Siirry pääsisältöön

Huuliin täytettä?

Eilisen asua, vihdoin järkkärikuvia! Otin itselaukaisimella pari kuvaa kamera hedelmäkorissa (?!). Kyllä tämä puhelimella otetut kuvat voittaa.

Päällä oli viime joulun aikoihin ostettu Kappahlin pitsipaita, jonka olin näköjään unohtanut kaappiini noin koko vuodeksi. Eilen vasta katsoin, että mikä tämä paita on ja olin että eikä! No onneksi löysin sen nyt, sillä sehän sopi täydellisesti niin kouluun kuin myös illan pikkujouluihin.

IMG_2162 copy IMG_2150 copy

Kävin siis illalla Dazzling Beauty Studion pikkujouluissa ja näin kuinka siellä pistettiin eräälle naiselle Restylanella huuliin täytettä! Oli aika hurjan näköistä, vaikka laitettava olikin sitä mieltä, että oli pelännyt ihan turhaan hoitoa. Näin myös miten "sibeliukset" ja poskien syvät uurteet häipyivät kirjaimellisesti silmissä.

Mitä mieltä te olette Restylane-pistoshoidoista? Sehän ei ole hermomyrkkyä, kuten Botox. Restylane koostuu hyaluronihaposta, jota kehosta löytyy jo itsestään. Aine mm. sitoo vettä. Itse en silti näe, että menisin ikinä laittamaan mitään täyteainetta kasvoihini, mutta mistäpä tuon tietää enää muutaman kymmenen vuoden päästä. Suurin osa tuollakin eilen oli keski-ikäisiä naisia ja he olivat hyvin kiinnostuneita kyseisistä hoidoista. Itse ryppyjen siloittaminen kesti kaikissa demoissa noin 5-10 min (huulet 10-15 min) ja aineen pitäisi kestää ihossa puolesta vuodesta vuoteen. Onhan ne aika hintavia hoitoja, mutta kuulemma se johtuu tuon aineen hinnasta.

Kuten näkyy, ovat munkin ylähuulet aika epäsymmetriset. Testasin eilen huvikseni peilin edessä, miltä näyttäisin, jos huuliini laitettaisiin täytettä. No sanotaan, että en näyttänyt kovin hyvältä, vaan musta tulisi saman tien ankka! 

IMG_2152 copy IMG_2174 copy IMG_2160 copy

Onko joku muuten ottanut huuliinsa täytettä? Minä ja mun ystäväni ollaan kovin kiinnostuneita näkemään voiko huulien täytöllä saada aikaan niin luonnollista lopputulosta, että tulosta ei juuri edes huomaa? Siis, että kyseessä on puhtaasti epäsymmetrisyyden korjaaminen, eikä ankka.

t. Enni

Lue myös / Read also


Kommentit

  1. En ole laittanut täytettä. Haluaisin kyllä paksummat huulet, mutten ole tainnut koskaan nähdä luonnollisia lopputuloksia, kun olen nähnyt muiden laittavan täytettä. Eli itselläni ei ole mitään huulien täyttämistä vastaan, mutta niin harvoin olen nähnyt oikeasti kauniita lopputuloksia :( Eihän tuo tietysti mikään pysyvä muutos ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sehän siinä on, että jos kokeilee, se ei ole lopullinen. Mä itse olen nähnyt todella luonnolliset, en vieläkään usko, että yhden naisen huulissa on täyteainetta. Tosin sekin riippuu siitä, että ne ovat luonnostaan jo vähän isommat, eli ero ei näy niin paljon. Pienissä huulissa pienikin muutos muistuttaa tosi helposti ankkaa, mutta saahan sitä täyteaineen määrääkin säädeltyä. Eli laittaako puoli milliä vai millin...

      Mutta joo en tiiä :D

      Poista
  2. Vähän jo säikähdin tuota postauksen otsikkoa, että oletko sä harkitsemassa huulifillereitä... :D Itse ei kyllä näin parikymppisenä houkuta moinen, ja niitä täysin överiksi vedettyjä ankkahuulia on tullut nähtyä niin paljon, että mulla taitaa olla melkoiset ennakkoluulot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep samma här! Tosin kukin tavallaan, ja jokainenhan saa tehdä mitä haluaa. Luin juuri Cosmosta Reckless Loven laulajan haastista ja hän sanoi, että ei se periaatteessa eroa ripsipidennys ja hiustenvärjäys -buumista. Että miksi brune haluaa olla blondi yms. Näyttääkseen paremmalta. Eli missä siis on raja, minkä kukin kokee kauniina :D

      Mutta joo, en harkitse itselleni haha!

      Poista
  3. en suosittele tuota restylanea. kaikkialla sanotaan että sillä ei ole haittavaikutuksia ja että sitä löytyy kehostamme itsestään täten se on "luonnollista".. Minun äitini otatti juuri tätä restylanea ja hänellä valahti alahuuli toiselta puolelta pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai kuulostaa pahalta. Tiedätkö tapahtuiko piikitysvaiheessa jotain väärää? Tuohan kuulostaa siltä, että isketään piikki suoraan johonkin hermoon? Eikös tuollainen aine pakostikin lähde kehosta pois aineenvaihdunnan mukana? Restylaneahan saa pistää vain alan ammattilaiset (sairaanhoitajat tms.?)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my