Barranco Blanco

Mua niin harmittaa, sillä olisin halunnut panostaa tähän Barranco Blanco -postaukseen enemmänkin, mutta aika loppui taas kesken. Nyt kun kesätyöt ovat alkaneet, ja työn ohella pitäisi vielä hoitaa kunnialla salipäivät ja matkustukseen käytetyt ajat, postausten tekeminen on välillä aika haastavaa.

Lyhyestä virsi kaunis. Menomatka sinne näyttää jotakuinkin tältä. Haasteita aiheutti mm. keskipäivän aurinko, sillä ihan jokainen kuva oli lopulta ylivalottunut, alivalottunut tai muuten vaan mössöä! Silti, tällä kertaa itse laguunissa ei ollut ketään muita polskimassa, joten saimme olla paikalla ihan kahdestaan.

IMG_3681 copy

IMG_3850 copy

IMG_3831 copy

IMG_3825 copy

IMG_3745 copy


Vähän meitä kyllä mietitytti mennä paikan päälle, sillä viimeisten tietojen mukaan Barranco Blanco koki kovan kohtalon viimevuotisissa metsäpaloissa. Jostain kumman syystä itse laguuni ja sinne vievä reitti olivat täysin koskemattomia, mutta vain sadan metrin päässä kaikki puut olivat aivan mustina tuhkasta. Kuivia rinteitä peitti heinä ja kukat, mutta mustuneet puut tekivät maisemasta kieltämättä aika hurjan.

IMG_3668 copy
 

IMG_3480 copy

IMG_3785 copy

IMG_3827 copy

IMG_3852 copy

Patikointi aiheutti mulle muuten ihan hirvittävät sydämentykytykset, sillä en ole taas vähään aikaan pelännyt niin paljoa korkeita paikkoja. Viimeisessä kuvassa näkyy hieman tuota jyrkkyyttä, vaikka eihän se ikinä täysin kuvista välity. Joka tapauksessa kenkäni olivat todella liukkaat, mutten halunnut uida paikan päälle (sinne siis pääsee helpomminkin). 

IMG_3401 copy


Eräs vastaantullut tyttö piti minusta kiinni sen aikaa, että pääsin ylittämään tuon kohdan. Se tunne, kun jalka lipeää... hhhrr... Takaisin tullessa päätin kiivetä vielä korkeammalle, sillä kallion pinta ei ollut niin kulunut sieltä ja kenkäni pitivät näin paremmin. Jos siis olette lähellä Fuengirolaa, teillä on käytössä auto ja haluatte hieman jännitystä elämäänne, niin kannattaa patikoida tuonne. Ja pakatkaa tavarat vesitiiviisti, sillä tällainen samanlainen uhkarohkea pelleily järkkärin kanssa ei välttämättä ole paras vaihtoehto! :D 

t. Enni

Kommentit

  1. Apua tää on kyl vanha postaus jo, mut toivottavasti vastaat :)) ollaan kesäkuussa menossa Fugeen ja oon bongannu nuo putoukset aiemminkin netistä jostain, ja haluaisin niiin päästä käymään tuolla! Autoa meillä ei todnäk tuu olemaan käytössä (käsittääkseni alle 21v ei saa vuokrattua sieltä mistään autoa?) mut osaisitko kertoa pääsiskö tuonne muuten jotenkin, ettei käveltävää tulis montaakymmentä km per suunta..? :D Lähteeköhän esim. Mijaksesta polkuja tuonne, jos otettais ensin bussi Mijakseen. Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      About tällainen 15 km tulee suuntaansa. Tuo missä täppä on, on barranco blancon laguunin lähellä oleva silta ja tuosta on vielä patikoivavaa joku 600 metriä itse laguunille. Sitä ei näe kartasta, mutta sinne johtaa polku ja jos ette ole paikalla yksin, joku kyllä osaa neuvoa. :) Katsotaa meneekö tuonne busseja tai muita ja jos kävelette - varatkaa vettä! :D

      Poista
    2. https://maps.google.fi/maps?saddr=Mijas+Pueblo,+Espanja&daddr=36.609327,-4.741701&hl=fi&ll=36.606984,-4.672108&spn=0.119473,0.222988&sll=36.609327,-4.741701&sspn=0.003733,0.006968&geocode=FVhqLgIdxD65_ylj_q8uAeRyDTFtw66TwNwhCQ%3BFS-dLgIdu6W3_w&oq=mijas&t=h&mra=ls&z=13

      toivottavsti toimii. koordinaatit on 36.609327,-4.741701

      Poista
    3. Jess tuhannet kiitokset!:)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös