Siirry pääsisältöön

SYNNYTYSKERTOMUS OSA 1: SUUNNITELTU SEKTIO

suunniteltu sektio, synnytys

Olen nyt jonkin aikaa kirjoitellut tätä tekstiä itselleni muistiin ja samalla ajattelin, että ehkä tämän voisi tännekin julkaista osissa. Olisikin pitänyt kirjoittaa synnytyksestä asioita ylös heti tuoreeltaan (tai ehkä kirjoitinkin, mutta olen hävittänyt ne), sillä nyt tuntuu, että aika on tehnyt tehtävänsä ja paljon on jo unohtunut.

Minun kokemukseni synnyttämisestä jäävät melko pitkälti suunniteltuun sektioon, joka sovittiin eräälle huhtikuiselle arkipäivälle. Sektioon päädyttiin lopulta vauvan perätilan takia. Niinpä sain lopulta haluamani synnytystavan onnekkaan (moni muu voi toki olla tästä hieman eri mieltä) sattuman kautta, eikä asiaa tarvinnut lähteä purkamaan pelkopolin kautta. Luonto siis hoiti asian tällä(kin) kertaa.

En ole missään vaiheessa tuntenut huonoa omaatuntoa synnytystapaani liittyen. Moni sektion kokenut äiti nimittäin saattaa kokea alemmuuden tunnetta siitä, ettei synnyttänyt luonnollisella tavalla.

Vaikka en missään nimessä olisi lähtenyt synnyttämään perätilassa olevaa vauvaa alateiste, koen, että sain kokea ihan tarpeeksi tuskaa jo raskausaikana, sillä toisinaan olin ihan rikki. En halua mitenkään vähätellä synnytyskipuja, mutta en myöskään halua vähätellä omia kipujani, jotka toisinaan saivat toivomaan kuolemaa. Kipumittarin (asteikolla 0-10) mukaan lukuisia kasin-ysin alavatsakramppeja kokeneena en varmasti päässyt paljoakaan helpommalla.

Näitä kaikista pahimpia kipukohtauksia oli raskausaikana viidestä kymmeneen, mutta aika on kullannut näistäkin suurimman osan. Sen sijaan siedettävää kipua koin päivittäin raskauden loppuaikana. Ehkä neljän kuukauden sairasloma kertoo kaiken oleellisen. En siis ehkä kokenut suurinta tuskaa, eli luonnollista synnytystä, mutta ei vaikea raskausaika sektion jälkeisine kipuineenkaan helppoa ollut.

Mutta palataanpa hieman taaksepäin, eli aikaan ennen vauvaa ja leikkausta. Huom. Olkaa hyvä ja korjatkaa minua vapaasti, sillä saatan käyttää termeistä vääriä nimityksiä. Lääkäri, kirurgi, kätilö, hoitaja... :) En aina muista, kuka vastasi mistäkin.

Synnytyskertomus OSA 1: Suunniteltu sektio

Aamu alkoi aikaisin, sillä Hyvinkään sairaalassa tuli olla hyvissä ajoin. Olin edellisiltana harjoitellut tukisukkien pukemista, mutta vielä aamullakin ahersin niiden parissa pitkään. Niinpä levottomasti nukutun yön jälkeen näytin juuri siltä, miltä viimeisillään raskaana olevat naiset saattavat turvonneine nilkkoineen, sormineen ja silmäpusseineen mahdollisesti näyttää – siis äärimmäisen väsyneeltä.

Onneksi olo oli olosuhteisiin nähden hyvä ja toiveikas. Tietysti tuleva sektio ja vauvan saaminen jännittivät suunnattoman paljon, mutta silti matka kohti sairaalaa sujui rauhallisesti. Sairaalalle saavuttaessa alkoi jännitys kuitenkin kasvaa entisestään, vaikka tosinaan olo oli välillä ihan levollinenkin. Alkuun jännitin siksi, sillä luulin olevani vasta päivän kolmas sektiojonossa ja tiedossa olisi ollut usean tunnin odottelu. Minulla oli myös todella kova nälkä.

