Sitten joskus eläkkeellä...? Millä eläkkeellä?

Nyt voisin sanoa, että aika menee nopeasti. Kotona on jo yli puolivuotias vauva ja vanhempainvapaakin lähestyy uhkaavasti loppuaan. Vähän aikaa sitten kirjoitin, että työrintamalta kuului uutta, mutta toistaiseksi päätin jäädä vielä miettimään vaihtoehtoja ja mennä töihin vasta sitten, kun vauva on vähän vanhempi (ja löydän unelmaduunin).

Törmäsin Iines Aaltosen postaukseen: "Irtisanouduin päivätyöstäni" ja pystyin niin samaistumaan postauksesta välittyvään huoleen ja helpotukseen. Kävinkin jättämässä postaukseen kommentin, sillä kenelle tahansa vastaava päätös olisi rohkea teko. Kyllä sydän tietää, mikä on oikein.

Ystäväni sanoi taas hyvin. Se meni jotenkin niin, että "jos se ei tunnu hyvältä, se ei voi olla oikein". Tätä periaatetta voi soveltaa aika lailla kaikkeen. Nyt ennen kuin kukaan sanoo, että ei työn tarvitse aina tuntua hyvältä, niin kysyn, että miksi ei? Kuka määrittää, ettei työ saisi olla hauskaa, vaan työn pitää tuntua puurtamiselta ja pakkopullalta?

Ihan oikeasti, kuka?!

Yhteiskunta? Vanhemmat? Isovanhemmat? Puoliso? Olipa yllätys! On varmasti vaikeaa taistella vastavirtaan, jos lähimmäisten asenne on tämä. Ei tuo silti ihmetytä minua, sillä mehän eletään Suomessa. Ja Japanissa asiat saattavat olla vielä hullunkurisemmin... Kukaan muu ei kuitenkaan voi tietää, mitä jokainen itse sisimmissään tuntee. Harva uskaltaa tehdä noin rohkeita päätöksiä kuin Iines teki.

Joo, yhteiskunta ei pyöri, jos kaikki jättäytyvät päivätöistään. Silti kannattaa muistaa, että on ihan oikeasti mahdollisuus myös valita toisin.

Tämä postaus on jatkoa "Ajatuksia ikääntymisestä" -postaukselle.

Oivallus

Viikonloppuna hoksasin jotain. Olen jo pitkään miettinyt, miksi minua ei haittaa, että en ehkä tule ikinä pääsemään yhtä pitkään uraputkeen kuin vanhempani - siis että saisin tehdä samassa työpaikassa töitä useamman vuosikymmenen ajan. Se johtuu siitä, etten odota pääseväni eläkkeelle, tai jos joskus todella vanhana pääsen eläkkeelle, en usko, että minulla tulee olemaan tarpeeksi hyvä eläke siihen nähden, että olisin painanut töitä eläkeikään asti.

Nykyisin saa yhä harvemmin vakituisia työsuhteita, tain näin olen lukenut. Moni työ on määräaikaista määräaikaisen perään, tai osa-aikaista ja työstä toiseen siirtymistä sopivamman tullessa vastaan.

Laskin nopeasti, että jos tekisi tästä eteenpäin joka vuosi töitä, joista tienaisi kuukausittain noin 2900 euroa bruttona, olisi eläke 67-vuotiaana 1500 euroa. Kyllä sillä ehkä nipin napin eläisi tänä päivänä, mutta mielenkiintoista olisi tietää, mihin se riittää 37 vuoden kuluttua. Pidän ensinnäkin epätodennäköisenä, että onnistuisin työskentelemään putkeen koko loppuelämäni, sillä jo nyt olen pois työelämästä perheen perustamisen takia (lue: ansiosta). Onneksi jokaisella on mahdollisuus työskennellä pidempäänkin, kuten vaikkapa 70-vuotiaaksi, sillä tällä hetkellä elinajanodote eläkkeellä on kuitenkin yli 22 vuotta. Tuolloin tulisi tienaamaan jopa huimat 1880 euroa / kk. Kolmessa vuodessa 300 euroa / kk lisää. Kuulostaapa todella palkitsevalta.

Olenkohan onnellinen, jos edes elän eläkeikään asti, saati 89-vuotiaaksi? Koska munhan pitäisi olla, sillä sitten mulla on aikaa tehdä kivoja asioita, joita ei työelämässä pystynyt tehdä. Lähteä asumaan ulkomaille, tai olla vaan vähän aikaa... Elämä on tosin jo tällä hetkellä kaikkien kipujen kanssa välillä niin turhauttavaa, että en jotenkin näe itseäni tulevaisuudessa kovin virkeänä ysikymppisenäkään.

Joko teille alkaa hahmottua mun ajatukset? 

