MUN PARHAAT YSTÄVÄT

Ystävilleni...

Mun parhaat, rakkaat ja kauniit ystävät, Sanni ja Riikka, te olette mun kallio. Teidän seurassa tunnen olevani turvassa ja saan olla oma itseni. Huonoina päivinä saan kiukutella niin paljon kuin haluan (ja raskausaikana teinkin tätä todella paljon) tai tuntea olevani masentunut. Hyvinä päivinä saan nauraa vatsani kipeäksi ja puhua vain äänillä, jotka koirat kuulevat. Silti mikään ei riko meidän ystävyyttämme. Siinä te edelleen olette.

Mä en ole helpoin ystävä, sillä vaadin paljon omaa rauhaa, vetäydyn helposti omiin oloihin ja kehittelen usein päässäni ihmeellisiä skenaarioita. Näiden kahden kanssa olen kuitenkin onnistunut löytämään täydellisen balanssin.

Aina välillä kuullaan kommentteja siitä, miten kolme naista voi tulla toimeen ystävinä. Kysytään, onko meillä jollakin kolmas pyörä -fiilistä. Avoimuuden ja luottamuksen avulla tällainen ystävyys onnistuu.

On ihan tavallista, että välillä kolisee, sillä sehän merkitsee vain sitä, että välittää. Ei meidän kolmen ystävyys ole ollut mikään itsestäänselvyys, mutta mulla ainakin on tunne, että kaikki koetut vastoinkäymiset ovat vaan vahvistaneet meidän ystävyyttä.

Me ollaan tunnettu toisemme jo ala-asteelta lähtien. Välillä on ollut aikoja, kun ei olla oltu niin tiiviisti yhdessä. Viime vuosina ollaan kuitenkin oltu enemmän tekemisissä kuin koskaan aiemmin. Takana on monet ikimuostoiset reissut, joita kelpaa muistella vanhoilla päivillä.

Jokainen meistä kolmesta on erilainen ja siksi me täydennämme toisiamme parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden kahden ansiosta olen uskaltanut mennä epämukavuusalueelleni ja oppinut näkemään paljon asioita uudella tavalla. Ehkä joku teistä lukijoistakin on huomannut, että ajatusmaailmani on muuttunut iän myötä ja #yolo-fiilis vahvistunut. Se on osittain näiden kahden ihanan tyypin ansiota.

Näiden kahden kanssa voi puhua mistä vaan. Nämä naiset eivät tuomitse. <3

Mitä mä olen tehnyt, että olen saanut teidät mun elämään?

t. Enni