Sairaalaan saavuttaessa istuimme hetken odotushuoneessa, jonka jälkeen kävin juttelemassa  ja sopimassa asioita ensin sairaanhoitajan ja sitten myös lääkärin kanssa. Tuolloin sain tietää, että pääsenkin synnyttämään jo ensimmäisenä. Olimme siis saapuneet sairaalaan joskus puoli seitsemän aikoihin aamulla ja jo tunnin aikana ehti tapahtua paljon. Ehdin vaihtaa päälleni leikkausvaatteet valmistautumishuoneessa ja ehdin myös jutella lääkärin kanssa tulevasta leikkauksesta ja siitä, mihin kohtaan leikkausviilto tehtäisiin. Pyynnöstäni sektio tehtiin vanhan arven kautta, eli en saanut sektiosta uutta haavaa uuteen kohtaan.

Pian minut jo kutsuttiin leikkaukseen ja yhtäkkiä olin jo matkalla leikkaussaliin. Mieheni pääsisi mukaan seuraamaan leikkausta hetkisen kuluttua, kunhan puudutteet ja muut oli saatu laitettua.

suunniteltu sektio
 Kuva on otettu muutamia tunteja sektion jälkeen. 

Muistan kun minut pyydettiin sisään leikkaussaliin ja lähdimme yhdessä kirurgin / kätilön (tai kuka olikaan) kanssa kävelemään kohti leikkaussalia. Minulta varmistettiin, mihin toimenpiteeseen olin tulossa. ”Sektioon” vastasin.

Noin klo 8.30 olin leikkaussalissa ja huomasin, että sali oli täynnä ihmisiä. Sektiotani oli tullut seuraamaan yhteensä 12 ihmistä, joista jokainen esitteli itsensä yksi kerrallaan. Näistä 12 ihmisestä kolme oli opiskelijoita. Esittelyt itsessään veivät jonkun aikaa ja siinä samalla mietin, että onpas salissa paljon ihmisiä. "Onkohan täällä aina näin paljon ihmisiä seuraamassa?" mietin.

En missään vaiheessa saanut esilääkettä, vaikka muistan siitä olleen puhe aikaisemmin. Saatoin myös muistaakseni mainita asiasta muille, kun sitä kysyttiin. Olisin ehkä halunnut ottaa esilääkettä, mutta toisaalta kun tajusin, etten sitä tule saamaan, niin ei sekään haitannut enää. Ei minua kuitenkaan niin paljoa jännittänyt, vaan päätin pitää itseni kasassa ja edetä askel kerrallaan saamieni ohjeiden mukaan.

Kun esittelyt oli tehty, oli puuduttamisen aika. Puudutus ei muistaakseni sattunut pahemmin ja se laitettiin selkään ollessani kylkiasennossa. Puudutteen laitto meni nappiin. Sen jälkeen menikin hetki, että tunsin puudutteen vaikutuksen ja pian tunto olikin kadonnut kokonaan ylävartalosta alaspäin. Puudutteen vaikutuksen alkaminen tuntui oudolta, aivan kuin aine vain olisi valahtanut jalkoihin.

Kun puudute oli saatu laitettua, sisään saapui mieheni täysissä sairaalakuteissa. Hän jäi istumaan viereeni ja odottamaan h-hetkeä. Muistan, että rupateltiin jotakin niitä näitä. Tässä samassa vaiheessa (tai jo aiemmin) mulle myös taidettiin laittaa katetri, jota sitten myös laitettiin jonkin aikaa. Joku opiskelija taisi alkuun sitä laittaa.

Olin itse asiassa ennen leikkausta miettinyt, että kiellän opiskelijoiden osallistumisen leikkaukseeni. Kuitenkin jossain kohtaa papereissa luki, että kyseessä on opetussairaala ja opiskelijoita saattaa olla mukana seuraamassa toimenpidettä. Niinpä en edes tiennyt, olisinko voinut lopulta vaikuttaa asiaan. Onneksi alakroppa oli kuitenkin puudutettu kyseisen katetriepisodin aikana, joten en tuntenut mitään. Ainoastaan jäin vain kuuntelemaan muiden keskustelua.

