Siirry pääsisältöön

INDIEDAYSIN VIIKON BLOGGAAJA - 12 KYSYMYSTÄ


Sain kunnian toimia Indiedaysin viikon bloggaajana. Olen hyvin kiitollinen tästä tunnustuksesta! Siitä johtuen meikäläisen naama vilahtelee Indiedaysin sivuilla ja somessa tämän viikon ajan. 

VIIKON BLOGGAAJA -HAASTATTELUN KYSYMYKSET:

1. Mistä blogisi nimi tulee?

Aikanaan (ennen kuin blogeja kirjoitettiin vielä omilla nimillä) halusin omalle blogilleni suomenkielisen nimen. Olin ja olen edelleen tarkka yksityisyydestäni, joten en halua kirjoittaa koko nimelläni.

Ennin kengissä -nimi syntyi tunnissa, pyörittelin muutamaa eri vaihtoehtoa ja lopulta päädyin kenkiin, koska vastaavia ei Googlen haku löytänyt ja pidin nimessä olevasta kaksoismerkityksestä. Nimi kertoo tietysti kiinnostuksestani kenkiin, josta päästään samalla myös yhteen blogin aihealueeseen (kengät, josta voi vetää aasinsillan muotiin).

Nimi myös kirjaimellisesti kertoo siitä, että kuljetaan meikäläisen matkassa. Nimi siis yhdistää muodin ja lifestylen. Enni ja sen kengät, sekä millaista on kulkea Ennin kengissä.

Minulla on jäänyt blogin nimestä parhaiten mieleen eräs vitsi, jonka entinen, miespuolinen luokkakaverini murjaisi kerran. Olimme viettämässä iltaa ja olin riisunut kenkäni eteiseen. Hän sitten jossain vaiheessa laittoi kenkäni jalkaansa ja tokaisi: Ennin kengissä. :D


indiedays-viikon-bloggaaja ennin-kengissa-viikon-bloggaaja1

2. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Asuin Tampereella vuonna 2010 ja olin seuraillut muutamaa paikallista bloggaajaa, Heijastuspinnan Mariaa sekä Nelliinan vaatehuoneen Niinaa. Blogaaminen tuntui hauskalta ja näin siinä potentiaalia myös osa-aikaiseen työllistymiseen. Lisäksi halusin jakaa asukuviani blogissa. 

Perheeni asui tuolloin ulkomailla, joten pohdin myös, että blogatessa pystyin samalla jakamaan kuulumisiani helposti 4000 kilometrin päähänkin.

Media-alalla on myös hyvä olla portfolio ja ajattelin, että kirjoitustaitojen kohentaminen olisi hyvää treeniä alalle. Tuohon aikaan oli myös aika vähäisesti saatavilla yksinkertaisia kuvanmuokkausohjeita (Photoshop). Koska valokuvaus ja kirjoittaminen kiinnostivat, yhdistin sekaan vielä vähän media-alaa. Niinpä aloin jakaa blogissa myös kuvankäsittelyohjeita.

Mikä on parasta bloggaamisessa?

Uudet ystävät, yhteisöllisyys ja samantyyliset ihmiset, jotka jakavat kiinnostuksen kohteita. Esimerkkinä se, että minä ja Maria (Heijastuspinta) nykyisin tunnemme toisemme! Samaten Senjan ja Vanessan kanssa on tullut pyörittyä paljon.

Toisinaan on myös mukavaa päästä kuulemaan ensimmäisenä uutuuksista ja testata uusia tuotteita, sekä saada aidosti vinkkejä hyviin tuotteisiin myös muilta. Pidän blogaamisesta myös sivutyönä, sillä saan valita työni, määrittää omat työajat ja valokuvata & kirjoittaa.

Yksi hieno asia on se, että ammattitaito sosiaalisen median, kirjoittamisen, kuvaamisen sekä kuvien muokkaamisen osalta kehittyy jatkuvasti.

ennin-kengissa-viikon-bloggaaja3 ennin-kengissa-viikon-bloggaaja2

3. Mikä taas haastavinta?

Blogaaminen on täydellinen harrastus opiskelijalle. Työn ohessa aikaa on toisinaan hyvin vaikeaa järjestää. Ideoita syntyy usein enemmän kuin niitä ehtii blogiin kirjoittaa.

4. Paljasta kolme suosikkiblogiasti! Mistä pidät niissä?

Kolme suosikkiani ovat: Mona’s Daily Style, Anna-Maria K ja 5 Inch and Up

Harmittaa myöntää, että ajanpuutteen vuoksi blogien lukeminen on vähentynyt. Onneksi viikonloppuisin jää aikaa lueskella blogeja, ja arkisin pystyn käyttämään luppoaikaa tehokkaasti selatessani lempiblogit läpi. 

