Siirry pääsisältöön

Isänpäivän kolmen ruokalajin menu

Hrr mikä syväjää, siis mun huulet sinertää... Tulin juuri Helsingistä ja missä ihmeen välissä oli asteet ehtineet mennä nollaan? Takana on siisti päivä uudessa Rajala Pro Shopissa, sillä osallistuin siellä Canonin bloggaajille tarkoitettuun koulutukseen. Itse koulutuksesta voin pölistä vähän myöhemmin jahka saan kuvia. Sillä väliin ajattelin jakaa tämän talouden isänpäivää sinne teidänkin näyttöpäätteillenne.

Ps. Tässä tämän päivän asu ennen sitä. Leikin vähän salamalla koulutuspäivän inspiroimana. Tulos ei ole lähelläkään sitä mitä pitäisi, mutta vedin tämän vähän taiteellisemmaksi (suom. taidonpuute).

IMG_2580 copy

Keksin (omasta mielestäni) loistavan idean lahjaksi isälleni, hän kun aina tykkää mun ja perheen muiden naisten kokkailuista ja mun mielestä ruoanlaitto on todella hauskaa puuhaa. Ajattelin, että no tehdäänpä kerrankin kolmen ruokalajin ateria täysin papin mieltymyksien mukaan. Alku kuulosti lupaavalta, sillä ajattelin pääseväni oikeasti kokkaamaan esim. jotain valkosipuliperunoita tai parmankinkulla käärittyjä naudan pihvejä tummassa punaviinikastikkeessa. No alkupala oli helppo päätös, sillä listalle valikoitui nopeasti surimi con salsa rosa -tapas. Pääruokaa miettiessä meni vaikeaksi ja arvaatteko mihin päädyttiin? Rullatkaapa vähän alaspäin...

IMG_2453 copy
IMG_2447 copy
IMG_2460 copy
IMG_2462 copy

Kyllä, HK Uunilenkki ja uuniperuna, plus ketsuppia! No eihän jälkkäriksi sitten voinut tehdä mitään muuta kuin sitä perinteistä nisua, siis korvapuusteja. Tein korvapuusteja ehkä elämäni toista kertaa ja jos jotain olen television kokkiohjelmista oppinut, niin kohotus on tärkein vaihe. Niinpä puustimme olivat pikkulautasen kokoisia.

Surimitapas onnistui siitä huolimatta, että teimme majoneesin oliiviöljyyn, joka antoi kastikkeeseen ehkä vähän liian tuhdin maun. Vaan kun ei tajunnut ostaa kaupasta rypsiöljyä... Salaatinlehdet ehtivät myös vähän nahistua ennen syömistä, mutta mitä pienistä. :)

Isänpäivän menu:

Surimitapas

HK Uunilenkki & uuniperunaa kylmäsavulohi- & fetatäytteellä

Korvapuusteja

IMG_2446 copy
IMG_2466 copy
IMG_2465 copy
IMG_2469 copy
IMG_2574 copy
IMG_2578 copy

Ja siis olihan ruoka todella hyvä ja kyllä siinäkin tekemistä piisasi. Joskus on ihan hyvä muistaa, että näihin suomalaisiin sälleihin iskee ihan se perussapuskakin, eikä aina tarvitse hifistellä. Pitäkää tämä siis mielessänne, kun suunnittelette poikaystävällenne romanttista illallista.

Loppuun vielä pari taidekuvaa, sillä tuo kuvissa näkyvä Minus-merkin paita (saatu CashCow Clothing) on jotain niin kaunista. Koko asu on muutenkin uusi, sillä kävin viikonloppuna ostamassa Cubuksesta uudet Never Denim -farkut kaikkien mustien farkkujen kaveriksi.

t. Enni

Kommentit

  1. Ihania herkkuja olet loihtinut ;) Toi paita on ihan mielettömän hieno ja koulutus kuulostaa mielenkiintoiselta, tulisi tarpeeseen täälläkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varsinkin siis tuo makkara hahaha :D

      Joo koulutus oli tosi hyvä, opin taas paljon uutta! Kiitos, paita on <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Oli hienoja kuvia ne, mitkä lähetit!

      Poista
  3. Mäkin olisin halunnut tonne koulutukseen, mutta ääh, miksi kaiken kivan pitää aina tapahtua Helsingissä! Ei täältä Turusta pääse sinne niin usein lähtemään, varsinkaan arkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Niin totta. Mäkin monesti tuun tapahtumiin suoraan Riiihimäeltä koulusta ja kyllähän siinä menee aikaa.

      Joi tapahtumia pitäis olla ympäri Suomea!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my