Siirry pääsisältöön

Jimmy Choo Abel



Mun oli pakko hankkia Japanista jokin vähän erityisempi matkamuisto ja lopulta päädyin Jimmy Choon metallinhohtoisiin korkkarihin. Kaupassa oltiin niin ystävällisiä, voitte vaan kuvitella... Kokeilin varmaan kymmentä erilaista mallia ja kymmentä eri korkeutta, kunnes päädyin 10 sentin helppoon korkoon. Tarkoituksena oli ostaa matalakorkoisemmat korkkarit, mutta eivät ne sitten näyttäneetkään miltään jalassa.

Metallinhohtoisia Jimmy Choon korkokenkiä olen himoinnut jo vuosia, joten valinta oli helppo. Kun myyjäkin yhtyi teräväkärkiseen vaihtoehtoon, kaupat syntyivät. Uskokaa tai älkää, kengät ovat älyttömän hyvät jalassa, sillä 3,9 tuuman korko osoittautui hyvin maltilliseksi.

Kengän siluetti olisi varmasti vieläkin kauniimpi korkeammalla korolla, mutta en valehtele, edes itselleni, sillä kyllä 12 cm korko on aika tuskainen vaihtoehto päkiöille jo muutaman tunnin seisomisen jälkeen.





Erityisen kivaa vaihtelua tuo korko, joka ei ole nahkaa. Onnistun nimittäin nirhaamaan korkokenkieni korot liiankin helposti, joten onneksi tällä kertaa sitä vaaraa ei ole. Mikään ei nimittäin ole surullisempaa kuin (no leikisti, mutta silti) korkkari, jonka koron nahkapäällinen on rullalla. 

Tämän kengän malli on nimeltään Abel ja ostin nämä kengät käytettäväksi. Luin kyllä etukäteen, että Tokiossa hinnassa saattaa olla jopa pieni tokiolisä, mutta pidän silti enemmän shoppailusta liikkeessä. Kun tilaan kenkiä netistä, niissä on aina jotain vikaa, varsinkin koon suhteen. Tuskinpa olisin tiennyt tämänkään mallin ja koon olevan sopiva, ilman että kokeilin kenkiä liikkeessä. On myös mielenkiintoista jäädä seuraamaan, kuinka kauan terävä kärki näyttää vielä ajankohtaiselta. Tällä hetkellä en voi sietää pyöreäkärkisiä korkokenkiä!

t. Enni

Kommentit

  1. Oh my mitkä kanottaret! Vastaako muuten koko hyvin normaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) :) No tässä 38 oli mielestäni ehkä hitusen 38,5 vastaava. Tosin illalla kun tungin kenkiä jalkaan, huomasi jalkojen turvotuksen! :D Mutta 38 tai 38,5 on mun normaali koko korkokengissä ja näissä 38,5 oli liian iso. 38-kokoinenkaan ei tuntunut mitenkään liian pieneltä. Mutta en tiedä, onko aan tämän mallin kohdalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt