1-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄJUHLIEN SUUNNITTELUA: TARJOTTAVAT JA KORISTEET



Täällä ollaan taas. Loma aiheutti pienen tauon tänne blogin puolelle, sillä en raahannut konetta mukaan Espanjaan ollenkaan, enkä tykkää julkaista postauksia puhelimella. Oli kuitenkin niin ihana loma ja kivaa vaihtelua, että sai lomailla (lähes) ilman somea. 

Kotiin tuleminen oli ajoitettu siten, että ehditään järjestää meidän pikkuiselle syntymäpäiväjuhlat. Ja voi hyvänen aika, synttärit ovatkin jo ihan pian täällä. Aika on mennyt paljon nopeammin kuin ikinä osasin kuvitella. Jos mietin raskausaikaa, niin vaikka yhdeksän kuukautta hurahti nopeasti, niin vauvavuosi se vasta nopeasti kuluikin. Tuntuu, että tyttäreni syntymästä olisi kulunut vasta hetki.

Nyt 1-vuotissyntymäpäivät lähestyvät kuitenkin hurjaa vauhtia ja tarkoituksena olisikin juhlistaa sankaria viikonloppuna. Olen suunnitellut juhlia mielessäni jo jonkin aikaa, vaikka tarkoituksena onkin pitää hyvin maltilliset kekkerit ja mennä aika rennolla kaavalla ja koristeilla. 

Tehdään omannäköiset ja kivat juhlat, joihin vieraiksi kutsutaan perhettä ja sukulaisia. Ajatuksena on myös, että tarjolla on vain pientä purtavaa ja sen lisäksi tarjotaan kakkukahvit. Ajattelin kuitenkin, että kakkuun voisin tällä kertaa panostaa.

Seuraavia asioita olenkin suunnitellut juhliin:

1. Kakku

Toiveena olisi saada herkullinen, 25 hengen semi-naked-kakku, jossa olisi päällä koristeena aitoja kukkia ja pieni drip. Kyselin jonkin aikaa sitten vinkkejä hyvään kakuntekijään kotikaupunkini läheisyydeltä ja muutama suositteli "Prinsessa ja koko kakkuvaltakuntaa". Hänen tekemänsä kakut näyttivät visuaalisesti kauniilta ja edustivat eniten sitä tyyliä jota hain, joten kakku päätettiin tilata kyseisestä paikasta.

Sen lisäksi olen ajatellut tehdä smoothiekakun kyseisellä Kinuskikissan ohjeella. Mukaan lisään vielä kookosmaitoa, jotta saan kakkuun hempeän vaaleanpunaisen sävyn. Tätä kakkua sankarikin pääsee varmasti maistamaan, vaikka teenkin sen digestive-pohjaan, johon käytän margariinia tai voita. Voi nimittäin olla, että tyttö mussuttaa mieluummin ainoastaan smoothieosaa.

2. Kukat:

Käyn ostamassa leikkokukkia, joista teen kukkakoulun* inspiroimana kimpun / kimppuja koristeiksi juhliin. Jos päästään edes lähelle alla olevan kuvan kaltaista lopputulosta, olen tyytyväinen.



3. Muut tarjottavat:

  1. Ph7:n macaron-leivoksia olisi pakko saada
  2. Domino-keksejä on myös pakko laittaa tarjolle
  3. Joku keväinen alkoholiton booli olisi myös tarkoitus kyhätä. Olisiko hyviä vinkkejä, mikä booli sopisi synttäreille?

4. Muut koristeet:

  1. Jos muistan / ehdin, niin muutama ilmapallo olisi puhallettavana ja häistä jääneitä pom pomejakin voisi kiinnittää ympäri asuntoa.
  2. Tarjoiluihin käytetään kertakäyttöastioita (pahvisia), sillä emme omista niin suurta astiastoa, että voisimme tarjoilla ruokaa ja juomaa kaikille.

5. Muuta:

Jos aikaa jää, pitäisi mun myös maalata olohuoneen seinä ennen juhlia. Voi olla, että tämä jää tosin toteuttamatta, sillä viikosta on tulossa muutenkin kiireinen ja flunssaa pukkaa vähän kaikilla... Jännitänkin eniten sitä, ettei juhlia jouduttaisi perumaan flunssan takia.

Tuleeko sulla mieleen jotain hyviä käytännön vinkkejä synttärijuhlien suunnitteluun, joista saattaisi olla apua?

t. Enni

* Kukkakoulu saatu blogin kautta!

Kommentit

  1. Mun on pitänyt tuhat kertaa kokeilla smoothiekakkua, mutta aina se unohtuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kokeile 🥰🥰 En olis keksinyt itse tehdä tätä jos tätä ei olis ollut tarjolla aiemmin!

      Poista
  2. Ihanaa yksivuotissyntymäpäivää! Se on niin tärkeä etappi vanhemmalle, tiedän kolmien yksivuotiskemujen kokemuksella. :)
    Mun vinkki on suunnitella mahdollisimman paljon etukäteen ja aloittaa koristelut ja kattaminen edellisenä päivänä. Mä järjestän aina melkoisia superjuhlia, joissa on helposi 30-40 vierasta, joten ilman melko tarkkaa suunnitelmaa en pärjäisi.
    Olen aina ollut sellainen teen kaiken itse -tyyppi, mutta siitä on joutunut kolmen pienen kanssa hieman joustamaan. Säkin oot selkeesti ulkoistanut esim. tarjoiluista melko paljon, helpottaa paljon.
    Ehdoton tarjoilutipsi on laittaa kahvit valmiiksi suodatinpusseihin ja kulhoihin odottamaan juuri ennen juhlia. Kuulostaa ehkä, että eihän siihen nyt kesken juhliakaan paljoa aikaa mene, mutta luota, tämä kannattaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onneksi mulla oli äippä auttamassa tuona päivänä, mutta himputti, etten ollut jostain syystä nyt ehtinyt lukea kommenttiasi kokonaan ennen juhlapäivää! :/ :/ Sillä tuon kahvivinkin olisin ehdottomasti halunnut toteuttaa, siihenhän menee oikeasti todella paljon aikaa! Ihan älyttömän hyvä vinkki ja laitan sen seuraaviin juhliin korvan taakse.

      Muuten juhlat menivät oikein hyvin, tein aika paljon valmisteluja edellisenä päivänä. Ehkä tässä alkaa itsekin hiljalleen harjaantua, kun on tullut jo neljät juhlat järjestettyä tänä vuonna (tai no kolmesta virallisesti minä vastuussa) :D Kohta sitä ollaan jo party plannereita haha!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös