MITEN MINÄ SIJOITAN JA SÄÄSTÄN NYKYISIN? ENTÄ ONKO MAHDOLLISTA SÄÄSTÄÄ ILMAN, ETTÄ SÄÄSTÄMINEN VAIKUTTAA OMAAN TALOUTEEN?
Sisältää mainoslinkkejä.
Millainen mun taloudellinen tilanne on nyt ja olenko pystynyt säästämään rahaa pahan päivän varalle?
Kirjoitin syksyllä postauksen "6 keinoa tienata rahaa kotoa käsin", jossa käsittelin mm. sijoittamista ja säästämistä.
Miten olen jatkanut säästämistä?
Totuuden nimissä en ole pystynyt säästämään rahaa yhtä paljon kuin työssäoloaikanani olisi kannattanut. Tajusin aloittaa sijoittamisen liian myöhään, sillä vanhempainrahan astuessa kuvioihin pienenivät tuloni aika paljon. Toisaalta onneksi sijoittamisessa ja säästämisessä pätee ajatus, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa.
Nyt minusta tuntuu, että elän taloudellisesti hieman tiukempaa arkea, sillä tällä hetkellä minulla on auttamatta suuremmat menot kuin tulot. Ulkomaille reissaaminen, lapsiperhearki, auton ylläpito, asuntolaina ja muut ylimääräiset menot saavat tilini nollille uskomattoman nopeasti. Kahden ihmisen tulot tietysti auttavat asiaa sen verran, ettei ainakaan vielä ole tarvinnut luopua mistään.
Olenkin elellyt jo muutamia kuukausia säästöjeni varassa. Toisaalta taas ajattelen asian niin, että tätä varten säästinkin silloin kun vielä olin töissä. Säästin pahan päivän varalle ja nyt ehkä on se heti elämässäni, kun näitä säästöjä on pakko käyttää.
"Miksi et säästäisi vaikkapa vitosta viikossa?"
"Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa"
Voisin tietysti nipistää menoista ja pysytellä Suomessa. Olen kuitenkin päättänyt ottaa tästä ajanjaksosta kaiken irti ja nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Tällä hetkellä matkustelu myös on täysin mahdollista, joten miksi en reissaisi? Matkustaminen kuitenkin tekee minut todella onnelliseksi.
Kun työelämäarki astuu kuvioihin taas tulevaisuudessa, tulee reissaaminen olemaan paljon hankalampaa. Silloin rahaa tietysti tulee, mutta aikaa matkustelulle ei ole. Tällöin tulen taas panostamaan siihen, että kasvatan säästöjäni ja sijoituksiani uusien pahojen päivien varalle.
Miten voi säästää ilman, että se vaikuttaa omaan talouteen?
Sain Instagramin puolella hyvän kysymyksen, jossa pohdittiin sitä, miten säästäminen onnistuu ilman, että sillä on suuria vaikutuksia omaan talouteen. Itse näkisin asian niin, että kannattaa säästä heti kun saat rahaa. Olen monestakin paikasta lukenut, että ihmisen on helpompi säästää silloin kun rahaa saa, eikä vasta sitten kun rahaa on enää vähän jäljellä (esim. loppukuusta).
Mieltään voi nimittäin huijata jonkin verran säästämällä rahaa heti palkkapäivän (tai tukien) aikaan. Harvoin sitä nimittäin edes muistaa, että kuun alussa laittoi rahaa säästöön, vaan ihminen elelee sillä rahalla, mikä tilillä säästämisen jälkeen on.
Eikä rahaa tarvitse säästää paljoa, pienikin summa voi riittää alkuun pääsemiseksi. Miksi et säästäisi vaikkapa vitosta viikossa? Sekin tekee jo n. 20 euroa kuussa.
"Kannattaa säästä heti kun saat rahaa"
Mihin minä sijoitan ja/tai säästän rahaa?
Itse sijoitan Nordnetin rahastoihin (Suomi, Ruotsi ja Norja) ja säästän Bank Norwegianin säästötililleni rahaa aina kun mahdollista. Varsinkin Bank Norwegianin säästötilin ansiosta olen säästänyt jo jonkin verran ylimääräistä. Tämä johtui siitä, että kyseinen säästötili on kuluton ja siinä on suhteellisen hyvä tuotto (korko 0,75 %).
Silloin kun avasin säästötilin, korko oli jopa 1,75 %! Alkuperäisen koron ansiosta inflaatio ei päässyt vaikuttamaan säästöihini.
Tällä hetkellä sijoitan indeksirahastoihin maltillisesti, koska periaatteessa elelen säästöillä koko ajan. Saatan laittaa vain 20 euroa kerralla yhteen indeksirahastoon. En nimittäin halua elää siten, että kaikki rahani olisivat kiinni sijoituksissa eläkeikääni asti.
Mieluummin panostan elämääni nyt elämällä sitä. Jos vaikka en näkisikään eläkeikää koskaan, niin ainakin olisin elinaikanani ehtinyt tehdä kivoja juttuja.
Miten aloittaa säästäminen ja sijoittaminen?
Säästämisessä ja sijoittamisessa on kuitenkin niin paljon järkeä (toki aina on riskit olemassa), että suosittelen aloittamaan säästämään tuloistaan edes sen 20 euroa kerran kuussa. Jos säästöilleen haluaa tuottoa pitkällä tähtäimellä, on Nordnetin Indeksirahasto Suomi hyvä vaihtoehto, sillä ei maksa mitään ja sijoituksia voi tehdä juuri sen verran kuin haluaa, vaikka sen 20 euron verran silloin tällöin.
Aloita vaikka heti tänään!
Nordnetin sivuille rekisteröityminen on helppoa ja se kannattaa tehdä heti klikkaamalla itsensä Nordnetin sivuille. Nythän jonkin aikaa sitten kurssit vähän notkahtivat alaspäin, joten tällä hetkellä on hyvä ostaa.
Jos sulla on vielä heittää mulle joku hyvä vinkki sijoittamiseen ja säästämiseen liittyen, niin jätä alle kommenttia. Ja saa kysyä lisää vinkkejä!
t. Enni
Kuvat: Hanna Oinonen
Editointi: Minä
* Postaus on sisältänyt mainoslinkkejä.
Just tollainen pieni huomaamaton säästäminen (normaalin hintatarkkailun ohella) sopii mullekin. Meillä on nyt vähän reilu puoli vuotta laitettu rahaa säästöön S-kortin avulla. Jokaisesta S-kortilla maksetusta ostosta menee säästöön 1e ja siitähän tulee jo iso raha, kun miettii montako kertaa kuussa sitä tulee käytyä kaupassa tai tankkaamassa auto.
VastaaPoistaSen lisäksi aloitin kuukausi sitten laittamaan s-bonukset rahastoon. Etenkin tuossa euro ostoksesta on pankkeihin verrattuna todella hyvä korko (tai tuotto... mikä lienee oikea termi). Jossain vaiheessa prosentit huiteli yli viidessä ja tällä hetkelläkin ovat jossain 2-3 % tasolla.
Jep tuotto. Olen täysin itseopiskellut asiaa, joten mulla ei vielä kaikki termit ihan varmaan oikeita. Viime kesänä vasta tutustuin sijoittamisen maailmaan ja siitä lähtien olen aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti säästänyt tai sijoittanut milloin minnekin. :D
PoistaJuuri tuollaisen euron säästöpossutoiminnon haluaisin kanssa oman pankin palveluihin, se olisi niin kätevä. S-pankissahan on käsittääkseni joo todella hyvä tuotto, jos vaikka vuoden lopussakin sinne rahaa laittaa, niin oliko niin, että saa jotenkin vuoden ajalta sen tuoton koron mukaan? Vai miten se meni? Jossain olin lukevani, että ihmiset tekevät näin...
Mitä rahastoa käytät? Kannattaa valita rahasto, jossa on pienet kulut!
Se rahastokin on S-pankin rahastoja. Niitä oli kolmea eri riskitasoa ja yhdessä ukkelin kanssa päätimme valita keskitason. Siinä oli juu pienet kulut.
PoistaAa joo! Pitää tutustua!
PoistaElämässä on erilaisia vaiheita, ja vain ylimääräistä rahaa kannattaa sijoittaa rahastoihin/osakkeisiin. Norwegian tiliä voi suositella, koska pienikin jatkuva korko tuottaa ja motivoi säästämään ja nostot ovat rajattomia, eli jos elät tiukemmilla, niin rahat eivät ole siellä ns jumissa.
VastaaPoistaOsakesijoituksia kannattaa katsoa vuosia tai vuosikymmeniä.
Itse olen siirtänyt juuri aina tililtäni säästöön/sijoituksiin tietyn pienen summan aina juuri kun saan rahaa. On totta, että silloin se tuntuu helpoimmalta eikä niitä rahoja enää myöhemmin kaipaa!:)
Oli kiva lukea ajatuksiasi. Kiitos postauksesta ja hyvää viikonloppua!:)
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos paljon kommentistasi! Juuri samoilla linjoilla mennään mainitsemissasi asioissa. Ja itse asiassa juuri tänään juttelin muutaman tyypin kanssa siitä, miten en halua pistää omaisuuttani kiinni sijoituksiin, ja sijoitan vaan sen mitä minulla on varaa "hävitä". Tuo Norwegian bankin tili on siitä juuri kätevä, että sehän on vain säästötilim jolta on rajoittamattomat nostot, eikä kuluja! Nordnetin indeksirahastot ovat jo sellainen askel vähän haasteellisempaan suuntaan, että sinne en ikinä laita enempää rahaa kuin mikä minulla oikeasti on varaa hävitä, ja tietysti ajallinen hajauttaminen on tosi tärkeää. En siis iske sinne kerrallaan paljon, vaan hiljalleen pikkuisen.
PoistaMutta osakesijoituksiin en ole vielä ryhtynyt, vaikka niitäkin olen jo tosi pitkään miettinyt. Kun ei mulla hirveitä miljonäärihaaveita ole, niin kai yritän jotenkin mahdollisimman turvallisesti kuitenkin elellä. Tai sitten en ole vaan keksinyt mihin sijoittaa ja valmis hommaamaan aikaa ostamiselle ja myymiselle!
Kiva, että jaat ajatukseni tuosta rahan säästämisestä heti kun saa rahaa! Se oikeasti toimii. :) <3
Ihanaa viikonloppua sinne myös ja Onnea LEIJONAT!
Tärkeää on miettiä kun säästää onko se pitkän vai lyhyen tähtäimen säästäminen. Itse sijoittaisin osakkeisiin jos tietäisin et pidän ne 7-10 vuotta. Säästötille sitten alle sen esimerkiksi jos tiedän vaikka ostavani asunnon tai auton lähivuosina.
VastaaPoistaTodella tärkeä vinkki kaikille muistettavaksi! Kiitos, että jaioit tämän. :)
Poista