MITÄ UUSIN TATUOINTINI MINULLE MERKITSEE?
Mitä uusin tatuointini minulle merkitsee? Entä miten muut ihmiset suhtautuvat tatuointeihini?
Tässä uusimmassa postauksessa kerron punaisen kolmiotatuointini merkityksen. Siro, symmetrinen ja hieman kädenliikkeiden mukana muotoaan muuttava tatuointi on osoittautunut päivän piristäjäksi, sillä se on kerännyt lähipiirissäni ihastuneita huokauksia ja myös yllättyneitä ilmeitä.
Parasta tatuoinnissa on se, että joka kerta kun katson rannettani, muistan tatuoinnin merkityksen ja osaan arvostaa elämääni hieman enemmän. Omasta puolestani voin siis sanoa, että otin erittäin hyvän tatuoinnin.
Uusi tatuointini
Olen näköjään hurahtanut kädessä oleviin tatuointeihin kunnolla, sillä tämä oli jo neljäs hankkimani kuva oikeaan käteeni. Vielä on parissa sormessa tilaa, mutta luulen, että toistaiseksi käden tatuoinnit olivat kuitenkin tässä. Alle puolen vuoden aikana olen haalinut käteeni jo kaksi tatuointia...
Mikään ohimenevä innostus tämä ei ole, sillä otin ensimmäisen sormitatuointini jo vuonna 2004. Ajan saatossa ottamani kuva kuitenkin sumeni ja alkoi tuntua tylsältä, joten kesällä 2016 kävin ottamassa tatuoinnin päälle peittotatuoinnin. Nyt, muutama viikko sitten, Torremolinoksessa työskentelevä Alejandro teki minulle uuden tatuoinnin ranteeseen.
Mitä punainen kolmio tarkoittaa?
Punaiset tatuoinnit ovat pyörineet mielessäni jo vuosia. Jokunen vuosi sitten aloin törmäillä kolmiotatuointeihin, ja erityisesti punaiset kolmiot kiinnittivät huomioni.
Punainen kolmio voi tarkoittaa oikeastaan aika lailla mitä vain. Ylöspäin osoittava punainen kolmio on tulen symboli, ja samalla ylöspäin osoittava kolmio voi joidenkin mukaan merkitä myös maskuliinisuutta jne. Alaspäin osoittava kolmio taas kuvastaa äitiyttä ja naista. Kolmio on kuitenkin siitä hassu symboli, että sen suunta riippuu katsojasta ja tässä kohdassa rannetta muotokin muuttuu helposti.
En kuitenkaan koe, että oma tatuointini symboloisi feminiinisyyttä tai maskuliinisuutta, tai vaikkapa seksuaalista suuntautumista, kuten kolmiosymboli myös saattaa viestiä. Minulle tatuointi tarkoittaa hieman eri asioita.
Mitä tatuointi merkitsee minulle?
Minä arvostan elämässä terveyttä, jaettuja kokemuksia, perhettä ja omaa aikaa. Kolmion kulmat symboloivatkin kolme asiaa: Vaurautta, aikaa ja terveyttä.
Usein meillä ihmisillä ei ole näitä kaikkia kolmea asiaa yhtä aikaa. Esimerkiksi opiskeluaikoina haaveilin omasta kodista ja matkustelusta, sillä minulla ei ollut paljoa rahaa, eikä mahdollisuutta matkustella uusiin paikkoihin ja kokea eksoottisia asioita.
Kolmio kuitenkin muistuttaa minua siitä,
etten ala pitää näitä kolmea asiaa itsestäänselvyytenä.
Kun myöhemmin aloitin työelämän, säännölliset tulot olisivat mahdollistaneet matkustelun, mutta aika oli jo tuolloin kortilla. Vanhempana taas, kun ainakin toivon mukaan minulla on jonkin verran säästöjä ja aikaa elää, niin tuolloin terveyteni saattaa olla uhattuna. Toki millään näistä ei ole loppupeleissä merkitystä onnellisen elämän takaamiseksi, sillä kuten Jay Shetty sanoi, se millaisen vaikutelman teemme muihin ihmisiin, merkkaa kaikista eniten.
Kolmio kuitenkin muistuttaa minua siitä, etten ala pitää näitä kolmea asiaa itsestäänselvyytenä.
