Imetyksen lopettaminen ja tarjotun avun vastaanottaminen

Kaupallisessa yhteistyössä Ellosin* kanssa / postaus sisältää mainoslinkkejä.

Imetyksen lopettaminen

En uskonut kirjoittavani tätä postausta vielä pitkään aikaan, mutta tässä sitä ollaan. Oikeastaan voisin muotoilla otsikon nimellä "Imetyksen loppuminen", sillä loppujen lopuksi pystyin aika vähän vaikuttamaan imetyksen jatkamiseen. Tällä kertaa vauva päätti, että kiitti, mulle riitti.

Ennen vauvan syntymää muistan käyneeni keskustelua läheiseni kanssa imettämiseen liittyen. Olimme sitä mieltä, että ongelmia imettämisen suhteen ei varmaankaan tulisi. Imettäminen on paitsi luonnollinen tapa ruokkia vastasyntynyttä, myös edullinen ja helppo tapa verrattuna vaikka siihen, että keittelee pulloja tai ostaa kalliita korvikkeita ja kuljettaa niitä aina mukanaan.

En kuitenkaan vielä reilu kuukausi sitten arvannut, että vaikka imettäminen oli ajan kanssa vähentynyt huomattavasti, se loppuisi parissa viikossa kokonaan. Ei se imettäminen ihan niin sormia napsauttamalla onnistunutkaan, koska siihen hommaan tarvitaan kaksi ihmistä.

Miksi imettäminen loppui "jo" nyt?

Reilu pari kuukautta sitten imetyskerrat harvenivat jo noin neljään vuorokauden aikana. Tyttö joi silti maitoa vähintään kuusi kertaa vuorokaudessa. Meillä on jo pitkään menty ilman yöllisiä imetyksiä ja tälläkin hetkellä vauva juo iltamaidon tuttipullosta kympin aikoihin, kunnes viimeistään kasin aikoihin aamulla vauva herää juomaan uuden satsin. Sen jälkeen saatetaan vielä posottaa muutamakin tunti hyvillä mielin.

Se, miksi imetys loppui "jo" nyt johtui ehkä siitä, että vauva huomasi maitoa tulevan paremmin tuttipullosta, ja että ruokaa pystyi myös syömään. Tyttö ei neljän kuukauden jälkeen tuntunutkaan olevan enää kiinnostunut hengailemaan rinnalla, vaan varsinkin loppuaikana rinnalla oleminen muuttui ei-niin-hauskaksi "olen vampyyri"-leikiksi. Au. Aina tämän jälkeen tytön kasvoille levisi virnistys. Toisin sanoen tyttöni ilmaisi minulle, että nyt riitti rinnalla oleminen.

Muut syyt? Baby blues?

Olen jälkeenpäin miettinyt, oliko imettämisen loppumiseen muitakin syitä. Ehkä homma toimi ketjureaktion tavoin. Kiinteiden aloitus, hampaiden puhkeaminen sekä mun viime viikkojen huonovointisuus. 

Olin muutama viikko sitten todella huonossa kunnossa. Instan puolella laitoinkin tarinoita verenpainemittauksesta, sillä matalahko verenpaine aiheutti mulle paitsi todella huonoa oloa, niin myös henkisesti olin aika loppu johtuen varmaankin juuri voimattomuuden tunteesta.

Alkuun syytin pahasta olosta normaalia baby bluesia, mutta kun selvisi, että pahalle ololleni löytyi taas kerran fyysinenkin syy, ymmärsin, että se taas vahvisti henkistä pahaa oloa. Eihän kukaan tykkää elää kivun tai voimattomuuden tunteen kanssa.

Kuten sanottu, olin jo raskausaikana huonossa kunnossa, mutta jotenkin oletin parantuvani heti, kun vauva syntyisi. Näin ei ihan käynyt, vaan vasta nyt elimistö alkaa kunnolla palautua raskaudesta ja sektiosta. Silti paluuta entiseen ei taida olla. Tulen aina olemaan enemmän tai vähemmän kipeänä.

