Siirry pääsisältöön

SUURI TEEPOSTAUS / Joululahjat 2016

Suuri teepostaus haha... :) Ihan aluksi: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ 6-VUOTIAALLE BLOGILLE! Huh, aika on rientänyt nopesti.

Synttäreiden kunniaksi vuorossa olisi perinteinen mitä sain joululahjaksi -postaus. Pakko myöntää, että omien joululahjojen näyttäminen täällä blogin puolella tuntuu vuosi vuodelta yhä oudommalta, mutta menköön vielä tämän kerran, sillä lahjat ovat hieman muuttuneet kuudessa vuodessa. 

Siinä missä ennen toivoin joululahjaksi kaikkea kallista ja coolia, joista voisi myöhemmin kirjoittaa hyviä postauksia blogiin, oli tämän vuoden joululahjalista hieman yksinkertaisempi. Listalla oli mm. teetä, teetä ja vähän lisää teetä, sekä rahaa talviurheiluun tarkoitettuja urheiluhousuja varten. No, oli sinne kirjattu myös chihuahuan pentu ja gerbiilejä, mutta ei niistä sen enempää. Lisäksi siellä oli vielä yksi toive, eli merinovillainen buffi myöskin urheilua varten. En olekaan kertonut teille, että olen ihan fiiliksissä ostamistani Icebugeista, joiden avulla olen pystynyt jatkamaan hölkkäilyä talvella. 

ennin_kengissa
ennin_kengissa_joulu

Työkaverilta sain lahjaksi kauniin kuusenkoristeen. <3

buff_merinovilla_kauluri
ennin_kengissa_joulu

Päätin kuitenkin kuvata joululahjojen parhaimmat palat, sillä halusin myös jakaa teille vinkkejä erimakuisista teistä. Olen teehullu, joten sitä selvästi saa, mitä tilaa: paljon teetä.

_tea_tee_ennin_kengissa

Maistamatta on vielä Forsman Tea Anti Stress, Clipper Organic Indian Chai Tea, Pukka Peppermint & Licorice -tee sekä massiivinen Christmas Collection. Sen sijaan Clipperin Organic Lemon & Ginger Infusion on jo tuhoutumassa hyvää vauhtia, sillä olen juonut paketista jo useamman ison kupillisen teetä ja inkiväärin sekä sitruunan huumaava kirpeys ilahduttaa jokaisella siemauksella. 

Tätä postausta kirjoittaessa teekupista löytyy juuri tätä teetä.

pukka_tea_ennin_kengissa

Myös Orange & Lemon Infusion -tee on osoittautunut yhdeksi suosikiksi. Olen itse asiassa juonut näitä jo yhden pakkauksen joulukuun aikana. Sain tätä ensimmäisen kerran lahjaksi syntymäpäivänäni, ja onneksi sainkin, sillä en tiedä olisiko minun tullut ostettua tätä muutoin itse.

En silti ihan pidä siitä, miten kymmentä teepussia varten täytyy paketin koon olla näin suuri... Tuonne mahtuisi ainakin 20 teepussia!

clipper_tea_ennin_kengissa

Lista jatkuu... Lahjakääröistä löytyi vielä muutama erilainen chaitee, joista en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia. Sen sijaan tämä Organic Indian Chai Tea on vielä kokeilematta, mutta luotan siihen, että hyvää sekin varmasti on.

english_tea_ennin_kengissa

No entäs tämä massiivinen teesetti? Tämän bongasin Sokos Emotionilta muutama päivä ennen joulua. Pakkaus pitää sisällään niin paljon eri teemakuja, etten ole ehtinyt perehtyä tähän sen kummemmin. Pikaisella katsauksella pakkaus sisältää vihreää ja mustaa maustettua teetä, makuina oli paljon kanelia, inkivääriä ja jopa lakritsia!

Miten olen muuten ollut ihan tietämätön teejoulukalentereista? Mikä ihana idea, jonka tosin tajusin tänä vuonna ihan liian myöhään. Ensi vuonna aion hankkia itselleni teejoulukalenterin ja juoda joka aamu luukusta löytyvän teepussin makuista teetä.

marks_and_spencer_tea_

Näistä Marks & Spencerin kahdesta teestä halusin vinkata teille muuten vain. Satuin löytämään pari viikkoa sitten Helsingin Marks & Spenceriltä paljon erilaisia teepakkauksista (ks. kuva), jotka toivat mieleen Clipperin infusion-teet. Olen maistellut näitä ja ne myös maistuvat ihan samalta kuin Clipperin teet! Ainakin vasemmanpuoleinen maistuu ihan samalta Clipperin Organic Lemon & Ginger -teen kanssa. 

Mikä näissä on hyvää? Nämä olivat huomattavasti edullisempia Clipperiin verrattuna (paketti noin 2,50 €), tosin kaikissa Marks & Spencerin pakkauksissa ei ollut organic- tai fair trade -mainintaa. Ehkä hintaero johtuu tästä...

ristomatti_ratia_eos_ennin_kengissa
levykauppa_x_lahjakortti

Reilun teesaldon lisäksi sain myös mm. Ristomatti Ratian olohupparin sekä eos-merkin tuotepakkauksen. Näitä en ole ehtinyt vielä edes avata! Viimeisenä kuvissa näkyvä lahjakortti oli myös hyvin mieluisa joululahja, sillä tämänhetkinen vinyylilevykokoelmani on vielä aika suppea. Täytyykin piipahtaa Helsingissä pian, niin pääsen katsomaan levykauppa Äx:n tarjontaa.

Jos joku teistä on samanlainen teefani kuin minä, niin Clipperin makuja voin suositella. Jos myös käytte Marks & Spencerillä, niin kurkatkaa ihmeessä merkin tarjoamat, edulliset teet. Ne ovat hyviä!

Ps. Vuoden 2010 joululahjat voitte kurkata täältä ja vuoden 2013 täältä. ;) 

t. Enni

Kommentit

  1. Oi, miten paljon teetä... Mä luulen, että yksi sun paketti on eksynyt mulle, koska mun yhdessä paketissa oli teetä, enkä oikeastaan edes ole teenjuoja. Mulla oli puolukka-keksi-teetä. Lahja oli oppilaalta, joten en ihmettele, ettei hän tiennyt teenjuomattomuudestani. Ajattelin kyllä maistaa, tosin en tiedä kuinka, koska se ei ole pussiteetä... En mä osaa... :D

    Onnittelut kuusveelle, mun blogi on puolimatkassa, "meillä" oli eilen kolmeveesynttärit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kolmevuotiaalle! Mmh minkä merkin teetä se on, kuulostaa ihanalta!! Mä juon kyllä, jos sulle ei maistu. ;)
      Onko sulla muuten teesiivilää? Jos ei, olen joskus tehnyt teetä ihan peeinteisellä suodatipussilla. Kaataa vaan veden hitaasti läpi suoraan kuppiin, niin suodatinpaperiin ei tule liian isoa kuormaa = repeämisvaaraa! Muuten on purut kupissa :D

      Poista
    2. No kun ei mulla ole teesiivilää... En tiedä onko meillä suodatinpussejakaan, kun meidän kahvimasiinaan ei tartte... Se tee on Lord Nelson- merkkiä.

      Poista
    3. Aa joo niinpä onkin! Mä katsoin niitä yksi päivä Lidlissä! Mulla on vaan Lord Nelsonista vähän huonoja kokemuksia, kun kerran se perustee Earl Grey maistui ihan kalalta! Mä myös aloin silloi kutsus sitä Lord Bölsoniksi. Mmh lol.. :D no kuitenkin niiltä oli aikanaan myynnissä hyviäkin makuja, eli pitäisi varmaan testata. Tai no jos jonkun viritelmän keksit ja kokeilet, niin kerro miltä se maistui!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my