Siirry pääsisältöön

Ohjeistus blogimainostukseen

Postausta ei ole tuotettu yhdessä minkään kyseisen firman kanssa, mutta kaulassa oleva kaulakoru on saatu lahjaksi (Ninja).

En tiedä oletteko vielä kuulleet, mutta kuluttajanvirasto on laatimassa virallista ohjeistusta blogimainontaa varten (lisää voitte lukea Pupulandia-blogista). Tällä pyritään siihen, että blogimaailman mainospostaukset merkitään aina samalla tavalla, eikä lukijoille jää epäselväksi kyseessä olevan mainos. Kuten yllä näkyy, aloitin merkinnät jo hieman liioitellen...

Lukaisin ohjeistuksen kuitenkin läpi ja sen mukaan sponsoroidut postaukset tulee toden totta merkitä välillä moneenkin kertaan sponsoroiduiksi. Esim. postauksen alussa tulee ilmoittaa, mikäli kyseessä on jonkun yrityksen sponsoroima kilpailu, tai mikäli postauksessa esiteltävä tuote on saatu lahjaksi.

IMG_4456 copy

Neule: Blanco, koru: Ninja (saatu), chinot: H&M
Tämän lisäksi ohjeistuksessa ehdotettiin, että kilpailuaiheisissa postauksissa tulee myös heti jutun jälkeen merkata selkeästi, että postaus on tehty yhteistyössä jonkun yrityksen kanssa, tai että yritys X on antanut bloggaajalle lahjaksi tuotteen. Postauksissa, jotka sisältävät pelkästään tuotelahjoja, pitää tämä asia mainita heti erillisessä tekstiosassa postauksen yläreunassa (ja myös alareunassa, mikäli postaus on kyllin pitkä). Tämän lisäksi itse tuotteen perässä pitää olla maininta (saatu), ja syvälinkkejä sisältävissä teksteissä (missä syvälinkki tulee kuitenkin merkitä tähdellä *) maininta tulee lukea myös postauksen lopussa.

Ohjeet ovat mielestäni ihan hyvät, mutta pari juttua jäi mieleeni. Miten tyhmänä lukijaa pidetään? Jos alussa ilmoitetaan, että postaus on tehty yhteistyössä X-yrityksen kanssa ja postauksessa esiteltävä tuote on saatu samalta yritykseltä, niin tuleeko postauksen asukuvissa vielä merkitä, että se sama tuote on saatu ja postauksen loppuun ilmoittaa vielä, että postaus on kuin onkin edelleen toteutettu yhteistyössä X:n kanssa? Yhteensä siis kolme mainintaa yhdessä kilpailupostauksessa!

IMG_4457 copy

Entäs sitten lehtimainonta, miksei siellä noudateta samaa tapaa? Miettikääpä montako kertaa olette nähneet lehtien sivuilla olevissa (täysin muun lehden kaltaisissa) jutuissa ilmoitettavan enemmän kuin yhden kerran niiden olevan mainoksia? Yleensä sivun yläkulmassa lukee yksi sana: ILMOITUS, ja siinä kaikki.



Mitä mieltä olette?

t. Enni

Tuotelahjat bloggarille (koru): Ninja
Postausta ei ole tehty yhteistyössä kuluttajansuojaviraston kanssa. :)
*Onko tämä vähän älytöntä?

Kommentit

  1. Aika samanlaisia ajatuksia heräsi itsellenikin! Sinänsä on tositosi hyvä, että ohjeistus on tulossa, koska sittenpä voi ainakin halutessaan noudattaa niitä ja viitata niihin, ja ehkä jonkun verran hälventää lukijoiden huolta, kun hekin voivat ne ohjeet lukea, ja toivottavasti tulkinnanvaraisuudet vähenevät. Toisaalta epäilemättä sitten tullaan jankkaamaan siitä, että onko nyt tätä sanamuotoa noudatettu ja miten tarkasti... :D

    Mutta itselläni kans vähän tuli tuo, että aika rautalangasta rautalankaa vääntämällä voi joutua asioita sitten ilmaisemaan. Minusta riittäisi, että postauksessa olisi yhden kerran tuotu kytkökset esiin, joko alussa tai lopussa. Lisäksi nuo saadut palkkiot ja muut hyödyt jäivät vähän auki: miten tarkasti pitää ilmoittaa mitä itse hyötyy? Jos esim. saa lahjakortin, pitääkö kertoa sen arvo?

    Kannatan myös sitä, että vaikka ehdottomasti läpinäkyvyys on hyvä ja bloggaajilla on vastuu hoitaa mainonta eettisesti ja selkeästi, niin jotain vastuuta on myös lukijalla itsellään. Entäs jos lukijalla on tapana skipata disclaimer-tekstit ja näin jää yksityiskohdat häneltä epäselviksi – pitäisikö olla jokin quiz tekstin alussa, joka testaa, että disclaimerit on luettu? ;) Noh, tää on jo piruilua. :P Mutta joskus olen käynyt keskusteluja aiheesta, sellaisia, joista voisi jotain tuollaista syntyäkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, tosta voi tulla sitten aikamoista pilkunviilaamista: "sun olis pitänyt sanoa, että siis sait noi molemmat korut..." :D

      Niinpä. Eikö riittäisi, että alussa olisi maininta postauksen olevan esim. ilmoitus tai sponsoroitu? Tai kilpailupostauksessa voisi lukea vaikka sponsoroitu kilpailu ja muussa sitten vaikka vaan sponsoroitu. Hyvä kysymys tuo lahjakortin arvo tosiaan... Vaan miten sitten vaikka näiden yhteisöjen kautta saadut sponsoroidut postaukset, tällaiset palkkiothan ovat yhteisön sisäistä tietoa, eihän niitä saa edes kertoa ulkopuolisille (ups saanko tämän edes sanoa?) :D

      Haha, niin. Mene ja tiedä ääh..

      Poista
    2. Tuota muuten kans mietin, että jos on tehnyt sopimuksen, jossa kielletään kertomasta yksityiskohtia, niin miten sitten voi kertoa miten sen oman hyötymisen laita. :o En tiedä miten sitova noista ohjeistuksista nyt sitten tulee, mutta sopimusrikkomuksistahan voi kaikista pahimmillaan tulla oikeusjuttu. Jos ohjeistukset eivät ole lainsitovia, niin periaatteessa kai sopimus yrityksen kanssa menee lainvoimassa edelle, kunhan siis sopimus ei riko Suomen lakia, joka tietysti on se kaikista ensisijaisin noudatettava. Tähän kaipaisin jotain selvennystä!

      Poista
    3. :D Niinpä! Näistä kannattaisi muuten ehdottomasti laittaa palautetta menemään. Tällaisenaanhan ohjeistuksessa ei neuvota mitään miten tällainen asia pitäisi hoitaa ja jos joku menee sitten puhumaan jotain mitä ei saisi, ties mitä siitä seuraa.

      Poista
    4. Joo, ehdottomasti kannattaa laittaa palautetta, mullakin on tossa jo jotain kirjotettuna ylös, just näitä samoja juttuja, mitä tässäkin on käyty. :)

      Poista
    5. Joo, lähetin sähköpostia ja laitoin tämän linkiksi. Kommenteistahan täältä irtoaa jo paljon kaikkea!

      Poista
  2. Minusta on ihan hyvä, että yhtenäinen ohjeistus tulee. Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että meneekö vähän liioitteluksi. Sitten taas toisaalta se palautteen määrä mitä blogeihin "piilomainonnasta" tulee osoittaa että toistolle on tarvetta. Ilmeisesti ihmisiltä puuttuu se medialukutaito... ainakin joskus jos sillä verukkeella pääsee kommenttiboksiin riehumaan :) Eli ehkä tämä on hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Mun mielestä on hyvä, että asiasta tehdään mahdollisimman avoin ja tulee yhteinäiset säännöt. Tosin ihan varmasti tulee myös sanomista näistä sponsoreiden ilmoittamisesta moneen kertaan varsinkin niiltä, jotka eivät sitten vielä jossain vaiheessa tiedä, että ohjeistus on tehty ja sitä pitää noudattaa...