Kun tilanne eskaloitui todella pahaksi, eli kun en enää voinut kävellä hengästymättä, tai nousta seisomaan ilman, että päässä sumeni, olin yhteydessä neuvolaan. Kerroin sinne huoleni ja sain neuvon olla tästä eteenpäin imettämättä tai edes pumppaamatta maitoa. Tuon puhelun aikana harteiltani putosi taakka, sillä jotenkin kuvittelin, että imettämistä pitäisi vaan jatkaa yrittämällä uudestaan ja uudestaan. Ehkä päähäni oli jäänyt paljon puhuttu imetysmyönteisyys ja se, että jo pelkän korvike-sanan ääneen lausuminen särähti korvaani.

Kotipalvelu apuna äidin ollessa kipeä

Onneksi jo raskausaikana pääsin tekemisiin todella ymmärtäväisen terveydenhoitajan kanssa. Hänen kanssaan olen voinut jakaa kaikki surut, kivut ja ilot. Hän myös sanoi minulle, että puoli vuotta imettämistä on hyvä saavutus, ja tärkeintä on tietysti se, että vauva saa ruoka keinolla millä hyvänsä. Terveydenhoitaja myös ohjeisti minua ottamaan tällaisia tilanteita varten suunniteltua apua vastaan.

En siis ehkä ulospäin näytä ihmiseltä, joka on kipeä tai joka tarvitsee apua lapsensa hoidossa (varsinkin kun minulla on erinomainen tukiverkosto ja paljon vauvasta huolehtivia ihmisiä ympärilläni). Sitä ei vaan voi koskaan tietää, millaisia asioita eri perheet kokevat, tai millaisia asioita ihminen sisällään tuntee.

Nyt vähän huvittaa, sillä niin monesti olen täälläkin painottanut sitä, että "kun äiti voi hyvin, vauva voi hyvin". Nyt äiti ei ole voinut kovin hyvin. Onneksi uskalsin olla yhteydessä neuvolaan, kun olo kävi liian huonoksi. 

Nyt kun apua on tarjottu ja olokin on alkanut parantua, herää väistämättä ajatus, että olikohan avun pyytäminen sittenkin liikaa... Jotkut äidit ovat sentään kokonaisia viikkoja yksin vauvojensa kanssa.  Jotta en kuitenkaan joudu samanlaiseen tilanteeseen kuin kaksi viikkoa sitten, olen päättänyt ottaa kotipalvelulta apua vastaan ennaltaehkäisyn ja oman hyvinvoinnin kannalta.

Imettämisen lopettaminen sujui helposti

Kirjoitin pari viikkoa sitten huonosta olostani, joka osui samaan ajanjaksoon imettämisen loppumisen kanssa. En syytä itseäni imettämisen loppumisesta, vaikka pitämällä itsestäni parempaa huolta olisi tilanne saattanut olla toisenlainen. Tai sitten ei.

Voin ylpeänä sanoa ääneen, että imetin vähän päälle puoli vuotta ja tästä eteenpäin voin muistella tuota aikaa hyvillä mielin. Olen myös onnellinen siitä, että vauva tuntuu vihdoin saavan tarpeeksi ruokaa tarpeisiinsa nähden, eikä minun tarvitse vaivata päätäni sillä, jäikö vauvalle nälkä. Imettäminen ei koskaan ollut helppoa ensimmäistä kuukautta lukuun ottamatta.

Imetyksen lopettaminen on kuitenkin sujunut yllättävän helposti. Onneksi vauva juo mielellään tuttipullosta, joten en ole enää niin kiinni vauvassa. 

Älkää ymmärtäkö väärin, sillä imettäisin vielä mielelläni. En kuitenkaan koe jääväni kaipaamaan imettämistä, vaikka se olikin yksi ihmeellisimmistä kokemistani asioista. Olen kuitenkin lukenut, että monen äidin kohdalla imettämisen lopettaminen on herättänyt paljon tunteita suuntaan ja toiseen. Minulla lopettaminen sujui ilman suurempia tunnemyrskyjä. Olen ikionnellinen siitä, että sain kokea imettämisen. Tämä vaan meni tällä kertaa näin ja hyvä niin.