Kun kaikki esivalmistelut oli saatu valmiiksi, leikkaus alkoi. Emme tietenkään nähneet mitään, sillä eteemme oli laitettu verho. Tässä vaiheessa aloin myös olla hieman tokkurassa, sillä verenpaineeni laski aika roimasti heti leikkauksen alkamisen jälkeen. Hoitajat katselivat koko ajan monitoreja ja kyselivät samalla, että mikä vointi. Vastasin, että nyt heikotti aika paljon. Minulle tuli yhtäkkiä todella huono olo, joten sain jotakin lääkettä poistamaan huonoa oloa. Kun hetken kuluttua oloni ei vieläkään tuntunut paremmalta, pyysin lisää lääkettä. He antoivat uuden annoksen ja vihdoin verenpaine alkoi nousta ja päässä selveni sen verran, että pystyin taas keskittymään siihen, mitä oli tapahtumassa.

Sektio tietysti jännitti minua alkuun, mutta lopulta koko toimenpide sujui ilman pahempia hermoiluja tai jännittämistä. Tein kuten käskettiin ja muuten olin hiljaa kuunnellen ohjeita tai kuunnellen sitä, mitä salissa tapahtui.


She is finally here!

Noin 10 minuutin kuluttua leikkauksen alkamisesta tyttäremme syntyi suloisten rääkäisyjen saattelemana. Lääkäri nosti tyttäremme kätilön syliin ja kätilö näytti vauvaamme meille. Ehdin nähdä vilauksen kippuraisesta tytöstä, kun hänet jo siirrettiin hoitopöydälle punnitukseen ja tarkastukseen.

Mieheni pääsi ”katkaisemaan” napanuoran ja ottamaan ensimmäiset kuvat pikkuisesta vauvastamme. Samalla yritin kurkotella kaulaani nähdäkseni viistosti takanani sijainneelle hoitopöydälle, jossa pikkuinen makoili tarkistuksen ajan. Pian sen jälkeen tyttäremme nostettiin rintakehäni päälle ihokontaktiin ja tirautin muutaman onnenkyyneleen.

Fiilis oli niin absurdi, ettei siinä oikeastaan vielä tajunnut mitä on tapahtunut. Välitön helpotus oli päällimmäinen tunne ja tietysti olimme äärettömän iloisia siitä, että tyttäremme syntyi terveenä. En kokenut välitöntä rakkauden tuulahdusta (jonka ehkä oletin kokevani) heti vauvan synnyttyä, vaan edelleenkin olin niin pöhnässä, väsynyt ja pöllämystynyt, että vauva makaamassa rintakehän päällä tuntui vaan suorastaan todella oudolta. En oikein tiennyt miten päin olla, tai mitä tehdä. Silittelin tyttäreni poskea samalla, kun omat kyyneleeni valuivat. Olin onnellinen, että kaikki oli sujunut hyvin ja pahin oli nyt ohi.

Vauvamme ehti olla ihokontaktissa ehkä vain noin viitisen minuuttia, kun minun oloni huononi taas sen verran paljon, että koin parhaaksi päästää vauvan ja isän osastolle odottelemaan. Itse ”synnytys” kesti siis vain noin 15 minuuttia, mutta edessä oli vielä leikkaushaavojen sulkeminen ja heräämössä toipuminen.

Minua suljettiin noin 40 minuutin ajan ja oikeastaan koko tuon ajan yritin levätä, sillä saamani lääkkeet väsyttivät todella paljon. Leikkauksen edetessä kohti loppuaan hoitajat kyselivät vointiani useaan otteeseen. Sanoin, että olo oli hyvä, mutta että olin todella väsynyt ja halusin lepuuttaa silmiäni saadakseni levähtää hieman.

Pian minulle onneksi kerrottiin, että alettiin lähestyä loppua ja haavaa jo ommeltiin kiinni. Kun suurin osa tikeistä olikin jo laitettu, tokaisi tikkejä ommellut henkilö: ”Olisikin ehkä sittenkin pitänyt laittaa niittejä.”. "Oh shit" mietin, sillä ilmeisesti tikkejä jouduttiin laittamaan vähän minne sattuu ja enemmän kuin oli suunniteltu. Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä näin jälkeenpäin arvesta tuli hyvä. Itse asiassa arpi on tismalleen samanlainen kuin ennenkin ja tuolloin haava vielä suljettiin niiteillä.