Monan ja Anskun blogit ovat kulkeneet matkassa aina sieltä "alusta" saakka. 5 Inch and Up -blogin Sandra nyt muuten vaan on täydellinen nainen ja blogin Shoe of the month -sarja paras postausidea koskaan.

Hassua, miten nuorempana oli aikaa lukea blogeja enemmän. Odotin joka ilta päivittäistä blogien lukurumbaa, se vastasi samaa asiaa kuin lempilehden avaaminen. Keitin teetä, menin sohvalle läppärin kanssa ja asennoiduin lukemaan lempiblogejani kuin lukisin lehtien artikkeleita.


ennin-kengissa-viikon-bloggaaja6

5. Paljasta kolme Instagram-suosikkiasi! Mistä pidät niissä?

Tähän voisi sanoa niin monta, mutta eniten seuraan muusikoita, kuten LP, Lauren Ruth Ward ja Ellie Goulding, ihan tyyli-inspiraatioiden takia. Sen lisäksi listalla on tuhat muutakin, mutta piti nimetä vain kolme…

6. Mikä on hauskin muistosi bloggaamiseen liittyen?

Minua pyydettiin muutama vuosi sitten ”malliksi” erään laivayhtiön advertoriaaliin ja laivalle meitä lähti kaikkiaan viiden hengen porukka: kuvaaja, assistentti, tuottaja, minä ja ystäväni. Sen lisäksi mukaan lähti 50 drinkkilippua! Lähinnä siis kuvausrekvisiittoja jne. varten.

No, hauskinta oli se, että yhdellä drinkkilipulla siis sai esimerkiksi yhden kuohuviinipullon koko seurueelle. Seuraavana päivänä ei niin naurattanut… 

Pakko sanoa, että kyseinen kuvausmatka oli upea kokemus ja onneksi lopputuotoksena oli hienojakin kuvia (paitsi yöllä otettuja kuvia ei jostain syystä käytettykään, hah).

ennin-kengissa-viikon-bloggaaja7

7. Jos pitäisi valita yksi suosikki omista postauksistasi, mikä se olisi?

Pidän aprillipäivänä julkaistuista postauksista: Kasarihäät ja Meille tulee minipossu. Nämä siitä syystä, että niitä on ollut kaikista hauskinta tehdä, ideat näihin postauksiin ovat syntyneet jo hyvissä ajoin ja olen voinut tehdä paljon taustatutkimusta.

Yksi piti valita, joten valitsen minipossun. Sain vain yhden kommentin postaukseen, jossa muistutettiin, että minipossun hankintaa kannattaa vakavasti miettiä varsinkin, kun se tosiaan kasvaa vähän teekuppia isommaksi… Ihan loistavaa! :D Facebookin puolella sain myös vähän huvittuneempiakin kommentteja.

8. Vinkkini aloittavalle bloggaajalle:

Kirjoita aina lukijalle ja tarjoa hyvää ja laadukasta sisältöä. Jokaisen postauksen kohdalla on hyvä kysyä: "Mitä lukija saa tästä postauksesta?", oli se sitten viihdearvoa, jotain uutta tietoa tai vaikkapa vertaistukea. Sen lisäksi kannattaa olla aktiivinen somessa ja kirjoittaa ajankohtaisista asioista.

On myös tärkeää antaa oman persoonan näkyä. Itse en lähtisi julkaisemaan liian henkilökohtaisia postauksia, sillä mietin aina, mitä vaikutusta sillä on muuhun elämään ja työelämään.

Jokaisen kannattaa siis miettiä tarkkaan, missä menee raja yksityisyyden ja julkisen välillä. Pitää oikeasti paikkaansa, että kerran nettiin laitettu jää sinne ikuisiksi ajoiksi, vaikka sen myöhemmin itse poistaisikin.

Samaten kannattaa panostaa siihen, että blogia on helppo ja nopea lukea mobiililaitteella; teksti on selkeää, tekstissä on käytetty kappalejakoja ja kuvat on optimoitu verkkoon, sillä ihmisillä on oravan keskittymiskyky ja näytöltä lukeminen on raskasta. Jos sivu ei lataudu nopeasti, moni poistuu blogista.

ennin-kengissa-viikon-bloggaaja4

9. Mitä arvostat muissa ihmisissä?

Arvostan rehellisyyttä ja vilpittömyyttä.