      Poista
  3. Minun mielestäni pitäisi luottaa lukijan tajuun ymmärtää, että blogeissa on paljon mainontaa, sponsorointia ja kaikenlaista yhteistyötä, se kuuluu osana nykyiseen blogimaailmaan ja kyllä ihmiset sen tietävät. Ei kai kukaan voi kuvitella, että jos bloggaaja arpoo kahvikoneen se olisi hänen omasta pussistaan maksettu?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän sen pitäisi, mutta reiluuden nimissä kyllähän sen voi ilmoittaa. Mietin vaan näitä lehtiä, kuinka moni niistä mainitsee, että tuotteet saatu ilmaiseksi toimitukselle... Eikö tällöin pitäisi olla printti alareunassa, että tuotteet saatu ilmaiseksi? :D

      Poista
    2. Ihan totta, toi kävi mullakin mielessä! Kun se on ihan yleistä tietoa kuitenkin, niin eikö siitäkin pitäisi sitten ilmoittaa lehdessä, joka jutun yhteydessä samaa logiikkaa seuratakseni. :) Vai ollaanko ehkä päätymässä tilanteeseen, että blogeissa noudatetaan tiukempia linjauksia kuin perinteisessä printtimediassa... Imho se ois kyl nurinkurista. Journalismihan on se, joka tyypillisesti asetetaan vakavastiotettavammaksi ja korkean standardin sisällöksi, ja blogit jotenkin journaismille alisteiseksi, kepeäksi ja vaihtelevan laatuiseksi, sellaiseksi "lisäsisällöksi", tai miten sen sanoisi. :D Imho sääntöjen tiukkuuden pitäisi jotenkin kuvastaa tätä, tai sitten olla samassa laajuudessa nuo vaatimukset mainonnan esiintuomisesta. Enmä oikein näe, miksi se olisi printtimediassa ok olla sen hövelimpi. :D

      Poista
    3. Niin, lehdethän ne vasta täynnä piilomainontaa ovatkin, niin miksi sitten blogimaailmalle tehdään niin tiukat säännökset?! Printtimediassa todellakin on tällä hetkellä paljon löysempi linjaus :D

      Saa nähdä. Laitoin muuten näistä mietteistä sähköpostia menemään. Mulle on siis todella ok, että blogien mainostus tulee ilmoittaa tiukasti ja suorasti, mutta miksi niin moneen kertaan, jos niin ei muuallakaan tehdä?

      Poista
    4. Niinpä, myönteinen asiahan tää ohjeistus totta kai on, mut jos niitä tarkennuksia ja muuta... :) Mäkin lähtein sähköpostia ^^

      Poista
    5. Minä myös mietin tuota, että moniko sitten oikeasti lukee noita disclaimereita. Minusta ruokabloggaajien käyttönsä ottama sponssilogo artikkeleissa on tosi hyvä. Se on visuaalinen, kertoo lukijalle, että kyseessä on jollain tavalla "maksettu / tuettu" mainos.
      Sen lisäksi teksteissä yleensä mainitaan yhteistyökumppani ja se että kyseessä on yhteistyö.

      Liian vaikeaksi tekeminen vain nostaa kynnystä bloggaajilla ja vie varsinkin pienempien blogien pitäjiltä sen ilon siitä, kun edes joskus saa jotain...

      Poista
    6. Ai! En olekaan tuollaisiin törmännyt! :O tosin kuulostaa hyvältä. Niin tekee. Onko tässä takanakin sitten joku idea, että mainostamista haluttaisiin vähentää blogeissa tekemällä siitä vaikeampaa?

      Poista
  4. Hyvä, että tulee ohjeistus! :) Mutta pahimmassa tapauksessa toi voi mennä siihen, että mainospostukset vähenee, jos postauksessa pitää lukea todella monta kertaa että mainospostaus. Siitä tulee lukijalle nopeasti fiilis, että kirjoittaja ja yritys aliarvioi hänen lukukykyä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, tuota mietin myös. Toivottavasti ohjeistuksesta kuitenkin tehdään nyt selkeä ja hyvä, eikä ihan kohtuuton. Kun ei niin muuallakaan tehdä!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my