Viime päivien aikana ollaan saatu lukea niin paljon harmillisia uutisia, että ajattelin tähän väliin käydä läpi asioita, jotka tällä hetkellä tuovat iloa arkeeni. Toivottavasti seuraavat asiat tuottavat iloa myös sinulle.
1. Aurinkoinen sää ja kävelylenkit
Kaiken tohinan keskellä tuli kevät. Samaa vauhtia, kun päivät pitenevät, näyttää myös mun mieliala nousevan. Olen ihan mahdoton kaamosmasentelija ja pimeä vuodenaika oikein tuntuu imevän musta kaiken energian. Kun valon määrä lisääntyy, olen kuin uusi ihminen. Voin vaan mennä lähimetsään ja nuuhkia raitista ilmaan.Odotan niin paljon lämpimiä säitä, jotta ulkoilu helpottuu ja se onnistuu myös extemporena. Oikein palan innosta lähteä taas 10 km vaunulenkeille.
2. Läsnäolo
Tyttäreni on saanut lähes jakamattoman huomioni maanantaista lähtien. Jo viime viikon perjantaina päätin, etten vie häntä päiväkotiin, koska hän on ollut enemmän ja vähemmän räkäinen koko alkuvuoden.
Toistaiseksi ollaan oltu omaehtoisessa kotikaranteenissa maanantaista lähtien ja ulkoiltu päivittäin, jotta mieli pysyy virkeänä. Koska ainakin mulle tulee hirvittävän nuhjuinen olo, jos en pääse ulos. Kivaa meillä on kuitenkin ollut ja on ihana nähdä, että neiti nauttii näistä päivistä niin paljon.
3. Voi tehdä hyvää ruokaa
Nyt on aikaa kokata, eikä tarvitse syödä pelkkiä pikaeineksiä! Hyvät ihmiset, tehkää nyt herkullisia ja terveellisiä ruokia, kokeilkaa vaikka uusia kasvisruokareseptejä tai nauttikaa eväitä ulkona. Kokeilkaa kokkaamista yhdessä!4. Lomafiilis
Vaikka lähipiiristä tuleekin vähän väliä huonoja uutisia töihin ja rahahuoliin liittyen (mutkin on itse asiassa lomautettu, mutta mulla ei tosin tunteja enää uimahallilla ollutkaan), niin mä olen tällä hetkellä ihan lomafiiliksissä.Munhan piti lähteä Espanjaan ylihuomenna, jotta voisin ottaa etäisyyttä sellaisiin asioihin, jotka ovat viime aikoina aiheuttaneet huolia. Nyt tämä hetki kuitenkin itsessään pakotti siihen, että jouduin ottamaan etäisyyttä muihin ihmisiin.
Muistakaa kuitenkin, että fyysinen etäisyys ei tarkoita, että pitäisi olla myös emotionaalisesti etäinen. Monet ihmiset kokevat ahdistuneisuutta juuri nyt, sillä useille tilanne voi tuntua toivottomalta. Pienillä muistamisilla, sanoilla ja teoilla on valtava merkitys tällä hetkellä!
5. Rintaliivittömyys
Mikä tässä kaikessa on oikeasti parasta, niin tietysti se, että päivisin voi aivan hyvin olla pukematta rintaliivejä. Jos mun tissit tästä millin valahtaa tänä aikana, niin sallin sen niille. Tai ehkä kaivan jostain mun Sloggit esiin.Mikä tuo sulle eniten iloa arkeen tällä hetkellä?
t. Enni
Hih, toi vika oli paras! Mäkin nautin auringosta ja on ihanaa, että päivä on jo pimeää pidempi. Mulla opetus alkoi etänä ja sujuu yllättävän hyvin. "Hyppäreillä" ehtii koirien kanssa ulos eikä tartte aamulla miettiä mitä laittais töihin päälle.
VastaaPoistaRintaliivittömyys best! :D
PoistaOlis muuten tosi kiva kuulla miten hoidat etäopetuksen!
Vitsi eilinen sää taas... Oltiin takapiha Picnicillä. Ihan täydellistä!
Mulla onneksi suurin osa ryhmistä opiskelee muutenkin Tabletkoulussa eli netissä. Naputan sinne tehtävät, oppilaat tekee, tarvittaessa uusivat tehtäviä. Näen minuutilleen koska kukakin on tehnyt. Ja toimii vaikka puhelimella. Kirjan kanssa opiskelevat saavat Teamsiin päivän tehtävät, lähettävät niistä kuvan ja mä laitan kuvan tarkastusmonisteista, kun kaikki on palauttanu.
PoistaTunnit pidetään lukkarin mukaisina aikoina ja nimenhuuto on vastaus mun Wilma-viestiin, jossa myös tunnin ohjeet. Vielä ei oo osunut tunteja, joissa tulee uutta kielioppia, mut sen meinasin esim. valmiilla opetusvideoilla, joita onneksi on netissä paljon.
Ihana kun jaoit! :) Vaikeitakin asioita jaksaa paremmin, kun osaa nauttia niistä asioisdta, mitkä nyt on hyvin <3
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Laitoin omaan blogiini vähän vinkkejä, mitä kotona voisi tehdä nyt:
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Ida Kotona kaupungissa -blogista
Kiitos ihana ❤️ käyn kurkkaamassa!
PoistaHyviä vinkkejä!!! :)
Poista