10. Mikä on elämäsi paras päätös? 

Tämä mies.

ennin-kengissa-haat

11. Asia, josta pidän itsessäni:

Osaan olla tehokas, jos haluan. Ja olen aika hyvä aikatauluttamaan asioita.

12. Jatka lausetta:

Nolottaa myöntää, mutta… Ostin Lontoon Primarkista Harry Potter -pyjaman. Kerran fani, aina fani.

Vapaa-ajallani… Olen joko täysin sohvaperuna tai sitten elän minuuttiaikataululla ja saan siihen mukaan ympättyä vielä urheilunkin. Joko mulla on siis ihan älyttömästi hommaa tai sitten en tee mitään.

Haluaisin oppia… ohjelmoimaan ihan kunnolla, jotta voisin koodailla omia sovelluksia.

Kun kukaan ei näe… Laulan.

10 vuoden kuluttua… Apua, en ehkä halua edes ajatella! 40-vuotias ei kuulosta korviin kovin houkuttelevalta, mutta toisaalta 10 vuotta on myös pitkä aika. Eli elän nyt päivän kerrallaan ja nautin kaikesta, mitä vastaan tulee. 

Jos lottovoitto osuu kohdalle, en pistä pahakseni.

Saa jättää terveisiä, olisi kiva kuulla kuulumisia teiltä. Ihanaa viikkoa kaikille! Kiitos vielä Indiedays!

t. Enni


Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Voi että Enni, ilahduin niin että halkean <3 Halaus!

    http://anna-mariak.com/

    VastaaPoista
  2. Haha, ihana tuo tarina drinkkilipuista! Pystyn näkemään silmieni edessä kuinka tuo ilta päättyi. :'D Varmaan on ikimuistoisia muistoja! Ja mäkin olen tosi iloinen siitä että ollaan tavattu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ja veikaan, että arvaat illan jatkot ihan oikein! Voi luoja, naurattaa vieläkin. Mutta nuorena jaksaa? :D

      <3 Kiitos sinulle!

      Poista
  3. Kiva postaus! Olen iloinen, että olen löytänyt tänne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun aina jaksat piristää kommentilla! Ihanaa viikkoa sinulle. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my...

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä ...

Näköalapaikalla härällä Fuengirolassa

Ikävä Espanjaan on taas kova, vaikka kotiuduin sieltä vasta neljä päivää sitten. Onneksi loma jatkuu vielä, ja täällä on näin hyvät ilmat. Tarkalleen ottaen mulla on lomaa jäljellä vielä noin viisi ihanaa viikkoa ja sitten alkaakin melkoinen suunnittelu liittyen uudentyyliseen soluopetukseen.  Fuengirolan härällä oli taas pakko käydä, sillä siitä on muodostunut eräänlainen perinne. Maisemat ovat upeat ja ilta-aurinko takaa nätit kuvat. Suosittelen käymään siellä, härkä löytyy Los Pacosin ja Torreblancan välistä.  Tässä linkki polulle , joka vie suoraan härälle. Ps. Mulla on vissiin tänään polttarit, mies vietiin jo omiinsa. t. Enni Lue myös aiemmat Espanja-aiheiset postaukset reissusta: Pom pomit ja lomapäiväkirja Juhannus Espanjassa - Pieni baari Mijasissa Nike Free Factory Store (Malaga) Massimo Dutti Dyyneillä - Playa de Bolonia

15 speed dating kysymystä ja vastausta

Järjestin synttäreillä hauskan ohjelmanumeron ystävän avustuksella. Kyseessä oli  speed dating eli pikadeittailu,  jonka ideana oli kysellä parilta ennalta annettuja kysymyksiä minuutin ajan kerrallaan. Sen jälkeen vaihdettiin pareja. Nämä leikissä käytetyt kysymykset löytyvät vielä kotoani, joten aloin selata kysymyksiä ajankuluksi ja samalla valitsin niistä sopivimpia, joihin ajattelin myös vastata. Tässäpä 12 kysymystä ja vastausta! 1. Oletko koskaan käynyt elokuvissa yksin? Olen. Olin silloin elokuvateatterissa töissä ja pääsin yllättäen katsomaan Sex and the City – Sinkkuelämää -elokuvan lehdistönäytökseen. Sinne hipsin suoraan työvuoroni jälkeen. 2. Oletko puhelias Aika puhelias, joskus ehkä hieman liiankin. Innostun helposti ja tällöin alan puhua paljon. Tuntemattomassa seurassa lämpenen tosin hitaasti, mutta sitten usein kun pääsen vauhtiin, huomaan myös keskeyttäväni muita todella usein. Olen yrittänyt kiinnittää tähän huomiota viime aikoina... ...

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...