26 päivää karkkilakossa ja olo on huono

Tänään on karkkilakon 26. päivä ja viimeistä päivää viedään. Mietin tosissani lakon lopettamista jo tänään, sillä mulla ei ole tällä hetkellä energiaa edes vauvan hoitamiseen tai kaupassa käymiseen. Hyvä, että hiukset jaksaa pestä.

Lakko on tarkoittanut kieltäytymistä lähes kaikista makeista herkuista, pääosin siis karkista, eli suklaasta, lakritsista ja salmiakista. Idea karkkilakkoon lähti siitä, että halusin loputkin raskauskilot pois ennen syntymäpäivääni. Kilot ovatkin nyt lähteneet, mutta tilalle on tullut todella voimaton olo.

Mitkä ovat fiilikset nyt?

Väsynyt, todella väsynyt. Olisin kuvitellut, että sokerin ja suolan vähentäminen piristää oloa, mutta mulla se näköjään menee ihan toisin päin. Mulla on aina ollut matala verenpaine, mutta nyt jalkeilla ollessa huimaa jatkuvasti. Vauvan kantaminen on oikeastaan mahdotonta, sillä voimat ovat ihan loppu. Ajattelinkin tänään mittauttaa verenpaineen, jotta näen, johtuisiko huimaus siitä.

Muutenkin ruokailuni ovat tällä hetkellä todella epäsäännölliset, sillä näin vauva-arjen keskellä on lähes mahdotonta syödä silloin kun haluaisi. Aamupalat venyvät usein lounasaikaan, eikä syöminen nosta energiatasoja niin ylös, että tuntisin olevani täysin kunnossa.

Vähän aikaa sitten oli helppo napsia herkkuja pitkin päivää, jolloin olokin pysyi suhteellisen energisenä. Nyt en ole saanut energiaa yhtä paljon kuin ennen. Salmiakin ja lakritsin myös tiedetään aiheuttavan joillekin korkeaa verenpainetta, mutta tuntuu, että mun kropan kannalta salmiakki ja muut suolaiset naposteltavat toimivat lääkkeen tavoin.

Moni ei usko, miten hankalaa ruoan valmistaminen vauvan hoitamisen ohella on. Minulla on myös paha tapa laittaa moni asia ruokailun edelle. Jos vauva nukkuu, käyn mieluummin suihkussa, tai hoidan muita mielestäni tärkeämpiä asioita pois alta.

Lakon aikana olen alkanut kaipaamaan tavallisia asioita. Toivon esimerkiksi, että joku valmistaisi mulle kunnon kotiruokaa, tai katsoisi vauvaa sillä väliin, kun kävisin kaupassa. En edes muista, milloin kävin viimeksi ostamassa itselleni ruokaa! Onneksi sain pari päivää sitten ystäviä kylään. He toivat mukanaan kananmunia ja valmistivat mulle tortilloja. Toissa päivänä raahasin itseni pressipäiville ja sain sieltä salaattia mukaani. Ahmin salaatin naamaani kotimatkalla ja pahoittelin junassa istuneita vierustovereita siitä, että söin kaikkien edessä.

On tässä jotain positiivistakin tiedossa! Huomenna nimittäin lopetan karkkilakon, sillä olen menossa Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleille. Siellä pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni, eli pääsen valmistamaan lakritsia lakritsityöpajaan! Pitäähän sitä intohimoa toteuttaa, sillä ties vaikka joskus mulla olisi oma lakritsi- ja salmiakkitehdas.

Voimia myös muille syksyyn!

t. Enni