JÄRVENPÄÄN KUKKATALO JA UUDISTUNUT KUKKAKOULU


Kaupallinen yhteistyö Järvenpään kukkatalon kanssa. Kukkakoulu ja postauksessa näkyvät tuotteet saatu blogin kautta.


Järvenpään Kukkatalon Kukkakoulu

Sain kutsun osallistua Järvenpään kukkatalon kukkakouluun torstaina. Aamu osui hyvään saumaan, sillä pääsin pitkästä aikaa osallistumaan järjestettyyn tapahtumaan ja inspiroiduinkin aamusta niin paljon, että sain aivan uudenlaista intoa kevääseen.

Järvenpään Kukkatalon järjestämä Kukkakoulu ei ole mikään uusi juttu, sillä Kukkakoulua on järjestetty jo vuodesta 1991 lähtien. Nyt kurssitila on kuitenkin remontoitu moderniksi ja inspiroivaksi ympäristöksi, jossa kelpaa työskennellä.

Aamun aikana pääsimme näkemään, kuinka floristi ja liikkeen toimitusjohtaja Saija Sitolahti teki siskonsa kanssa erilaisia kukkademoja. Jokainen kukka-asetelma tai kimppu toisensa jälkeen oli niin kaunis, että huokailin ääneen. Oli niin upeaa nähdä, miten erilaiset kimput ja asetelmat syntyivät, sillä tekemisen riemu paistoi siskosten kasvoilta samalla kun he antoivat luovuutensa kukkia.


Kevään kukkatrendit

Tilaisuudessa keskustelimme myös paljon kevään kukkatrendeistä ja siitä, miten kasvit ovat nykyisin jo itsessään trendikkäitä. Kukkia näkyy paljon sisustuksessa ja sisustuslehdissä, sillä varsinkin viherkasvit ja erilaiset viherseinät ovat erittäin suosittuja juuri nyt.

Kuten moni on ehkä huomannut, tämän hetken avainasemassa näyttävät olevan runsaat ja ilmavat kimput sekä oksien, risujen ja luonnonkukkien käyttö asetelmissa ja kukkakimpuissa. Myös erilaiset heinät ovat jo jonkin aikaa olleet erittäin kova juttu, mutta ne helposti yhdistetään syksyyn. Kukka-asetelmissa käytettynä ne kuitenkin sopivat ihanasti myös kevääseen ja kesään. 

Tilaisuudessa toteutettiinkin monia eri demokimppuja, jotka sisälsivät paljon luonnosta löytyviä kasveja (esimerkiksi pajua ja sipulin kukkia). Sävyissä erityisesti blushed-sävyiset kukat ovat nosteessa.

Oman kukka-asetelman rakentaminen ja tarina sen takana

Olen rakastanut kukkien kuvaamista aina ja tänään sitä saikin tehdä oikein runsaasti ja luvan kanssa. Samaten yllätyin itse asiassa siitä, miten paljon nautin kukka-asetelmien teosta. Mulle tuli suorastaan vimma päästä tekemään lisää kimppuja, sillä sisälläni syttyi jokin palo. Tämänkertaisia vinkkejä aionkin hyödyntää tekemällä kauniin kimpun tyttäreni syntymäpäiväjuhliin.

Tilaisuudessa pääsin rakentamaan oman kukka-asetelman kauniiseen lasipurkkiin, jonne oli laitettu valmiiksi pieni pala kanaverkkoa. Sen sijaan siis, että kukista tehtäisiin kimppu, hyödynnettiin kanaverkkoa kukka-asetelman teossa. Kanaverkkoa voi muutenkin käyttää myös isompien maljakoiden pohjalla, sillä täten asetelmia on helppo rakentaa ja lopputuloksena on upeita ja näyttäviä katseenvangitsijoita.

