Hiljaisuus...
Ehkä joku onkin huomannut, että olen ollut vähän hiljaisempi viime aikoina täällä blogin puolella ja Instagramissa. Välillä onkin fiilis, ettei mulla ole mitään annettavaa, vaikka oikeasti varmasti olisi paljonkin.
Nykyisin on vaan jotenkin todella vaikeaa yrittää sovittaa blogin ja somen ylläpitämistä arkirytmiin. Vaikka en töissä olekaan, olen välillä paljon väsyneempi kuin 10 tunnin työpäivän jäljiltä. Ehkäpä arkea vauvan kanssa ei turhaan kutsuta kokopäivätyöksi.
Onneksi olen kevään mittaan saanut nostettua mielialaani sen verran, että olen aloittanut urheilun uudelleen. Tosin salitreenejä en tällä hetkellä vielä kaipaa yhtään... Nyt keskityn ryhmäliikuntaan, johon on kiva osallistua ja josta tulee hyvä mieli. Ihan selvästi urheilu piristääkin mieltä, vaikka treenin jälkeen onkin paljon väsyneempi.
Vauvan kanssa kaikki on hyvin, mitä hän nyt kasvaa kohisten ja pääosin roikkuu mun hiuksissa päivästä toiseen. Mulla ei oikeasti ole kohta hiuksia päässä... Päivääkään en silti vaihtaisi, vaikka myönnän, että onhan tämä nyt ihan helvetin rankkaa välillä.
Arki lapsen kanssa on silti todella ihmeellistä. Välillä en edes tajua, että tuo pian taaperoikäinen tyttö on oikeasti mun lapsi. Hän osaa jo vilkuttaa minulle, kun olen lähdössä ulos ja hän myös tietää hyvin ei-sanan merkityksen, vaikkei siitä juuri perustakaan vielä mitään.
Olen kuitenkin aika täpinöissäni, sillä toinen, jo hyvin pitkään odotettu asia on jo ihan oven takana. Tutut maisemat, täältä tullaan pian. Olen lähdössä viikonloppuna Espanjaan yli kahdeksi viikoksi.
En oikein osaa selittää Espanjan merkitystä mulle, mutta jos sanon, että mun sielu lepää Espanjassa, niin se kuvaa tunteitani aika hyvin. Espanjaan meno tuntuu vähän samalta kuin menisi kesämökille.
Jo viikonloppuna kuulen meren kohinan ja tunnen auringon lämmön poskellani. Tätä perinnettä aion myös jatkaa oman tyttäreni kohdalla viemällä hänet minulle tuttuihin lapsuusmaisemiin niin usein kuin suinkin mahdollista.
Miten teidän kevät sujuu ja onko teillä jotain vinkkejä tuohon hiusten repimiseen?
Mulla ihan tosissaan meinaa tulla välillä itku, kun niin tekisi mieli halia tyttöä enemmänkin, mutta joka kerta kun hänet syliini saan, on kiitoksena kasa hiuksia tyttären nyrkeissä. Sanokaa joku, että tämä on vain vaihe, joka menee ohi...
t. Enni
❤️
VastaaPoista<3
PoistaVoi vitsi miten ihanaa, että pääset Espanjaan! Nauti täysin siemauksin lomasta.
VastaaPoistaHiusprobleemaan en osaa (sattuneesta syystä) hirmu hyviä neuvoja antaa, mutta voisiko siitä tehdä leikin? Silittelisit tytön hiuksia (tai yhdessä vaikka jonkun nuken hiuksia) ja samalla sanoisit vaikka "ai ai, ihanaa". Sitten silittäisit tytön kädellä vuoroin tytön omia ja sitten sinun hiuksia?
Niin on! Olen taas odottanut niin paljon tätä reissua! Oletteko te menossa milloin seuraavan kerran?
PoistaHahaa, olen vähän yrittänyt samantyylistä kikkaa! En vaan meinaa saada tyttäreni hiuksia irti silloin (aina) kun hän nappaa kiinni ja sitten se on vähän sellaista au, auts, aa, nyt sattuu.. kato äiti silittää sun tukkaa näin.. auts, näin ihanaa.. auts :D. Pitää vaan ehkä vielä kokeilla ennen kuin nappaisi kiinni mun tukasta: :D
Me oltiin viime vuonna hiihtoloman huiteilla ja ensin oli pientä ajatusta mennä kesälomalla. Sitten selvisi, ettei viime vuodesta poiketen tänä kesänä olekaan suoria lentoja GC:lle, joten ukon lentohalut tyssäsi siihen. Ehdotin syyslomaa, mutta viimeisin ukkelin ajatus olisi vasta ensi vuoden hiihtoloma... :'(
PoistaAijaa, onpa harmi! Tosi hölmöä ettei ole suoria lentoja, on ne vaihdolliset aina aika ikäviä :( hiihtolomaan on aika pitkä aika. Sun pitää siis lähteä omin päin syksyllä... tai vielä parempi: kesällä 🤣
Poista