Kuvan vauvan Ellos Kids -body saatu lahjaksi Ellosilta. 

Vastaavat täällä* ja täällä*

En osaa etukäteen ennustaa, millainen oloni tulee olemaan viikon, kuukauden tai puolen vuoden päästä. Sektiosta palautuminen vie aikaa ja nyt vatsani on kokenut kaksi suurta leikkausta. Voi olla, että tulen aina tuntemaan samoja kipuja kuin raskausaikana.

Ehkä tällä postauksella halusin kuitenkin viestittää sitä, että jokainen äiti on erilainen, ja että äitien tulisi osata kuunnella kehonsa viestejä. Myös vauvat ovat erilaisia ja jokaisella tulee olemaan omat tapansa toimia. 

Ota apua vastaan - pidä myös itsestäsi huolta

Erään tuttuni antama neuvo on jäänyt hyvin mieleen: "Tee siten, mikä tuntuu sillä hetkellä helpolta".

Mielestäni tällä asenteella vauva-arki kannattaakin elää. Jos esimerkiksi nukkuminen perhepedissä on helpompaa, niin nukkukaa perhepedissä. Perhepedistä mulla riittäisi asiaa vaikka ihan omaankin postaukseen. En ymmärrä, miksi pitäisi tuskailla vaikkapa kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa sitä, miten vauva ehkä nukkuu vuoden päästä omassa huoneessaan yksin? Ikinä ei voi tietää mitä aika tuo tullessaan. Ja kuka keksi sen, että vauva pitää laittaa omaan sänkyyn nukkumaan? Jotenkin vauva kainalossa maailma tuntuu vaan olevan oikein päin. Näin sen kuuluukin olla.

Jos siis imettäminen ei ota onnistuakseen, niin ainakin meillä korvike pelasti tilanteen. Olisi ehkä jo aiemminkin kannattanut uskaltautua kokeilemaan korviketta kotioloissa. 

Lisämaitoahan vauva sai jo sairaalassa ensimmäisenä yönään. Sekin tosin aikamoisen neuvottelun tuloksena, sillä kätilö ei millään voinut kommentoida lisämaidon antamista suuntaan tai toiseen, vaan jätti päätöksen yksin minulle. Siis minulle, joka oli ollut vasta 12 tuntia äiti, eikä tiennyt yhtään mistään mitään vahvojen kipulääkkeiden, unettomuuden ja raskauspöhnän takia, ja joka olisi tarvinnut tukea juuri tuon päätöksen teossa. Tuntuu, että tuolloin imetysmyönteisyys vietiin vähän liian pitkälle. Onneksi uskaltauduin tekemään päätöksen lisämaidon antamisesta, niin saatiin nukuttua muutama tunti ensimmäisen yön aikana.

Imetysmyönteisyys on erittäin hyvä asia, mutta liian pitkälle vietynä siitä voi aiheutua ennemminkin haittaa kuin hyötyä. Näin äitinä en siis enää pistä pahakseni, jos minulle tarjotaan apua. Aion ottaa kaiken avun vastaan, vaikka tuntuisikin siltä, että mun pitäisi pärjätä itse. Ei nimittäin pidä.

Tällainen oli meidän tarina imettämisen lopettamisesta. Se ei ollut täydellinen, eikä kuten oppikirjoissa, mutta näin jälkeenpäin juuri meidän näköinen. 

Mulle saa jakaa imettämiseen liittyviä kokemuksia, sillä luen niitä mielelläni. Vertaistukea, vertaistukea! Ihanaa viikonloppua kaikille. :)

t. Enni

* Postauksessa näkyvät tuotteet saatu lahjaksi Ellosilta. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.