Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Tein lastenkirjan tekoälyn avulla

AI eli tekoäly on ollut ainakin omassa lähipiirissäni kova puheenaihe nyt reilun vuoden ajan ja tuntuu, että tahti vaan kiihtyy. Erilaisia tekoälypohjaisia kuvagenerointimalleja on alkanut ilmestyä verkkoon ja yksi omista suosikeistani,  Adobe Firefly , kuulu Adoben lisenssiini.  Kuvien luominen tekoälyllä Olen ollut todella kiinnostunut tekoälystä ja erityisesti kuvien generoinnista tekoälyllä. Olen myös käyttänyt paljon aikaa tämän oppimiseen sekä opettamiseen.  Kuvia siis luodaan promteilla, eli komennoilla. Ihminen ei luo kuvaa, vaan kone. Ihminen kuitenkin luo komennon, jolla kuva luodaan. Komento ( prompt ) voi olla esimerkiksi: " an avocado armchair" tai paljon monimutkaisempi, usean lauseen mittainen ja satojen rivien verran hiottu komento. Tekijänoikeudet ovatkin sitten asia erikseen ja niistä on ollut myös valtavasti keskustelua. On menty jopa niin pitkälle, esim.  Adobe on niin varma Fireflylla luoduista tekoälykuvistaan, että he ovat valmiita maksamaan mahdollise