Olen pohtinut paljon entistä työtehtävääni ja sitä, miten hommat muuttuivat neljän vuoden aikana. Ei ollut nimittäin varmaan ainoa paikka, jossa työtehtävät lisääntyivät. Tästä johtuen en kokenut itseäni kovin onnelliseksi loppuaikoina. Toisaalta, miten voisi antaa muille mitään, jos takki on tyhjä?

Ja tämä on kaikkien koulutusten järjestäjien ongelmana, sillä Suomessa koulutusta on ajettu alas jo jonkin aikaa rahoitusta leikkaamalla, joten varmasti joka ikinen opettaja tuntee ahdingon. Mm. Amisreformin mukaan lisää tuloksia pitäisi syntyä vähemmällä rahalla.

Haluaisin myös tähän väliin lisätä, ettei naisena oleminen, saati lasten saaminen varmaan pisteitä työmarkkinoille kasvata. Mistä tämä nyt tuli? Kannattaa lukea Avec Sofién postaus: "Erilaisia äitiyslomia, tapoja elää ja rakentaa uraa".

Mun työn mukavuutta lisäsi ihanat työkaverit, innostuneet opiskelijat sekä tietysti sydäntä aina lähellä ollut media-ala. En olisi uskaltanut itse lähteä pois.

Nyt tuntuu, että minulta on vierähtänyt kivi sydämeltä, kun minun ei tällä hetkellä tarvitse vielä miettiä lapselleni hoitopaikkaa. Tällä hetkellä saan seurata sivusta, missä jamassa maamme koulutus on ja suoraan sanottuna minulla on todella paha mieli niiden puolesta, jotka yrittävät selvitä tässä uppoavassa laivassa.

Kesän tilanne otti koville. Täytyy vaan uskoa siihen, että asiat järjestyvät tulevaisuudessa yhtä mutkattomasti kuin ne ovat tähänkin asti järjestyneet.

Toivon myös, että olisi jokin mahdollisuus päästä kehittämään koulutusta parempaan suuntaan!

Tunnelin päässä on valoa?

Nyt siis vasta alan ymmärtää sen, että elämää voi elää toisinkin. Myönnän uivani vastavirtaan tässä asiassa, mutta mun mielestä elämän tehtävä ei ole urautua. Toki jotakin työtä on pakko tehdä, jotta saa rahaa elämiseen, eikä syrjäydy, mutta suurin syy miksi työtä tehdään, on se, että yhteiskunta on sen niin määrittänyt.

Kannan erittäin mielelläni korteni kekoon yhteiskunnan hyväksi, sillä olen saanut erinomaisen, ilmaisen koulutuksen, jota arvostan ja onhan Suomi ehdottomasti yksi parhaista maista maailmassa. Saan oikeasti olla onnellinen, että olen syntynyt tänne. Silti ystäväni sanoin, ei se tarkoita, että pitäisi olla vain kiitollinen siitä ja tehdä sitä mitä muutkin, vaan nimenomaan meillä suomalaisilla on mahdollisuus myös toimia eri tavalla!

Olen vain kovasti sitä ajatusta vastaan, että työn pitäisi olla perinteistä 8-16 työtä. Tuntuu, että yhteiskunnan toimivuuden takia meihin ja vanhempiimme on iskostettu ajatus, että ainoa oikea tapa tehdä töitä on työskennellä vakituisessa työsuhteessa eläkeikään asti, ja vasta sitten alkaa nauttia elämästä. Mutta eihän se näin ole, ei voi olla. Ei se edelleenkään ole absoluuttinen totuus, jos joku sen on joskus tällä tavalla meille kertonut ja vuosikymmenten aikana päihimme takonut.

Nykyisin on jo niin valtavat mahdollisuudet itsensä työllistämiseen ja etätyöhön, että näitä arvoja pitäisi alkaa tuoda yhä enemmän esille. Myös uusia ammatteja on ilmaantunut. Sosiaalinen media on luonut aivan uudenlaisia tapoja tienata elantoa.

Samalla tulee jo alkaa miettiä, että mitä mahdollisuuksia on elää onnellisena myös vanhempana, jos töitä ei tulevaisuudessa vaikka jostain syystä ole. Olisiko sijoittamisessa / säästämisessä jotain ideaa... Vai mitä sitä kannattaisi tehdä?

Saatteko yhtään ajatuksistani kiinni? Entä mitä mieltä te olette?

Mutta nyt, jotta joku voisi todistaa mun mielipiteet muuksi kuin ihan puutaheinääksi... Onko joku onnistunut löytämään oman unelmaduuninsa, joka ei istu nykymuottiin, vaan on jotain ihan uutta?

Tee sitä mistä nautit, ja jos se ei tunnu hyvältä, ei se voi olla hyvää.

t. Enni