Täytän pyöreitä - Ajatuksia ikääntymisestä

Mun kolmekymppiset lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Miltä musta tuntuu?

Tavallaan olen odottanut tätä jo jonkin aikaa, mutta mitä lähemmäksi syntymäpäivää tullaan, olen alkanut ajatella asiaa myös siltä kannalta, että olenko elänyt elämääni parhaani mukaan. Olisi ihanaa pysyä ikuisesti parikymppisenä, mutta niinhän se ei mene.

Olen nyt elänyt lähes 30 vuotta ja se tarkoittaa hyvällä tuurilla noin 1/3 elämästäni. Olenko elänyt tuon ajan onnellisesti? Tekisinkö jotain toisin? Varmasti tekisin, mutta nuo asiat kuuluvat elämääni ja ovat kasvattaneet minusta sen, kuka nyt olen.

Jos kuitenkin kuolisin huomenna, voisin kuolla onnellisena, sillä tein mielestäni oikeat valinnat ja elin elämäni niin hyvin kuin pystyin. Olen saanut tähän mennessä kaiken sen, mistä olen ikinä realistisesti haaveillut. Silti on tietysti asioita, joiden suhteen en ole vielä valmis.

Silti mielessäni pyörii usein, että elämä on loppujen lopuksi hyvin lyhyt. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, joka saattaa itse asiassa olla paljon lyhempi kuin olisimme ehkä edes osanneet kuvitella.

Yhä enemmän tiedostan nykyisin sen, että jos mahdollista, elämää kannattaa elää niin kuin haluaa. Miksi kuluttaa päiviään esimerkiksi tehden töitä, joista ei nauti? Aina tietenkään kaikkea ei ole mahdollista saada, mutta ainakin itse pyrin jatkossa elämään siten, että yritän miettiä itselleni tärkeitä asioita ja tehdä niitä niin paljon kuin se on mahdollista.

Joka päivä kysyn itseltäni, olenko onnellinen. Jos pitkällä tähtäimellä vastaukseni ovat kielteisiä, on asialle tehtävä jotain. Seuraavaksi kannattaa yrittää tiedostaa ne asiat, jotka tekevät itsensä onnelliseksi. Sillä vaikka haaveet olisivat vähän naiivejakin, kannattaa niitä tavoitella. Kun haaveet sanoo ääneen, alkaa mieli tehdä työtä haaveen toteuttamisen eteen.

Ikäkriisi?

Nuorempana en pitänyt siitä, että olin syntynyt loppuvuodesta, sillä muut täytettyään 18 vuotta, saivat ajokorttinsa ennen mua ja pääsivät vielä yökerhoihinkin.

Näin pyöreitä täyttäessä olen huomannut, ettei loppuvuodesta syntyminen olekaan yhtään huonompi juttu. Saan vielä hetken olla porukan nuorimpia. No, vuosi sinne tai tänne. Otan joka tapauksessa uuden vuosikymmenen vastaan iloisena.

Mitä teen isona?

Siinäpä kysymys, johon luulin tietäväni vastauksen. Samaa olen myös pohtinut aiemminkin... Vaikka olen tyytyväinen elämääni, on minua jonkin aikaa vaivannut tunne, että ovatko tähän mennessä tekemäni valinnat vielä tulevaisuudessakin niitä, jotka tuovat eniten iloa arkeen. Olen alkanut työstää näitä asioita itsessäni.

Olen aloittanut pienellä. Kokeilen ja aion kokeilla asioita, kuten harrastuksia, joita olen pohtinut jo pitkään. Ehkä näiden asioiden avulla tiedän, mitä tehdä seuraavaksi. Ratkaisua en siis ole vielä keksinyt, mutta aionkin antaa tälle vaiheelle paljon aikaa.

Tekemällä myös huomaa aika pian, vastaako haave kuviteltua. Pienikin teko saattaa kuitenkin käynnistää ison pyörän kohti muutosta. Jos taas ei ota sitä ensimmäistäkään askelta, ei muutostakaan varmaan tapahdu. Tiedän kuitenkin, että tuttuun ja turvalliseen on niin helppo tyytyä. Ja kun oravanpyörässä on, ei ole edes aikaa pohtia parempia vaihtoehtoja.

Tiedostan myös, että muutos ei välttämättä tarjoa ratkaisua. Jos elämän suunta on kuitenkin hukassa ja mielessä pyörii vaikkapa ulkomaille muutto, tuskin kotoa löytyy oikeaa suuntaa elämälle. Muutto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ulkomaille olisi jäätävä loppuelämän ajaksi, vaan sieltä voi myös tulla takaisin. Ulkomaille muutto ei siis tässä tapauksessa olisi tae ratkaisusta, mutta se saattaisi olla yksi teko, joka synnyttäisi uusia ideoita. Myös sitä olisi taas yhden kokemuksen rikkaampi.

Yhden haaveen toteuttaminen ei siis välttämättä tuota ratkaisua, vaikka elämän suunta olisi hieman hukassa. Haaveen toteuttaminen saattaa kuitenkin tuoda paljon iloa ja virikettä elämään. Pienenkin haaveen toteuttaminen saattaa siis olla askel kohti muutosta.

Ratkaisun löytäminen taas vaatii sen, että seuraa vaistoja ja ottaa askelia kohti haaveita. Uusia asioita oivalletaan nimittäin vain matkan varrella. Kannattaa myös muistaa, että joskus ratkaisu voi olla huomata, että asiat olivat jo ennestään hyvin.

Korteista tulkitseminen

Tähän väliin disclaimer: Koen olevani ihminen, joka uskoo tieteeseen.

Jokunen viikko sitten osallistuin tyttöjen iltaan, jonne oli kutsuttu henkilö lukemaan tarot-kortteja kaikille halukkaille. Olen aina ollut hyvin skeptinen kaikkeen, mitä ei ole voitu todistaa tieteen keinoin, mutta jotta voin oppia lisää elämästä, niin mielestäni on järkevää laajentaa mieltään menemällä myös sinne epämukavuusalueelle.

Tarot-korteista voidaan olla montaa mieltä, mutta silti minulla jäi istunnosta yllättävän hyvä fiilis. Mitään uutta istunnossa ei ilmennyt ja kaikki asiat ovat jo minun itseni tiedossa. Silti tuon kokemuksen jälkeen aivoissani aktivoitui uusia juttuja. Tulkitsijan tehtävä on löytää sisimmistäni niitä asioita, joihin en ole itse kiinnittänyt huomiota, tai en ehkä ole vielä uskaltanut ajatellakaan.

Nyt istunnon ansiosta kiinnitän entistä enemmän huomiota tiettyihin asioihin. Näitä "merkkejä" on nyt siis ilmaantunut vaikka minne, sillä aivoni ovat selvästi aktivoituneet. Ottamatta kantaa tarot-korttien toimimiseen tai toimimattomuuteen, koen olevani tällä hetkellä hieman tietoisempi itseäni kiinnostavista asioista, ja ehkäpä uskallan tarttua uusiin juttuihin entistä helpommin.

Istunnossa minulle esimerkiksi sanottiin, että musiikki näyttäisi olevan tärkeässä osassa elämääni ja se tuntui resonoivan minussa. Mielestäni tämä on hyvin laajasti ilmaistu, sillä varmasti musiikki on monelle muullekin ihmiselle tärkeää. En myöskään suoraan koe, että musiikki olisi ratkaisu ongelmiini, mutta olen antanut ajatuksen muhia. Musiikki ei siis tällä hetkellä liity oleellisesti siihen, mitä haluaisin tehdä, tai ainakin luulen niin.

Istunnon ansiosta olen kuitenkin alkanut kiinnittää huomiota siihen, missä kaikissa eri yhteyksissä musiikkia näkyy. Vähän aikaa sitten kävin työhaastattelussa ja astuessani rakennukseen sisään, näin ala-aulassa ilmoituksen henkilökunnan omasta laulupoppoosta, siis kuorosta. Kävi lopulta niin, että tulin valituksi työhön. Samaten aloitin jokunen viikko sitten Tanssitan vauvaa -kurssin ja vaikka teko oli pieni, on tanssiminen tuonut paljon iloa niin minulle kuin vauvallekin.

Viime kerralla neuvolassa minulle annettiin lappu koskien Tanssitan vauvaa -kurssia. Kuinka ollakaan, olisin siis joka tapauksessa saanut tiedon kurssista myöhemminkin. Kuka silti tietää, olisinko aloittanut kyseistä toimintaa ilman näkyviä merkkejä.

Työn suhteen myös päätin, että vaikka merkkejä oli ilmassa, en ottanutkaan työtä vastaan. Lapseni on vielä niin pieni ja hoitopaikan järjestäminen meni vaikeaksi. Työtarjous tuli siis kuitenkin vähän liian aikaisin ja lopulta sydämeni teki päätöksen. Haluan vielä viettää aikaa vauvani kanssa, sillä aikaa ei saa takaisin. Kaikki ylimääräinen tekeminen tässä hetkisessä elämänvaiheessa vie pois aikaa vauvan kanssa touhuamisesta.

Kuitenkin istunto oli yksi näistä konkreettisista teoista, jotka ovat saaneet minut tekemään ja ajattelemaan uusia asioita. Ne ovat myös opettaneet sanomaan rohkeammin "ei" asioille, jotka eivät ole vielä sillä hetkellä tuntuneet oikeilta. Voin nyt siis hyvillä mielin astella kohti neljättä vuosikymmentä – vähän vaan vanhempana ja toivottavasti edes hitusen viisaampana.

Mitä ajatuksia ikääntyminen teissä herättää?

t. Enni