Minulle tärkeät arvot
Koen kuitenkin, että juuri tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa olen etuoikeutettu, sillä minulta ei puutu mitään. En voi edes sanoin kuvailla, kuinka huikea tunne oli ymmärtää, että oikeasti minulla on jo kaikki arvostamani asiat tällä hetkellä!
Olen tarpeeksi terve, jotta voin tehdä haluamiani asioita. Minulla on myös tarpeeksi säästöjä ja suhteellisen vakaa talous, jotta minun on mahdollista olla tällä hetkellä kotona lapseni kanssa. Koska olen tällä hetkellä työtön, pienen lapsen äiti, on minulla myöskin paljon aikaa (vaikka aina se ei siltä tunnukaan).
Juuri tällä hetkellä haluan ja yritän luoda mahdollisimman paljon muistoja, jotta tulen aina muistamaan tämän hetken elämästäni.
"Se muistuttaa minua kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka ihanaa elämä juuri tällä hetkellä on"
Tatuointi siis oikeastaan merkitsee minulle tätä kyseistä hetkeä, tätä ihanaa elämänvaihetta pienen tytön äitinä. Se muistuttaa minua kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka ihanaa elämä juuri tällä hetkellä on. Viime vuosi oli omalla kohdallani todella haastava ja vasta nyt kevään aikana olen alkanut nähdä valoa tunnelin päässä. Niinpä tatuointi myös muistuttaa minua tästä valonpilkahduksesta.
Samaan aikaan tulta symboloiva punainen kolmio muistuttaa minua myös siitä, että sisälläni on vahva sisäinen palo, jonka avulla olen rohkaistunut ja alkanut hiljalleen kerätä voimiani takaisin. Sisäisen palon avulla uskon voivani saavuttaa elämässäni vielä hienoja asioita, kunhan vain muistan elää hetkessä ja nauttia kaikesta hyvästä, mitä elämä eteeni tuo.
Lyhyesti sanottuna tatuoinnissani yhdistyvät elämäni tärkeimmät arvot, kuten henkinen vauraus, rakkaisen kanssa jaettu ilo, kuten myös toive pysyä terveenä. Tatuointi myös muistuttaa minua siitä, että meillä jokaisella on vain yksi elämä.
Saatteko kiinni ajatuksistani tatuoinnin takana?
Elämään tarvitaan myös vähän huumoria
Ja siis pitäähän kaikessa olla mukana vähän huumoria. Itse asiassa huomasin tatuoinnin hauskuuden vasta, kun näytin tatuointia muille. Kun nimittäin käännän rannettani, tatuointi muuttuu suorakulmaiseksi kolmioksi... Vetäkää te tästä omat johtopäätöksenne. T. Insinööri.
Miten ihmiset suhtautuvat tatuointeihini?
Onneksi mun lähipiiri on aina ollut hyvin ymmärtäväinen vimmaani kohtaan. Antoihan äitini minulle luvankin tatuoinnin ottamiseen ollessani vielä alaikäinen!
On kuitenkin ollut hauskaa huomata, miten eri tatuoinnit helposti leimaavat minua muiden silmissä. Toki tämä voi olla myös vain omassa päässäni, mutta joissakin tapauksissa koen osaavani lukea ihmisiä kohtuullisen hyvin.
Asia on siksi mielestäni hauska, sillä koen olevani maailman tavallisin ihminen, joka vain sattuu tykkäämään kauniista asioita ja kivoista grafiikoista. Tykkään kuitenkin ilmaista itseäni, enkä yleensä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa omiin tekemisiini. Tykkään myös välillä vähän repäistäkin, joten ehkä siitä syystä olen haalinut tatuointeja näkyville paikoille.
Muistankin, kuinka pari vuotta sitten eräs henkilö ihmetteli ääneen sormessa ollutta tatuointiani. Joko mun pisteet nousivat hänen silmissään, tai sitten hänen oli vielä vaikeampi ymmärtää minua. Joka tapauksessa, olen aina ottanut tatuointeja vain itseäni varten, enkä ole koskaan ajatellut, mitä muut ovat niistä mieltä.
Millaisia tatuointeja teillä on ja mitä ne teille merkkaavat?
t. Enni
Kommentit
Lähetä kommentti
Totta turiset kuomaseni.