Lue myös:
< Synnytyskertomus osa 1: Suunniteltu sektio
Sektiosta jäi hyvä kuva ja voisin tehdä saman uudestaankin, vaikka olin sen jälkeen todella kipeä. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea ja olisin valinnut sektion joka tapauksessa.
Oikeaksi päätöksen teki mielestäni vielä se, että vauvalla oli ollut syntyessään napanuora kolme kertaa kaulan ympärillä, joten mulla on tunne, että synnytyksestä olisi voinut tulla haastava joka tapauksessa, vaikka vauva olisikin aikoinaan kääntynyt oikein päin.
Heräämöstä minulla on vielä jäänyt sellainen muistikuva, että lepäsin reilun tunnin ajan ja yritin tosissani nukahtaa, sillä tiesin, että seuraavista päivistä olisi varmasti tulossa rankkoja. Aika heräämössä kului nopeasti ja pian minut jo siirrettiin osastolle.
Saimme onneksemme perhehuoneen, joka olikin ollut toiveissani koko raskauden ajan. Huoneeseen tullessani vauva oli nukkumassa mieheni rinnan päällä ihokontaktissa. Pian vauva siirrettiin minun syliini rinnalle ja siinäpä sitten vierähti pitkä tovi imettämistä harjoitellessa. Oli hauskaa huomata, miten jokainen huoneeseen astunut uusi ihminen onnitteli vauvasta.
Imeminen lähti käyntiin hyvin ja tytöllä oli alusta asti hyvä imuote. Niinpä päivä sujuikin leppoisasti vauvan välillä syödessä ja nukkuessa. Olin hyvissä kipulääkkeissä, joten uskaltauduin ensimmäisen kerran liikkeelle noin kuusi tuntia leikkauksen jälkeen. Kipua en oikeastaan tuntenut, mutta liikkuminen oli tietysti vaikeaa, koska oli tippaa ja katetria. Toivoin vain, että aikaa kuluisi sen verran, että pääsisin eroon ylimääräisistä hidasteista, jotka aika lailla inhottivat minua.
Tuon päivän saimme olla täysin kolmistaan, sillä olin esittänyt perheillemme toiveen, etten haluaisi näyttäytyä heille juuri sektiosta toipuneena, vaikka varmasti jokainen olisikin ollut tulossa katsomaan vauvaa. Onneksi kuitenkin saatiin olla tuo päivä rauhassa, koska loppuilta ei ollut osaltani ihan helppo. Liikkua pystyin vähän, mutta en ollut muuten kovin hyvässä kunnossa.
Iltaa kohden kaikki kuitenkin sujui vauvan osalta vielä mallikkaasti ja juttelimme puhelimessa tuttujen kanssa. Mietinkin jossain vaiheessa, että voiko tämä olla näin helppoa. Ei voi. Vastaus selvisi vain muutamaa tuntia myöhemmin, kun vauva-arki iski oikein kunnolla päälle.
Jos luulin tietäväni jotain vauva-arjen rankkuudesta, niin olin väärässä. Ensimmäisen yön aikana kaikki tuo selvisi ihan kantapään kautta. En tiedä olisimmeko voineet edes kokea parempaa alkushokkia. Musta tuntuu, että tehtiin kaikki väärin. Mikään ei toiminut, eikä mikään auttanut. Vauva ei ilmeisesti saanut tarpeeksi ruokaa, joten hän itki nälkää ja väsymystä, mutta kun en voinut nukuttaa vauvaa viereen, niin en pystynyt itsekään lepäämään.
En siis voinut nukuttaa vauvaa viereen, koska olin niin vahvoissa kipulääkkeissä, että viereen nukuttaminen olisi ehkä ollut liian iso riski vauvaa ajatellen. Jos olisin voinut nukuttaa vauvan rinnalle ja nukkua siinä itsekin muutaman tunnin, olisi yö sujunut varmasti niin paljon helpommin.
Kymmenen aikaan illalla alettiin olla kaikki väsyneen oloisia. Vauva osoitti myös olevansa nälkäinen, vaikka oli ollut rinnalla käytännössä koko päivän. Tässä vaiheessa aloin itse olla jo uupunut. Minulle jäi hoitajien neuvoista sellainen käsitys, että vauva pitäisi saada nukkumaan omaan sänkyyn, jotta saisin myös itse levätä. Meidän tyttömme ei kuitenkaan viihtynyt yksinään. Hän rauhoittui rinnalle, mutta saman tien kun hänet siirrettiin omaan sänkyyn, alkoi sydäntä riipivä parkuminen.
Sama toistui varmaan kymmenen kertaa ennen kuin huoneeseen tullut hoitaja tuli auttamaan meitä. Hän neuvoi meitä kapaloimaan vauvan, sillä se saattaisi auttaa nukahtamiseen. No, ei auttanut.
Sama itku toistui ja kello taisi olla tässä vaiheessa jo lähemmäs kolme yöllä. Olimme nukuttaneet tytärtämme jo varmaan viisi tuntia. Eihän kukaan väittänytkään, että vauva-arki helppoa olisi, mutta kyllä tuo tilanne sai heti miettimään, että mitä tässä on tullut tehtyä. Näin on varmasti monen muunkin tuoreen vanhemman kohdalla, ainakin toivon niin. Parasta oli tietysti kokea pahin järkytys heti ensimmäisenä yönä, niin oppi heti tietämään jo vähän, mitä kaikkea voikaan olla tulossa. Onneksi olimme optimistisia, että vauva kyllä jossain vaiheessa nukahtaa, sillä pakkohan hänen on. Vaan ei hän ihan heti nukahtanut...
