Siirry pääsisältöön

JÄRVENPÄÄN KUKKATALO & IBA 2018


Kaupallisessa yhteistyössä Järvenpään kukkatalon kanssa.

Pääsin tekemään yhteistyötä Indiedaysin ja Järvenpään Kukkatalon kanssa. Palataan siis eilisiin tunnelmiin ja Järvenpään Kukkatalon pisteeseen, jonne sain kutsun tulla tutustumaan tarkemmin.

Järvenpään Kukkatalo on kotikaupungistani löytyvä paikallinen yritys, joka on perustettu jo vuonna 1991. Minulle siis jo hyvin tuttu yritys, sillä täältä ostan aina kauneimmat kukat. Esimerkiksi hääkimppuni, heittokimppu sekä sulhasen ja bestmanin vieheet olivat kyseisen kukkakaupan floristien taidonnäytteitä, joita voi käydä ihailemassa täältä.

Itse asiassa satuin myös käymään Kukkatalolla viimeksi ihan muutamia päiviä sitten hankkimassa trendikkään ilmakasvin ystävälleni syntymäpäivälahjaksi.

Indiedays Blog Awards 2018 -tapahtumassa Järvenpään Kukkatalon piste oli väriloistonsa ja upeiden kukka-asetelmien ansiosta suunnatonta silmänruokaa. Kirjaimellisesti upeaakin upeammat, ruusuiset cupcaket näyttivät syötävän hyviltä.

jarvenpaan-kukkatalo-2 jarvenpaan-kukkatalo jarvenpaan-kukkatalo

RUUSUISET CUPCAKET

Pisteellä sai siis luoda oman kukka-cupcaken. Itse näköjään hullaannuin täysin muiden tekeleistä, sillä kaikessa tohinassa unohdin tehdä oman kuppikakkuni! Kukkainen cupcake on kuitenkin loistava idea, joka kannattaa pitää mielessä tulevia juhlia, koristeluideoita tai kukka-asetelmia suunniteltaessa. 

Alta näette muutamia esimerkkejä kauniista cupcakeista. Tässä olisikin loistava koristeluidea myös tuleviin nimijuhliin... 

kukka-cup-cake indiedays-blog-awards-cup-cake-kukkatalojarvenpaan-kukkatalo-kukka-asetelma jarvenpaan-kukkatalo-3-ennin-kengissa jarvenpaan-kukkatalo-ennin-kengissa-kuvausseina-iba2018 jarvenpaan-kukkatalo-ennin-kengissa
jarvenpaan-kukkatalo-ennin-kengissa

Järvenpään Kukkatalo oli myös toteuttanut aivan huikean kauniin kuvausseinän, jonka edessä ihmiset saivat käydä kuvauttamassa itsensä. Somesta näitä pirteitä kuvia voi käydä kurkkimassa tunnisteilla #järvenpäänkukkatalo ja #tuhansiaideoita.

Käykää myös tutustumassa tarkemmin Järvenpään Kukkataloon heidän omilta verkkosivuiltaan sekä Instagramista tunnuksella @jkukkatalo.

T. Enni

Postaus on toteutettu yhteistyössä Järvenpään Kukkatalon ja Indiedaysin kanssa.

Lue myös / Read also


Kommentit

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt