MITÄ TEEN ELÄMÄLLÄNI?

Heti kun sain tietää, ettei työsuhteeni jatku, mutta sain kuitenkin opiskelupaikan, on mieltäni jäytänyt outo fiilis. Luulin jo päässeeni tuntemuksista eroon, mutta tällä viikolla ajatukset hiipivät takaisin mieleeni.

Suunnitelmat menivät täysin uusiksi pari kuukautta sitten. En vieläkään tiedä, mitä teen. Työttömyyden uhka äitiysloman jälkeen ja yleinen epätietoisuus tulevaisuudesta varjostavat edelleen mielialaani, vaikka luulin olleeni hyväksynyt tilanteeni.

Eniten minua huolestuttaa tällä hetkellä se, että opiskelu oli tarkoitettu tapahtuvaksi työn ohessa. Lopputyöaiheenikin olisi liittynyt olennaisesti koulutukseen. Pystynkö työtä enää toteuttamaan?

Työttömyyskassaan neljä vuotta rahaa syytäneenä olen siinä tilanteessa, etten pääse hyödyntämään näitäkään "sijoituksia". TE-toimistolta tuli eilen päätös, etten saa opiskella työttömyysetuudella. Syyksi kerrottiin, että tulevat opinnot eivät edistä työllistymistäni. Vaihtoehdoksi jää siis opiskelu opintotuella, hoitorahalla sekä aiemmilla säästöillä. En keksi muutakaan keinoa rahoittaa elämääni tulevien opintojen aikana.

Toinen vaihtoehto olisi keskeyttää opinnot äitiysloman takia. Tai vielä ikävämpi vaihtoehto olisi lopettaa opinnot, jotta saan työttömyysetuutta vanhempainrahan loputtua.

TE-toimiston päätöksestä heräsi kuitenkin kysymys. Minkä ihmeen takia lähden opiskelemaan YAMKiin, jos opinnot eivät edistä työllistymistäni? 

Siellä katsottiin, että minulla on jo kaikki edellytykset elämälleni; on ammatillinen tutkinto, yo-tutkinto, korkeakoulututkinto ja opettajan pedagoginen pätevyys.

En haluaisi uskoa työkkärin päätöstä, sillä se kuulostaa entistäkin masentavammalta. Tulevaisuudessa tulen varmasti kilpailemaan töistä maistereiden kanssa. Muut kuin opehommat kuitenkin ehkä aukeaisivat jo aiemmilla tutkinnoillani.

Samalla jäin pohtimaan YAMK-tutkintojen arvostusta. Onko oletus joka tapauksessa se, että minulla ei ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuani ole mahdollisuutta kilpailla maistereiden kanssa?

Kyseiset koulutukset ovat kuitenkin Opetushallituksen mukaan samanarvoisia, vaikka tiedän keskustelupalstoja kolunneena, että moni elää edelleen siinä käsityksessä, ettei yliopistotasoista tutkintoa voi verrata ammattikorkeakoulututkintoon.

Oikeasti niissä on vain se ero, että toinen tähtää tieteelliseen tutkimukseen ja toinen käytännönläheisyyteen. Koulutusasteeltaan ne eivät kuitenkaan poikkea toisistaan. Siksi tämän väitöksen lukeminen kuitenkin masensi entisestään.

Mua ärsyttää.

Entinen työkaveri sanoi minulle, että jos vauva-arki sujuu hyvin, se voi olla elämän parasta aikaa. Olen samaa mieltä! Tämän ajanjakson pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa. Silti murehdin pikkuasioita, jotka liittyvät töihin ja opiskeluihin, joilla ei loppupeleissä ole yhtään mitään väliä. Elämä jatkuu joka tapauksessa.

Haluan eroon tästä masentelusta. Mun motto on aina ollut: "Go with the flow", mutta miksen nyt osaa toteuttaa sitä?

Kysyn itseltäni päivittäin, miksi teen itselleni aina saman? Olen jo monta vuotta tuskaillut sitä, kuinka kesät kuluivat opintojen parissa, enkä saanut oikeastaan koskaan hengähtää hektisen työn ohessa. Nyt siihen olisi oiva tilaisuus, sillä tähän mennessä vauva-arki on ollut ihanaa aikaa, vaikka tietysti se on välillä raskastakin.

Yllättäen löydän itseni taas tällaisesta tilanteesta. Tosin en ollut ihan näin ristiriitaisissa tunnelmissa ennen eilen saamaani päätöstä.


Tosiasia kuitenkin on, että täällä ruudun takana kirjoittelee henkilö, joka on tietyllä tapaa perfektionisti. En ole koskaan tarpeeksi tyytyväinen omaan osaamiseeni, enkä usko kykyihini, vaikka muut sen minulle kertoisivat. Löydän lopulta aina syyn itsestäni ja sitten ruoskin epäonnistumisiani itseni kanssa päivien tai jopa kuukausien ajan. En myöskään osaa sanoa ei.

Enkä tiedä tarkalleen, miksi päätin tällä kertaa avata näitä tunteita täällä blogissa.

Kaikki nämä ajatukset ovat myös hiljalleen tuoneet mieleeni mahdollisuuden alanvaihtoon. Se kuitenkin tuntuu todella pelottavalta, sillä en tiedä mitä muuta tekisin. Olen ollut media-alalla jo niin pitkään.

Salaiset ja naiivit haaveet liittyvät jollakin tavalla yrittäjyyteen, mutta se on (kuulemma) tehty Suomessa niin vaikeaksi, etten usko lähteväni siihen hommaan. Sitä paitsi se ei liittyisi tämänhetkiseen alaani eikä blogiin, joten joutuisin aloittamaan käytännössä alusta, ihan opinnoista lähtien.

Olen kuitenkin päättänyt muuttua. En halua olla negatiivinen ja kyyninen. Minä tein parhaani, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja miksi minulla oikeasti olisikaan mitään syytä huoleen? Minulla on tällä hetkellä hyvä taloudellinen tilanne, oma koti ja perhe.

Haluaisin aidosti nauttia tästä elämänvaiheesta. Miksi se on niin vaikeaa?

t. Enni