Sama itku toistui ja kello taisi olla tässä vaiheessa jo lähemmäs kolme yöllä. Olimme nukuttaneet tytärtämme jo varmaan viisi tuntia. Eihän kukaan väittänytkään, että vauva-arki helppoa olisi, mutta kyllä tuo tilanne sai heti miettimään, että mitä tässä on tullut tehtyä. Näin on varmasti monen muunkin tuoreen vanhemman kohdalla, ainakin toivon niin. Parasta oli tietysti kokea pahin järkytys heti ensimmäisenä yönä, niin oppi heti tietämään jo vähän, mitä kaikkea voikaan olla tulossa. Onneksi olimme optimistisia, että vauva kyllä jossain vaiheessa nukahtaa, sillä pakkohan hänen on. Vaan ei hän ihan heti nukahtanut...
Meidän rakas tyttömme oli ilmeisesti nälkäinen ja väsynyt. Joka kerta kun hänet otti rinnalle, hän nukahti. Hän ei syönyt, eikä häntä saanut enää heräämään. Omaan sänkyyn siirrettäessä hän taas heti heräsi ja alkoi itkeä.
Kun sama näytti toistuvan kerta toisensa jälkeen, aloimme käydä hoitajan kanssa keskustelua lisämaidon antamisesta. Sain hieman ristiriitaisia neuvoja siihen, kannattaisiko lisämaitoa tarjota. Hoitaja sanoi, että päätös oli täysin minun oma.
Olisin kuitenkin kaivannut tässä vaiheessa neuvoja, sillä ei minulla ollut aiempaa kokemusta siitä, oliko vauva nälkäinen vai ei, vai mistä itku johtui. Päätin kuitenkin antaa lisämaitoa, sillä itkulle ei tullut loppua ja aloin olla itse hyvin väsynyt tuossa vaiheessa. En varmaan olisi pystynyt imettämäänkään häntä ilman nukahtamista. Olisin kaivannut, että hoitaja olisi heti sanonut, että suosittelee lisämaitoa, mutten tiedä eikö niin saa sitten tehdä… Muuten kiitän tietysti sydämeni pohjasta Hyvinkään sairaalan äitiyspolin henkilökuntaa. Teette arvokasta työtä. Muistoissani on ihana, osaava ja auttava henkilökunta.
Olisin kuitenkin kaivannut tässä vaiheessa neuvoja, sillä ei minulla ollut aiempaa kokemusta siitä, oliko vauva nälkäinen vai ei, vai mistä itku johtui. Päätin kuitenkin antaa lisämaitoa, sillä itkulle ei tullut loppua ja aloin olla itse hyvin väsynyt tuossa vaiheessa. En varmaan olisi pystynyt imettämäänkään häntä ilman nukahtamista. Olisin kaivannut, että hoitaja olisi heti sanonut, että suosittelee lisämaitoa, mutten tiedä eikö niin saa sitten tehdä… Muuten kiitän tietysti sydämeni pohjasta Hyvinkään sairaalan äitiyspolin henkilökuntaa. Teette arvokasta työtä. Muistoissani on ihana, osaava ja auttava henkilökunta.
Lisämaitoa meni paljon ja tyttäremme rauhoittui jonkin verran. Tässä vaiheessa (näin jälkiviisaana) olisi vaan pitänyt yrittää jotenkin nukkua vierekkäin, sillä itku alkoi taas, kun vauva laitettiin nukkumaan yksin. Tai olisihan vauva voinut yrittää nukkua vaikka isänsä vieressä? Toisaalta muistaakseni tyttömme ei kyllä tainnut rauhoittua muiden kuin minun syliini. Kapalo auttoi hetken, mutta sitten itku alkoi uudestaan.
Vauva nukkui sänkyjemme välissä. Loppuyö meni vauvan poskea silitellessä samalla kun yritin heijata vauvan koppaa. Tyttömme itkulle ei meinannut tulla loppua millään vielä aamun sarastaessakaan. Kuulosti siltä, että tyttäremme olikin ainoa vauva hereillä osastolla. Muiden vauvojen itkua ei kuulunut.
Vauva nukkui sänkyjemme välissä. Loppuyö meni vauvan poskea silitellessä samalla kun yritin heijata vauvan koppaa. Tyttömme itkulle ei meinannut tulla loppua millään vielä aamun sarastaessakaan. Kuulosti siltä, että tyttäremme olikin ainoa vauva hereillä osastolla. Muiden vauvojen itkua ei kuulunut.
Jossakin vaiheessa uni tyttömme korjasi ja muistaakseni kello läheni tuolloin jo kuutta aamulla.
Kevät kun oli, aamukin alkoi sarastaa pian päästessämme nukkumaan. Onneksi vauva oli vihdoin unten mailla tyytyväisenä ja niin hän nukkuikin ensimmäiset yöunensa kymmeneen asti aamulla. Aamupalan jälkeen osastolla kiertänyt hoitaja tuli kyselemään kuulumisia ja ihmettelemään nukkuvaa vauvaamme.
Kun vielä kahteentoistakaan mennessä vauva ei ollut herännyt, käskettiin minua herättämään hänet syömään. Aamulla minulla olikin taas hetken ajan olo, että onko tämä näin helppoa, mutta ei tietenkään ollut. En edes tajunnut, että vauvan pitäisi olla rinnalla käytännössä koko ajan maidontuotannon käynnistymiseksi ja nyt tuon kyseisen yön jälkeen vauva oli ollut jo yli kahdeksan tuntia syömättä. Äkkiä vauva rinnalle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Totta turiset kuomaseni.