Miksi blogi ei menesty? 9 + 1 Vinkkiä menestyvän blogin luomiseen


Olen lukenut monista lähteistä vinkkejä siitä, miten luoda menestyvä blogi. Blogimaailmaa hyvin keskeiseltä paikalta seuranneena olen myös huomannut monia menestyneitä blogeja yhdistäviä tekijöitä.

Listasin alle muutamia yleisimpiä perusohjeita, joita ei kannata sivuuttaa. Yksinkertaisilla asioilla on paljon merkitystä ja näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota!

1. PÄÄTÄ BLOGIN AIHEPIIRI

Blogia aloittaessa tulisi päättää aihepiiri ja pysyä siinä. Kaksi-kolme aihepiiriä on okei. On kuitenkin hankalaa kasvattaa lukijakuntaa, jos kirjoittaa kaikesta mahdollisesta, eikä blogissa ole selkeää punaista lankaa.

2. KIRJOITA LUKIJOILLE

Tarjoa lukijoille hyödykettä. Varmista, että jokaisella julkaisemallasi postauksella on jokin tarkoitus.

Aina kun kirjoitat postauksen, kysy itseltäsi:
  1. Mikä on postauksen idea?

  2. Kenelle postaus on kirjoitettu?

  3. Mitä lukija hyötyy postauksesta?


3. HERÄTÄ TUNTEITA

Älä ole hajuton & mauton, vaan kerro rohkeasti vahvoja mielipiteitäsi ja herätä lukijoissa tunteita. Nämä asiat kiinnostavat lukijoita. Kerro myös tunteistasi avoimesti. Ole persoonallinen ja luota omaan juttuusi.

Blogini eräät luetuimmat postaukset ovat
  1. kuinka vaihdoin pinkkiin hiusväriin tai

  2. tutustuin huulten muotoiluun Restylanella

Vaikea arvata miksi. T. Naapurintyttö.

miten_luoda_menestynyt_blogi

4. PANOSTA VALOKUVIIN

Olet sitten muotibloggaaja, matkabloggaaja tai ruokabloggaaja, hyvät kuvat ovat tärkeitä. Niitä ei tarvitse olla paljoa postausta kohden, mutta niiden tulee olla visuaalisesti kauniita, oikein valottuneita ja tarkkoja.

Valokuvaamiseen löydät vinkkejä alta:
  1. 4 Vinkkiä parempiin henkilökuviin

  2. Järjestelmäkameralla kuvaamisen perusteet

5. TIIVISTÄ POSTAUKSEN SANOMA

Tiivistä, tiivistä ja tiivistä. Käytä väliotsikoita ja listoja. Kirjoita postaus ja lue se kriittisesti läpi. Poista ainakin puolet tekstistä. Näin tiivistettynä.

6. OTSIKOI POSTAUS MIELENKIINTOISESTI

Luo koukuttavia otsikoita! Otsikot johdattelevat lukijat postauksen kimppuun. Parhaimmassa tapauksessa otsikko on sisältöä kiinnostavampi.

Klikkiotsikot ovat nykyisin suosittuja, mutta jos haluat vältellä niitä, pyri tiivistämään postauksen sisältö mahdollisimman koukuttavasti otsikkoon. Numerot kiinnittävät lukijoiden huomion, samoin myös väittämät ja kysymykset.

Alla esimerkit:
  1. 5 parasta lahjaideaa miehelle

  2. TOP 6 vinkit kesän alennusmyynteihin

  3. Miksi olen kasvissyöjä?

  4. Mitä tehdä sunnuntaina?


miksei-blogi-menesty-finger-tattoo

7. OLE AKTIIVINEN

Lue somesta juttuja, joista haluat kirjoittaa. Luo blogille profiilit someen ja ole niissä aktiivinen. Siis mainosta blogiasi!

Ennen someprofiilien luontia, keksi blogille hyvä nimi. Sen vaihtaminen myöhemmässä vaiheessa voi olla hankalaa ja seuraajien johdattaminen uusille kanaville haastavaa.

Moni bloggaa nykyisin omalla nimellään, mutta jos tietoturva pelottaa, blogille kannattaa keksiä osuva nimi. Suomen kielellä bloggaavan kannattaa valita suomalainen nimi, sillä se saattaa jäädä tuntemattomilla paremmin mieleen ja on myös helpompi kertoa uusille tuttavuuksille. Omasta nimestään voi tietysti myös kehitellä taiteilijanimen ja blogata oman alter egon turvin.

8. PÄIVITÄ BLOGIA SÄÄNNÖLLISESTI

Hyvä blogi voi päivittyä kerran päivässä tai kerran viikossa. Tee selväksi lukijoillesi, kuinka usein blogi päivittyy. Usein laatu myös korvaa määrän.

9. OLE PITKÄJÄNTEINEN

Määrittele tavoitteet ja etene niitä kohti pitkäjänteisesti.

Menestyksekäs voidaan myös ymmärtää monella eri tavalla, eivätkä kaikki halua samoja asioita. Joillekin riittää se, että blogista saa jotakin hyötyä tai se on mukava sosiaalinen harrastus, jolla on lukijoita.

+ TUURI

Uskon myös tuuriin, sillä olen huomannut, että vaikka kuinka noudattaisi ohjeita, eivät jotkut blogit koskaan pääse kokemaan suurta suosiota. Tiedän kymmeniä visuaalisesti upeita blogeja, joissa on älyttömän hyvin kirjoitettuja juttuja ja kauniita kuvia.

Tästä syystä uskon, että tuurilla (mieleni tekisi tässä välissä myöskin todeta, että paljaalla pinnalla) voi olla vaikutusta asiaan.

Se, että uskaltaa sanoa mielipiteensä ja olla tarvittaessa erilainen, vaikuttaa paljon. Silläkin riskillä tietysti, ettei kaikkia voi koskaan täysin miellyttää. Huonokin julkisuus on julkisuutta, vai mitä mieltä olette?

Ironista on myös, että itse rikon monia yllä mainittuja sääntöjä räikeästi, vaikka teoriassa menestymisen resepti onkin tiedossa.

Tärkeintä on kuitenkin, mitä sinä haluat ja mitkä ovat omat tavoitteesi!

Millaisia hyväksi havaittuja vinkkejä sinulla on bloggailuun? Jätä kommenttia!



t. Enni

Kommentit

  1. Huomioi lukijat myös kommenttipuolella. Vastaile lukijoiden kommentteihin, vaikka vain lyhyestikin. Olen lukenut muutamaa blogia, joissa kommenteille ei koskaan saanut vastakaikua. Lopahti pikkuhiljaa kiinnostus lukea näitä blogeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti!! Olen muuten huomannut saman. Mikähän siinä on, ettei vastailla kommentteihin? Tietysti jos päivän aikana tulee sata kommenttis, käy sekin jo ihan työstä! :D

      Poista
  2. Kiitos hyvistä vinkeistä 😊Täytyykin näitä miettiä omassa blogissakin 😃Mukavaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentista ja kiitos samoin! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös