Siirry pääsisältöön

Terveelliset elämäntavat, liikunta ja XL-S Medical

Kaupallinen yhteistyö: XL-S Medical

En haluaisi puhua laihduttamisesta blogissani, sillä moni lehdistä kuin blogeistakin on päättänyt olla kirjoittamatta aiheesta. Kunnioitan lehtien ja bloggaajien mielipiteitä täysin ja siksi haluan pitää tämänkin postauksen pääpainon pois juuri laihduttamisesta ja ottaa teemaksi terveelliset elämäntavat, tai ainakin siihen pyrkimisen.

Luin tänään erinomaisen aiheeseen liittyvän Kellarikuntosali-postauksen Hassutellen-blogista (käykää lukemassa!) ja siitä kipinä tähän postaukseen oikeastaan syntyi. Juuri tämä kertoo siitä, ettei kuntoilu vaadi kalliita salijäsenyyksiä, vaikka toki oman kuntosalin perustaminen kellariin voi alkuinvestoinniltaan jonkun verran maksaakin. Sen sijaan ilmaisia liikuntamuotoja ovat mm. kävely ja juoksu sekä lihaksia kuormittavat oman kehon painolla toteutetut harjoitukset, kuten punnerrukset ja askelkyykyt yms. 


Minäkin käytän hyväkseni koulun kuntosaleja pari kertaa viikossa, enkä ole kuin kerran elämässäni, Tamperella asuessani, joutunut turvautumaan maksullisiin saleihin. Sen sijaan haluan hieman tukea paikallisia yrittäjiä ja siksi pyrin käymään säännöllisesti Piloxing-tunneilla. Aion myös kokeilla joogaa.

Sain jo kesällä blogin kautta testiin XL-S Medical Rasvansitoja -valmistetta, josta kiinnostuin siitä syystä, että olin keväällä kiireinen, eikä aikaa kuntoilulle yksinkertaisesti tuntunut olevan. Kesäloman koittaessa työkiire vaihtui opiskeluun ja vaikka kuinka yritin, oli parikin salikertaa viikossa työn alla. Silloin hyötyliikunta tuli oleelliseksi ja illan kävelylenkeistä tuli enemmän kuin tarpeellisia. 

Aika monta kertaa ihan sillä, että jaksoi raahautua kävelylle, huomasikin olevansa kävelylenkin sijaan juoksulenkillä. Ihmeitä tapahtuu, kun vaan lähtee liikkeelle. Jos taas ei huvita juosta, kävely toimii ihan yhtä hyvin. Kävelylenkillä on myös ihmeellinen mieltä puhdistava vaikutus. Otin kuitenkin XL-S Medical Rasvansitojaa testiin, nautin kesästä ja liikuin niin paljon kuin jaksoin / pystyin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. 



XL-S rasvansitoja on tarkoitettu erityisesti ylipainon hoitoon, lihomisen ehkäisyyn tai yleiseen painonhallintaan. Valmiste vähentää ruokavalioon sisältyvistä rasvoista elimistöön imeytyvän energian määrää jopa 28 prosentilla, sitomalla rasvaa vaikuttavan aineen Litraminen avulla. Kaiken avain on kuitenkin tässä: Yhdistettynä tasapainoiseen ruokavalioon ja säännölliseen liikuntaan, valmiste tukee tehokkaasti painonhallintaa. Tuotetta saa osotettua apteekeista kautta maan.

Valmistetta suositellaan vain yli 18-vuotiaille, eikä sitä tulisi käyttää raskauden tai imetyksen aikana, tai jos painoindeksi on alle 18,5.

Minua kiinnosti kuitenkin kaikista eniten se, onko onneen oikotietä? No, mitäs luulette, ei ole. Normaalipainoisena ihmisenä en saanut tällä muita näkyviä tuloksia aikaan, kuin etten kerännyt kesäloman aikana yhtäkään kiloa, vaikka omasta mielestäni mässäilinkin lopulta Espanjassa enemmän kuin laki sallii. Olen normaalisti aina kesäloman jälkeen vähän erilaisessa kuosissa kuin ennen kesää, joten olin positiivisesti yllättynyt. Ties vaikka osa johtuikin juuri valmisteesta.

Sen lisäksi siihen saattoi vaikuttaa se, että kun tiedosti haluavansa pysyä kunnossa ja nautti aterian jälkeen yhden jauhepussin, ei tehnyt mielikään suunnannut joka päivä Mäkkäriin tai BK:hon. Useimmiten listalta valikoitui ruoaksi salaatti tai jokin muu vähän kevyempi vaihtoehto.


Halusin saada itseni ohella vertailukohteen, joten annoin tuotteita testiin myös äidilleni. Hän jäi Espanjaan ja käytti XL-S Medicalia siellä lähes säännöllisesti kesä-heinäkuun ajan. Sittemmin perheeni on tainnut siirtyä enemmän kasvisruokailijoiksi ja muutenkin he ovat kuulemani mukaan vähentäneet herkuttelua. Kyllähän eron huomasi, kun äippä tuli käymään Suomessa, musta tuntui, että hän oli kutistunut kasaan. Hän tosin sanoi, ettei ole enää syönyt valmistetta säännöllisesti, mutta veikkaan, että tuotteella saattoi olla jotakin vaikutusta asiaan - ainakin tahdonvoiman kannalta.

Me molemmat olemme kuitenkin normaalipainoisia, joten siksi tulokset eivät ole kovin selkeästi havaittavissa. Sen voi kuitenkin sanoa, ettei tällä tuotteella vahingossa luurangoksi muutu, jos normaalipainoisena tuotetta käyttää. Sen sijaan tuotetta voi toisinaan ottaa esimerkiksi rasvaisen aterian jälkeen painonhallinnan ylläpitovaiheessa. Itse en ole huomannut yhtään mitään sivuvaikutuksia, mutta täytyy taas muistaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia.


XL-S Medical -jauhepussi myös maistuu marjaisen makealta, joten se käy pienestä jälkiruoasta. Jauhe otetaan ilman vettä, joten se on XL-S Medicalin tuotteista mielestäni helppokäyttöisin. Tabletit kuitenkin toimivat täysin samalla tavalla kuin jauhekin. Jauhepussin etu on tosin vielä se, että niitä mahtuu lompakkoon useampi kerrallaan, joten tuotetta on aina valmiina käyttöä varten.

Summa summarun: Ainakin mulla herkuttelun jälkeinen morkkis helpottaa hieman, kun otan yhden jauhepussin. Ihmisiähän me vaan ollaan, eikä kaiken tarvitse olla niin mustavalkoista (tätäkin postausta tehdessä olen lähestulkoon tyhjentänyt kuivattuja omenaviipaleita sisältäneen pussin, mutta hei, enpäs sentään valinnut irtokarkkeja!) Kunhan pyrkii elämään suurimmilta osin terveellisesti, herkuttelee kohtuudella ja harrastaa liikuntaa, tulos on varmasti hyvä ja silloin myös tuote toimii parhaiten.

Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia XL-S Medical Rasvasitoja -valmisteesta!

t. Enni

XL-S Medical saatu blogin kautta


Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Hih, kiitti maininnasta. ;) Näitä jauheita onkin mainostettu telkkarissa ahkerasti ja olen pitänyt aikamoisena humpuukina, mutta toisaalta vähän kutkuttaisi kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään! :) Sulla ei ole mitään, mistä tiputtaa! :D

      Poista
  2. Mukavaa, että teit näistä postauksen, sillä olen itsekin kiinnittänyt kyseiseen tuotteeseen huomiota tv-mainosten vuoksi. Minua kiinnostaisi kokeilla, mutta haluaisin tietää kuinka suolainen hinta tuotteella on. Onko sinulla tietoa?

    :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sain tuotteita itse testiin, mutta näin niitä apteekissa. Mielestäni on aika kova hinta, tosin nyt en tiedä, mitne hyvin tuote vaikuttaa, jos on vaikkapa oikeasti tiputtamassa useammankin kilon painoa. 60 euron molemmilla puolilla näytti olevan tuo satsi, joka kai kestää 1-2 kk. Itse en ota nyt säännöllisesti, joten paketti saataa kestää reilunkin pari kuukautta!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my