Voita lippu I love me -messuille

Kaupallisessa yhteistyössä Messukeskuksen kanssa

i-love-me-2018-voita-messulippu



Vuoden parhaat messut ovat pian taas täällä. Alle parin viikon päästä käynnistyvä I love me -tapahtuma pärähtää Helsingin Messukeskukseen perjantaina 19.10.2018. Olen mukana messuilla bloggaajana ja saan sen kunniaksi arpoa seuraajieni kesken yhden messulipun. Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn tapahtumaan messupäivinä 19.–21.10.2018.

Tule sellaiseksi kuin olet

Tänä vuonna messujen teema on "tule sellaiseksi kuin olet". Tapahtumassa pääsee tutustumaan ajankohtaisiin asioihin muodin, trendien, liikunnan, kauneuden ja hyvinvoinnin aihealueilla, eli tapahtuma tarjoaa vierailleen kaikkea sitä mitä slogankin lupailee.

Messuilla on tänä vuonna tarjolla mm. ihonhoito- ja meikkausvinkkejäjoogaaSaimi Hoyerin vetämää korkkarikoulua sekä mehun ja smoothien valmistuksen SM-finaalia. Messuilla on myös mahdollisuus uudistaa oma look edullisesti, sillä lauantaina ja sunnuntaina messuilla toimii myös pop up -kampaamo, jonne halukkaat voivat varata ajan joko paikan päällä tai varmimmin tietysti jo etukäteen.

Tapahtuman ohjelmaan kannattaa tutustua hyvissä ajoin jo etukäteen ja vaikkapa laittaa itselleen ylös tärppejä kalenteriin messupäiviä koskien. Minulla on esimerkiksi tapana kirjata kalenteriin eri yritysten ja brändien messupisteitä, jotta en unohda käydä parhaimmilla pisteillä. Tästä nyt hyvänä esimerkkinä ikoninen BaByliss, joka lanseerataan uudelleen Suomessa I love me -messujen yhteydessä. BaByliss löytyy messuilta osoitteesta 6F69.

Tapahtumasta päivittyy runsaasti tietoa I love me -verkkosivuille. Tapahtumaa kannattaa myös seurata Facebookista sekä IG:stä tililtä @iloveme_official.

i-love-me-messut

Nyt sinulla olisi loistava tilaisuus osallistua arvontaan, jossa palkintona on yksi sähköinen messulippu, joka oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn messupäivinä.

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

1. Seuraa blogia Instagramissa tai Facebookissa
2. Jätä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään su 14.10.2018 mennessä

Voidaksesi osallistua arvontaan, tee kuten tuhat muutakin ihmistä ja seuraa blogiani Instagramissa. Myös Facebookin kautta seurailevat saavat osallistua arvontaan.

Jätä sen jälkeen tämän postauksen kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostitse palkinnon tiimoilta.

Jos en saa voittajaan yhteyttä 16.10. mennessä, arvon uuden voittajan.

Muista jakaa somessa omia tunnelmia messuihin liittyen tunnisteella #iloveme2018 ja #tulesellaiseksikuinolet. Onnea arvontaan ja messuilla nähdään!

t. Enni

Postaus on toteutettu yhdessä Messukeskuksen kanssa.

Kommentit

  1. Facessa seuraan! :)

    henduu_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana! Instassa seuraan :)

    annesavol (at) gmail.com

    VastaaPoista
  3. Facessa mukana.

    vinskioliver@gmail.com

    VastaaPoista
  4. instassa seurailen.
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Seuraan Instassa ��
    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Seuraan molemmissa :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Instassa seuraan! vaaleanpunainenhattara@gmai.com

    VastaaPoista
  8. facessa, katja_numminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Seuraan Facessa :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Instagramissa seuraan! :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  11. Seuraan sinua instagamissa ja facebookissa
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Laitoin seurantaa fb:ssä :) kihti9@yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Instassa seuraan. T. essis84@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tavoittanut alkuperäistä voittajaa, joten arvoin uuden voittajan. Onneksi olkoon Essi! :)

      Poista
  14. Instassa seuraan! :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Instassa seuraan.
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Lue myös