minulle oikein hyvin, sillä nyt olin entistä vapaampi liikkumaan ja käymään myös omilla menoillani.

Pian alkoi helpottaa...

Ensimmäiset kolme kuukautta olivat todella rankkoja ja tuntuivat vuodelta, mutta niistäkin selvittiin. Nyt niitä voi jo oikeasti muistella huumorilla. Koliikkimainen itku loppui täysin vasta noin 3,5 kuukauden jälkeen. Näin jälkeenpäin myös tuntuu, että tuosta ajasta olisi vierähtänyt ikuisuus, vaikka eihän siitä ole kuin vasta noin puoli vuotta. Sairaalassa vietetyistä päivistä viisastuneena (ja useita kikkakolmosia oppineena) tulimme myös ajan kanssa siihen tulokseen, että jos vauva nukahti paremmin äidin viereen, kannatti hänen siinä nukkua.

Mielestäni paras saamani neuvo onkin ollut se, että toimii hetkessä aina siten, mikä on helpointa. Turha murehtia, miten asiat sujuvat myöhemmin. Alun sekasorron jälkeen vauva nukkuikin pitkään omassa kehdossaan, mutta suurimman osan ajasta nukuimme perhepedissä. Vielä tänäkin päivänä nukun usein vauvan kanssa nenät vastakkain. Yksi maailman ihanimmista asioista onkin nukkua oman lapsen vieressä ja kuunnella tämän tuhinaa.

Olen välillä miettinyt, miten siirtyminen pinnasänkyyn onnistuu, mutta muutaman kokeilun jälkeen on sekin näyttänyt sujuvan ihan hyvin. Jouluviikolla vauva nukkui kolme yötä putkeen omassa sängyssään tyytyväisenä ja vasta aamulla seitsemän aikoihin hän heräisi ensimmäisen kerran. Silloin nappasin tytön viereen ja posotettiin vielä muutama tunti. Ainoastaan flunssan jälkioireina olleet yskänpuuskat ovat pitäneet vauvaa välillä hereillä. Onneksi uni maistuu, kun saa taas tutin suuhun.

Meillä nukutaan hyvin!

Yöllisiä herätyksiä meillä ei ole ollut ensimmäisten kuukausien jälkeen enää kuin hyvin satunnaisesti, sillä vauva lopetti yöllä syömisen jo parin kuukauden ikäisenä. Tyttäremme on iltavirkku ja menee nukkumaan klo 21.30-23. Onneksi vanhempien välissä tai omassa sängyssä nukutaankin sitten pitkälle aamuun, tavallisesti lähes kymmeneen asti.

Nyt olen huomannut, että vähempi uni on alkanut riittää ja tyttö heräilee "jo" yhdeksän aikoihin. Tällöin juodaan maitoa, vaihdetaan vaippa ja hetken möyrimisen jälkeen saatetaan vielä nukahtaa hetkeksi.

Meillä perhepeti on toiminut, enkä enää nykyisin ole tuntenut itseäni kovinkaan väsyneeksi satunnaisia huonoja öitä lukuun ottamatta. Jos joskus nukun huonosti, se johtuu siitä, etten malta mennä aikaisin nukkumaan, tai mielessä pyörivät muut asiat. Olemme siis nukkuneet suurimman osan ajasta äärimmäisen hyvin jo yli puolen vuoden ajan satunnaisia hampaiden tekoa tai flunssaa lukuun ottamatta. Nyt tosin kun vauva on oppinut liikkumaan, sängyssä nukkumista on pitänyt alkaa seurata enemmän. Se tässä onkin huono puoli.

Perhepedissä nukuttiin myös viikon ulkomaanreissussa tällä viikolla. Vauva veti sikeitä keskellä, kun minä ja siskoni nukuttiin hänen vieressään.

Joka päivä kiitän tytärtäni hyvistä yöunista, sillä en pidä niitä itsestäänselvyytenä. Liekö apua ollut perhepedistä, tai vauvan hyvistä unenlahjoista, mutta pääasia on, että meillä nukutaan nykyisin yllättävän hyvin. Nuo yölliset itkumaratonit ovat muisto vain, ainakin taas toistaiseksi.

Ihanaa vaihtelua arkeen tuovat ulkomaanmatkat, joita meillä onkin takana jo useita. Jos vaan yhtään miettii maisemanvaihdosta, niin suosittelen! Se tekee aidosti hyvää koko perheelle.

Pitkälle on tultu ja alun hulabaloo tuntuukin olevan enää unta vain. Joka päivä arkeen ilmaantuu uusia haasteita, mutta samalla tietyt asiat taas helpottuvat. Vaikka vauva-arki onkin tuhat kertaa rankempaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella, en vaihtaisi päivääkään.

Kiitos sinulle, että olit seuranani synnytyskertomukseni parissa. <3 Jos pääsit tänne asti, niin olisin todella kiitollinen, jos voisit jättää kommenttia. Se voi olla vaikkapa vaan hymiö tai jokin vastaava. Täten tiedän vähän kuinka moni kulki mukana loppuun asti. Suurkiitokset myös Hyvinkään sairaalan äitiyspoliklinikan henkilökunnalle!

t. Enni

Ps. Postauksen ihanat ja laadukkaat vauvanvaatteet on saatu Ellosilta*! Näistä on tullut lemppareita ja niitä onkin tullut käytettyä todella ahkerasti.

Lue myös edellinen osa: 

< Synnytyskertomus osa 3: Kun maito nousee ja sektiohaavaa kolottaa

Lue myös aiemmat raskauteen ja vauva-arkeen liittyvät tekstit:

- 2018 oli elämäni paras vuosi

- Nimiäispuhe

- Kuukausi laskettuun aikaan

- Muuttunut kehonkuva ja pukeutuminen raskausaikana
- 7 vinkkiä siihen, mitä tehdä äitiyslomalla edullisesti
- Vauvamaha

* Postauksessa näkyvät vauvanvaatteet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ellosilta.