Inspiraatio omaan kukka-asetelmaan syntyi eräästä Saijan toteuttamasta kukkademosta. Hän näytti demossa, miten risuja, oksia sekä heiniä voidaan hyödyntää kukkakimpussa. Saija myös kertoi, että jokaisella kasvilla tai kukalla on ikään kuin oma suuntansa ja sitä kannattaa hyödyntää. Tästä syystä lisäsin mukaan viljaa, joka sai sojottaa korkeana suoraan ylöspäin. Sen lisäksi rohkaistuin käyttämään oransseja sekä pinkkejä kukkia yhdessä, vaikka tavallisesti en olisi edes ajatellut, että nämä värit voivat keskenään toimia kukka-asetelmassa. Tykästyin todella paljon luomukseeni.


Vinkkinä muuten, että Järvenpään Kukkatalon Kukkakoulussa järjestetään myös minikukkatyöpajoja, jotka sopivat loistavasti esimerkiksi polttareiden tai syntymäpäivien ohjelmaksi. 

Jos kurssille osallistuminen myös  muuten kiinnostaa, niin esimerkiksi huhtikuussa järjestetään tämän päivän aamuiseen teemaan liittyviä kursseja, joiden aiheina ovat Risut ja oksat (9.4.2019) sekä Maalauksellisen kukkakimppu (11.4 Clarion Hotel Helsinki). Käy tutustumassa tuleviin kursseihin Kukkatalon verkkosivuilla.

Kiitokset ihanasta aamusta Järvenpään Kukkatalolle ja kiitokset herkullisista tarjoiluista Festa Zannonille.

Olisiko teillä kiinnostusta osallistua Kukkakouluun?

t. Enni

Kaupallinen yhteistyö Järvenpään kukkatalon kanssa. Kukkakoulu ja postauksessa näkyvät tuotteet saatu blogin kautta.

Kommentit

  1. Oi miten kaunis kimppu! Mä olen täysin hahmotuskyvytön, eli en osaisi varmaankaan kuvitella etukäteen kukkayhdistelmien lopputulosta, vaan minun pitäisi ensin kokeilla ja nähdä miltä eri yhdistelmät näyttää ja siinä vaiheessa kukkaparat ei varmaan enää jaksaisi eestaas retuuttelua... Lisäksi todennäköisesti innostuisin tökkimään asetelmaan liikaa erilaisia osasia ja lopputulos olisi kaoottinen. ...hmmm... vai onko tämä siis sitten kuitenkin merkki, että minun nimenomaan PITÄISI osallistua kukkakouluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pitäisi :D no mutta kuulostaa tosi samalta kuin mitä eilen pohdin. Ei mulla ollut hajuakaan miltä lopputulos tulisi näyttämään, mutta aloitukseen sain vinkkejä kukkademoista. Mutta tää oli oikeasti tosi kiva tapahtuma ja kimpun teko ihanan rentouttavaa.. Mä vaan nuuhkin kukkia samalla kun sommittelin niitä asetelmaan!

      Poista
  2. Ihana kimppu! <3 Kukat piristävät kyllä aina kotia ja mieltä, usein tosin tulee ostettua valmiita asetelmia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No niinpä! Minäkin usein ostan valmiita kimppuja. Tuolla puhuttiin samasta aiheesta ja sanottiin juuri, että nekin voi tehdä halutessaan uusiksi eri muotoon!

      Poista
  3. Vähänkö ihana idea tuo kukkakoulu! multa mennyt ihan ohi että jäkessä on tommonenkin :D ps. vitsi miten kaunis tuo kimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin multakin oli mennyt ohi, en tiennyt yhtään 🙊 todellakin kannattaa kokeilla!

      Poista
  4. Kyllä kukkakoulu olisi kiinnostava, jos asuisi siellä päin! :) O len joskus ollutkin töissä kukkakaupassa ja sain omistajalta kehuja, miten osasin tehdä kimppuja. Eihän minulla siihen mitään koulutusta ole. Mutta visuaalista silmää kyllä.

    Kiva idea ja upeaa, että pääsit kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho vau, mäkin haaveilen kukkatalosta työpaikkana. Vähän kuin ulkomaille menisi, kun sinne astuu! Sun pitää tehdä reissua tännepäin ja tulla kukkakouluun. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös