Vauvan ensimmäinen sana
* Postauksessa näkyvä lelu saatu kaupallisessa yhteistyössä Lindexiltä.
Miten voinkaan rakastaa tätä pientä ihmistä niin paljon?
t. Enni
* Postauksessa näkyvä lelu saatu kaupallisessa yhteistyössä Lindexiltä.
Vauvan ensimmäinen sana
Muutama päivä sitten meidän pikkuneiti sanoi ensimmäisen sanansa. Jo parin kuukauden ajan tyttö on harjoitellut ääntämistä jokellellen ja varsinkin tätätää, papapaa ja mamamaa ovat olleet kovassa käytössä. Nyt vihdoin odotus palkittiin ja tyttö sanoi ensimmäisen sanansa.
Mikä oli vauvan ensimmäinen sana?
Olimme neidin kanssa olleet päivän kotosalla ja kello alkoi lähestyä miehen kotiintuloaikaa. Kysyin tytöltä: "Missä isi?" ja totesin samalla, että "isi tulee kohta". Muutaman kerran toistin isiä sen kummemmin miettimättä, kunnes tyttäreni sanoi kirkkaasti ääntäen: "ISI".
Kasvoilleni levisi riemu, sillä tilanne tuntui niin uskomattomalta. Oli ihan sanoinkuvailemattoman ihmeellistä kuulla oman lapsen lausuvan suloisella äänellään "isi". Tietysti riemastuin tästä ja yritin saada tyttöä sanomaan tuon maagisen sanan uudestaankin. Tyttö kuitenkin pysyi hiljaa, virnisteli ja höhötteli vaan.
Mieheni tuli pian tämän jälkeen kotiin ja pääsin vihdoin jakamaan uutiset. Samalla menin toiseen huoneeseen ja mieheni jatkoi isi-sanan toistoa. Eipä aikaakaan, kun tyttömme sanoi uudelleen "isi" niin kauniisti ja suloisesti. Mieheni huusi, että kuulinko, vauva sanoi "ISI"!
Mun sydän sulaa joka kerta kun ajattelen tätä. Isin tyttö. Ja tietysti äidinkin. <3 Mikä parhainta, saan pian mennä nukkumaan tuon pienen ihmeen viereen ja kuunnella maailman suloisinta tuhinaa korvani juuressa. Ehkä aamulla heräämme samalta tyynyltä vierekkäin.
Miten voinkaan rakastaa tätä pientä ihmistä niin paljon?
t. Enni
* Postauksessa näkyvä lelu saatu kaupallisessa yhteistyössä Lindexiltä.
<3
VastaaPoista❤️
PoistaIhana postaus! Odotan esikoistani ja luen tosi innolla sun kaikki vauvapostaukset <3
PoistaIhana kuulla, kiitos! Onnea paljon tulevasta perheenlisäyksestä ja ihanaa odotusaikaa! <3
Poistaihana pikkuinen <3 Varmaan kiva yllätys oli isille tämä pikku neidin ensimmäinen sana :)
VastaaPoista<3 No arvaa vaan! Vielä sitä äitiä malttamattomana odotellessa :D
PoistaIhana postaus, niin täynnä tunnetta! <3 Meillä taisi ekat sanat olla just äiti, isi ja kissa. :)
VastaaPoistaKiitos! ihana kuulla! <3 nyt on muutaman päivän ajan äitiä jo sanottu <3 On niin outoa kun oma lapsi alkaa puhua!
Poista