Pian minut jo kärrättiin heräämöön. Tämän jälkeen vuorossa olikin parin tunnin lepäily heräämössä, jonka jälkeen pääsin vihdoin tutustumaan uuteen perheenjäseneemme. Onneksi sain levätä heräämössä, sillä enpä vielä tässä vaiheessa arvannut, millainen koettelemus ensimmäinen vuorokausi tulisikaan olemaan...

To be continued...

Lue myös:




Lue myös aiemmat raskauteen ja vauva-arkeen liittyvät tekstit:


Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoinen teksti, jään odottamaan seuraavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanessa, ihana kuulla! Seuraava on jo työn alla, oikolukua vaille valmis. ;)

      Poista
  2. Mä en ole ikinä synnyttänyt (enkä ehkä tulekaan), mutta olen aina ihmetellyt miksi sektiosynnyttäjän pitäisi jotenkin potea syyllisyyttä siitä, ettei synnytä alateitse. Jos vaikka vauva tai äiti on vaarassa jtai muuten hankalassa tilanteessa ja siksi päädytään sektioon, tai joku pelkää synnytystä ja pyytää sektiota, miksi ei sitä hänelle voisi suoda. Eikös se lapsi ole koko jutun ja odotuksen "maali" eikä se synnytys...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä samaa pohdin koko raskausajan, koska joka paikassa alatiesynnytystä selvästi suositeltiin. Toki sektiokin on leikkauksena iso ja leikkauksesta voi aina tulla komplikaatioita. Samaten on myös tutkittu, että lapsen riski saada allergioita, astmaa ihottumia tai autoimmuunitauteja on suurempi kuin alatiesyntyneillä. Silti olen pohtinut, että jos äidin terveydentilanne on sellainen, että alatiesynnytyksessä on suuria riskejä, niin ei se ole lapsellekaan hyvä, jos äiti sairastuu lapsen ollessa pieni.

      Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, sillä lapsen etua tulisi ajatella, samalla lapsen etu voi olla se, että äiti on terve ja voi hyvin. Alatiesynnytys voi synnyttää traumoja, toki sektiostakin voi tulla komplikaatioita. Mutta silti tämän pitäisi voida olla jokaisen äidin oma päätös ja tällä hetkellä sellaista ei voi tehdä, vaan on kuljettava pelkopolin kautta. Toki sektio on myös paljon kalliimpi tapa synnyttää ja ihan siitäkin syystä on loogista, että luonnollista tapaa suositellaan. Harva silti kai selviää alatiesynnytyksestäkään ilman repeämiä ja onhan siinäkin mahdollisuus saada vaikka millaisia jälkivaivoja. Vaikka loppuelämäksi.

      Ja sitten kun lisätään päälle vielä tuo syyllisyys siitä, ettei synnyttänyt "oikeasti". Huh! Kiitoksia kommentistasi, se herätti paljon ajatuksia, kuten näkyy. :)

      Poista
  3. Äitiydessä oudointa on kyllä ne lukuisat: ”et oo oikea/hyvä äiti, jos et oo...” -väitteet. Imetys, synnytys, kantaminen ja mitä vielä. En jaksa ymmärtää, miten jonkun energia riittää muiden tuomitsemiseen ja lytistämiseen.

    Kiitos tästä postauksesta! Sektio aiheena kiinnostaa paljon, sillä oman raskauden aikana välillä toivoin sitä, kun pelotti niin paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja monelle syyllisyys on vielä kehittynyt itsestään, eli äiti syyttää itseään. :(

      Kiva kuulla! Muistan lukeneeni sun postaukset kans ja ne olivat tosi hyviä, toivoat toisenlaisen näkökulman aiheeseen. :)

      Poista
  4. Kiva kun jaksoit kirjoittaa näin pitkän postauksen aiheesta, oli mielenkiintoista lukea tätä :) jään oottelemaan seuraavaa osaa ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! Pitääkin julkaista jarkoa ihan pian! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my