torstai 2. heinäkuuta 2015

Oota, mä otan kuvan!

On tämä nykyaika mennyt hassuksi, kun puhelimet kaivetaan esiin jokaisen aterian, treenin, junamatkan, koiran tai kissan takia. Teen itsekin ihan samaa. Eilen urheilin, kuvasin ja selasin puhelinta samaan aikaan. Olin myös ulkona kolme tuntia ja selasin puhelinta samaan aikaan. Puhelin piippasi  eilen vähintään sata kertaa, esimerkiksi mulla oli juuri oli 43 lukematonta WhatsApp-viestiä puhelimessa. En silti missään nimessä vaihtaisi, olisi ihan kauheaa jäädä juttujen ulkopuolelle!

Eniten kuitenkin huvittaa se, että otan aina maisema- ja ruokakuvia puhelimella, mutta vain hyvin, hyvin harvoin päivitän niitä tänne blogiin, Facebookiin tai Instagramiin. Yksi syy on se, etten halua jakaa ihan kaikkea itsestäni. Toinen syy on se, että Samsung Galaxy Alpha -puhelimen kuvat vääristävät mittasuhteita hassusti. Kolmas syy on, että mielestäni älypuhelimien kameroiden laatu ei ole riittävän hyvä tuottamaan materiaalia blogiin, vaan kuvat soveltuvat ennemminkin juuri Instagramin kaltaisiin palveluihin.

IMG_3975 copy
IMG_3976 copy
IMG_3921_ISO copy

Tosin huvittaa myös se, että vaikka kuvien laatu on mulle maailman tärkein asia, en silti jaksa kuvata blogiin kuvia rawina, vaikka tiedän, että sen avulla saisin toteutettua paljon parempia kuvia. En vaan omista Lightroomia ja Photoshopilla kuvien avaaminen on todella hidasta surkean läppärin takia.

(edit. pakko kyllä nyt kommentoida omaa kirjoitusta, että nyt kun on hankittu uusi ulkoinen kovis ja iso muistikortti, olen voinut kuvata aina rawina!). :)

Niinpä toisinaan saattaa käydä siten, että Ifolor-kirjaan tarkoitettu kuva ikuistetaankin M-kokoisena JPEG-kuvana. Pienemmät kuvat tosin avautuvat esikatseluun nopeammin ja säästävät tilaa, sillä nyt tasan vuoden käytön jälkeen koneella on jo (laskee koko ajan) yli 200 gigaa kuvia ja videoita. Olen myös melko varma, että tämä vuosi on ollut valokuvauksen suhteen hiljaisin verrattuna vaikkapa vuoteen 2006, jolloin sain ensimmäisen järjestelmäkamerani.

Tässä kuitenkin todistusaineistoa kuvista, joita en ole julkaissut missään. Pari kuvaa Tallinnanreissusta ehdin päivittää Instagramiin, mutta en tietenkään niitä kuvia, joita tässä tilanteessa kuvasin. EOS M -kameralla ja EF 17-40mm f/4L USM -linssillä tuli parempia kuvia, vaikka pakattuja olivatkin. Muuten olen kyllä todella tyytyväinen tämänhetkiseen puhelimeeni.

IMG_3944 copy
IMG_3978 copy

Maailma muuttuu. Onneksi meillä on kuitenkin vapaus valita - puhelimen voi aina sammuttaa yön ajaksi ja keskustelut mykistää. Instagramia myös saa ja pitää päivittää, jotta saan tekemistä huomenna junamatkan ajaksi.

Voi sitä päivää, kun älypuhelimien kamerat vastaisivat halpojen järkkärien laatua! Säästyisin muutamilta niskajumeilta ja voisin lähteä reissuun huoletta.

t. Enni

Ps. Katri Niskasen suunnitteleman meikkilaukun kesäarvonta on käynnissä, käy osallistumassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...