Siirry pääsisältöön

Autoja ja huippumuotia - Malagan automuseo ja ajattomat klassikot

Onpas ollut vapauttavaa, kun kalenterissa ei ole lähes kuukauteen lukenut mitään muuta kuin viime tiistainen muistutus, joka kuului suurin piirtein näin: "Fuengirolaan!! --->". Fugessa olen ollut nyt tasan viikon verran, ja täällä olo on tuntunut taas kerran mukavalta vaihtelulta Torremolinokseen ja Benalmadenaan. Viikon aikana olen myös ehtinyt käydä Marbellassa ja Malagassa ja siellä jossain El Chorron lähellä järvillä.

Täällä on myös ollut ihan älyttömän kuuma, mutta olen pitänyt suuni kiinni, enkä ole valittanut kuumuudesta kertaakaan. Kun kerran on kuuma, siitä pitää nauttia. Niinpä päivät ovat kuluneet lähinnä altaassa lilluen, kun taas iltaisin ollaan suunnattu kaupungille kävelemään ja syömään. 

Tänään tosin lähdettiin vähän aikaisemmin Malagaan, sillä suuntasimme Malagan automuseoon. Ulkoilma tuntui samalta kuin sauna, joten muutaman kilometrin käppäily oli lievästi kuvailtuna hyvin tuskaista. Tämä on se lämpötila, kun sävyttävä päivävoide ja aurinkosuojakin sulavat kasvoilta. No onpahan taas koettu tämäkin, voi sitten Suomessa muistella syysiltana tuota lämpötilaa...


Onneksi automuseo oli hyvin ilmastoitu ja sisälsi mielettömästi katseltavaa. Nyt yleistän aika paljon, mutta oli jännää huomata, miten miehiä innostavat autot ja naisia ehkä vähän enemmän viehättävä muoti oli saatu yhdistettyä niinkin saumattomasti toisiinsa. Lähes kaikkien autojen vieressä oli linkitys johonkin kuuluisaan muotisuunnittelijaan tai muoti-ikoniin, kuten Balmainiin, Lanviniin tai Madonnaan. Yhtä autoa suunnittelemassa olikin ollut Pierre Balmain. 

Ellen ihan väärin ymmärtänyt niin aika monella muotigurulla onkin ollut näppinsä mukana aikansa autosuunnittelussa. Kirsikkana kakun päällä museosta löytyi toinen toistaan upeampia huippusuunnittelijoiden luomia asuja. Automuseon kuvat tulevat kuitenkin hieman jäljessä, sillä en vielä ehtinyt siirtää niitä koneelle!

Vaikka nykyajan materiakylläinen maailma mua aika paljon ahdistaakin, oli aika huippua huomata, että vuosikymmeniä sitten luodut upeat mekot kävisivät ihan yhtä hyvin käytettäväksi tänäkin päivänä. Osa asuista oli tosin sen verran juhlavia, että ne vaatisivat samantyyliset karkelot kuin aikoinaan, mutta silti... 

Juuri ajattomuuden olen yrittänyt pitää mielessäni ostellessani uusia juttuja vaatekaappiin. Täysin ajattomaanhan on mahdotonta pyrkiä, sillä vaikka muoti kiertää kehää, se kokee aina pienen kasvojenkohotuksen. Oli se sitten laserleikkauksella toteutettu pitsikuvio, joka korvaa hempeän pitsin, tai jokin pieni, mutta hyvinkin selkeä muutos vanhaan totuttuun kaavaan, niin täysin samanlaista muoti ei ikinä ole.

Kuitenkin yksi asia voi auttaa ajattoman tyylin säilyttämisessä ja se on vaatteen tai asusteen materiaali, sekä tietysti se, miten vaatteen kantaa. Mulle on siis ihan sama, mitä porukka pukee päälleen, koska puen itsekin mitä haluan. Yksi mun henkilökohtaisista suosikeista pukeutumisfilosofiassani on käyttää jotakin laadukasta klassikkovaatetta tai asustetta. Laadukkuudella en tarkoita vaatteen merkkiä, vaan esim. halvemmankin ketjun tuote saattaa osoittautua monen vuoden käytön ansiosta hyvinkin kannattavaksi ja laadukkaaksi ostokseksi.


Mielestäni nahka on yksi tällaisista kestävistä ja ajattomista materiaaleista silkin lisäksi, ja nahkatakki tai nahkalaukku ovat myös yksiä pukeutumisen klassikkoja. Kaiken lisäksi nahkaiset vaatteet tai asusteet näyttävät ja myös tuntuvat hyviltä päällä. Tästä syystä olen silmäillyt kaupoista nimenomaan nahkatuotteita. 

Hyvä nahkakenkä muotoutuu jalkaan ja kestää kulutusta. Minna Parikan Caracaleillakin on tullut käveltyä jo melkein 100 kilometriä täällä Espanjassa ja kengät näyttävät ja tuntuvat yhä ihan uusilta. Koska myös hyvä nahkatakki kuluu käytössä kauniisti, eikä hiosta päällä, on sellaiseen satsaaminen ihan hyvä vaihtoehto. Erityisesti ulkomailta nahkatakkeja löytää alennuksista ihan muutamilla kympeillä. Maksoin omista takeistani 30 - 40 euroa, vaikka nahkatakkien lähtöhinnat ovat aina sadan euron molemmilla puolilla!

Olen myös ainakin toistaiseksi sitä mieltä, ettei öljyllä tuotettu tekokuitu ole yhtään sen ekologisempi vaihtoehto kuin nahkatuotekaan. Hyviä nahkakenkiä voi käyttää vuosia, kun taas tekonahkaiset kengät kuluvat kovassa käytössä rikki yhdessä kesässä. Toivon siis pitkää ikää uusille nahkatakeilleni ja mokkalaukulleni, joista muuten yksikään ei ollut musta!


Eli tällaista tällä kertaa! Kertokaa, mitä mieltä te olette nykyisistä kulutustottumuksista. Kuulisin mielelläni kommenttejanne. Mä jään nyt vielä nauttimaan Espanjan lämmöstä vähäksi aikaa, mutta lupaan palata blogin pariin vielä ennen kotiinpaluuta.

t. Enni

Kommentit

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my