Siirry pääsisältöön

Dua Lipa got me... Uudet hiukset


tummat hiukset alta vaaleat päältä

NEW HAIR

Minä eilen kampaajalla: "Niin, oliskohan sellainen ok, että värjätään alaosa tummaksi niin kuin 2000-luvun alkupuolella oli tapana". Kampaaja siihe: "Ööö...".

Sit vaan hommiin, koska mitä olisi elämä ilman iloa ja hauskoja hiuksia.

On tullut kokeiltua pitkiä hiuksia ruskeina, pinkkeinä ja punertavina, viimeisimpänä ylläpidin melko pitkäänkin lyhempää ja pidempääkin bobia, joka tosin ehti kasvaa aika pitkäksi sitten viime kampaajakäynnin... Itse asiassa mulla olikin tarkoituksena kasvattaa hiuksia, mutta jotenkin ne taas alkoivat tympiä ja kaipasin pientä freesausta.

Jos omilla hiuksillaan saa innostuneen fiiliksen aikaan, niin se on kaikkien kokeilujen (epäonnistuneidenkin sellaisten) väärti, hiukset ovat kuitenkin uusiutuva luonnonvara. Mullahan on oikeasti yllättävän tummat hiukset, jos aurinko ei niitä pääse värjäämään, niin ei tämä lopulta ihan hirvittävän iso muutos ollut.



Ennin kengissä


Tällä hetkellä tuhkanvaaleat hiukset ovat edelleen lempparini, mutta tällä kertaa halusin niihin vähän potkua. Niinpä pituudesta lyhennettiin kuivat latvat pois ja hiusten alaosa värjättiin kylmään taittavalla rusehtavalla sävyllä, mutta mukaan heitettiin kuitenkin vähän lämpimämpää mahonkia, jotta väristä saatiin elävämmän näköinen. Lopuksi päällimmäiset hiukset raidotettiin vaaleaksi, eikä niihin laitettu sävytettä ollenkaan. 

Kotosalla voin ylläpitää hiusten vaaleaa sävyä hopeashampoon ja hoitoaineen avulla. Nyt vaan pitäisi malttaa olla pesemättä hiuksia koko ajan, sillä palan jo halusta kokeilla millainen tämä olisi suorana tai ysärilaineilla.

t. Enni

Kommentit

  1. Onpa kiva uusi look! Tällaisten postausten lukeminen aiheuttaa aina hirveää himoa tehdä omillekin hiuksille jotain... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Nythän voi alkaa suunnitella mitä kivaa sitä voisi hiuksille tehdä! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tokmannilta, Järvenpäästä! Oli alelaarissa, muutamia kokoja vielä jäljellä. Kävin etsimässä äipälle toista kokoa Tuusulan ja Hyvinkään Tokmanneilta, mutta loppu :(

      Poista
  3. Tuo hiusmalli ja väri sopii tosi hyvin sulle!
    Aina kevään tullen alkaa itsekin miettimään, mitä sitä hiuksilleen tekisi. Vielä kun saisi ahterinsa raahattua kampaajan tuoliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tykkään kans ja on tosi helppo ylläpitää! Mut tuttu tunne, mä en osaa suunnitella näitä ikinä etukäteen, varaan ajan sit kun alkaa häiritä niin paljon, että oon valmis leikkaamaan vaikka kaljuksi 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my