Siirry pääsisältöön

INSTRUN KEHYSTRENDIT JA TRENDWALK

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa

Blogger's Inspiration Dayssa on aina yksi messupiste, jota odotan eniten. Onneksi Instrumentarium oli taas mukana päivässä, sillä olen kiinnostunut kehystrendeistä. Ennen odotin pistettä innolla toki myös sen takia, että minulla oli aito tarve silmälaseille. Tilanne on nyt hieman muuttunut keväisen laserleikkauksen jäljiltä, sillä en tarvitse enää laseja korjaamaan näköä. Näköni on itse asiassa todella hyvä nyt. Toisinaan kuitenkin kaipaan silmälasien luomaa erilaista ilmettä. Keväisin ja kesäisin käytän tietysti myös aurinkolaseja, joissa kehystrendit kulkevat mielestäni aika lailla käsi kädessä muun silmälasikehystrendien kanssa.

Ja nyt kun niistä trendeistä puhutaan, niin vinkkaan teitä lukijoita TrendWalk-sivustosta, joka on Instrumentariumin tyylisivusto keräten yhteen inspiraatiota ajankohtaisista tyyleistä ja trendeistä. Sivuston kautta löytää paljon tietoa mm. tämän hetken tyylikkäimmistä kehyksistä.

instru2
Kuva: Sanni Riihimäki

Testasin pisteellä muutamiakin erimallisia kehyksiä, kuten tällä hetkellä erittäin suosittuja kissansilmänmallisia kehyksiä, mutta ikuistin kuviin ainoastaan Giorgio Armanin silmälasit, jotka kuuluvat itse asiassa miesten mallistoon. Valitsin kehykset siksi, että omistan ennestään kehyksiltään hyvin samanmalliset aurinkolasit ja pidän niistä paljon.

Aikana, jolloin vielä käytin laseja päivittäin, oli minun todella vaikea löytää sopivia kehyksiä kapeille kasvoilleni. Muutama vuosi sitten kehystrendit alkoivat kuitenkin muuttua suorakulmaisemmista kehyksistä (muistatteko sellaiset sihteerilasit?) paksumpiin ja pyöreäsankaisempiin kehyksiinKyseisiä pyöreäsankaisempia kehyksiä näkyy erityisesti nyt syksyn 2016 kehystrendeissä paljon.

Koen, että pyöreähköt ja isot kehykset sopivan kasvoilleni. Kun muutamia vuosia siten olin vailla uusia silmälaseja, testasin usein myös miesten puolelta löytyviä kehyksiä, koska mitä väliä hankkiiko silmälasit miesten vai naisten mallistosta. Silloin naisille oli vielä runsaasti tarjolla sihteerilaseja, mutta miehet saivat jo ripauksen hipsterkehyksistä, kuten niitä itse näköjään nimitän. Eli ihan sama ovatko kehykset miehille vai naisille suunnitellut, niin pääasia on, että kehykset miellyttävät käyttäjäänsä.

Bloggers_inspiration_day_2016

Instrumentariumin TrendWalk keskittyy jakamaan inspiraatiota muotitietoisten must-kaupungeista kuten Milanosta, Pariisista ja Lontoosta. Jos näistä kaupungeista pitäisi nyt valita yksi, olisi se ehdottomasti Lontoo. Olen menneellä viikolla vilkuillut muutamankin kerran lentoja Lontooseen. Tuskin reissu kuitenkaan tulee toteutumaan, mutta aina on kiva unelmoida...

Olen käynyt Lontossa vain kerran elämäni aikana, mutta kyseisestä paikasta jäi niin mukavat muistot, että kokisin mielelläni tunnelman uudestaan. Päälimmäisenä mieleen on jäänyt Camden Town, sen katukeittiöt ja uskomaton tunnelma, jota on hyvin hankalaa selittää. Tiivistettynä paikalla oli paljon ihmisiä, joista suurin osa omasi niin persoonallisen tyylin, etten ole vastaavaan ennen törmännyt. Sen lisäksi näin Spidermanin, eli siinäpä sitä.

IMG_6028 copy
instru1
Kuva: Sanni Riihimäki

Instrumentariumin naisten mallisto pursuaa tällä hetkellä pyöreähköjä ja kissansilmänmallisia kehyksiä eri väreissä. Olen tällä hetkellä kiinnostunut tummanpunaisista kehyksistä, jotka sopisivat yhtä lailla tummanpunaisen sametin pariksi. 

Olen myös innostunut 80- ja erityisesti 90-luvun trendeistä, joita on hiljalleen alkanut näkyä isojen muotitalojen catwalkeilla. En tiedä miten hyvin ysärihenkiset kehykset sopisivat kasvoilleni, mutta olen innokas ainakin kokeilemaan. Sitten saattaisi tukkakin lyhentyä polkkaan...

t. Enni

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa

Kommentit

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my...

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä ...

Näköalapaikalla härällä Fuengirolassa

Ikävä Espanjaan on taas kova, vaikka kotiuduin sieltä vasta neljä päivää sitten. Onneksi loma jatkuu vielä, ja täällä on näin hyvät ilmat. Tarkalleen ottaen mulla on lomaa jäljellä vielä noin viisi ihanaa viikkoa ja sitten alkaakin melkoinen suunnittelu liittyen uudentyyliseen soluopetukseen.  Fuengirolan härällä oli taas pakko käydä, sillä siitä on muodostunut eräänlainen perinne. Maisemat ovat upeat ja ilta-aurinko takaa nätit kuvat. Suosittelen käymään siellä, härkä löytyy Los Pacosin ja Torreblancan välistä.  Tässä linkki polulle , joka vie suoraan härälle. Ps. Mulla on vissiin tänään polttarit, mies vietiin jo omiinsa. t. Enni Lue myös aiemmat Espanja-aiheiset postaukset reissusta: Pom pomit ja lomapäiväkirja Juhannus Espanjassa - Pieni baari Mijasissa Nike Free Factory Store (Malaga) Massimo Dutti Dyyneillä - Playa de Bolonia

15 speed dating kysymystä ja vastausta

Järjestin synttäreillä hauskan ohjelmanumeron ystävän avustuksella. Kyseessä oli  speed dating eli pikadeittailu,  jonka ideana oli kysellä parilta ennalta annettuja kysymyksiä minuutin ajan kerrallaan. Sen jälkeen vaihdettiin pareja. Nämä leikissä käytetyt kysymykset löytyvät vielä kotoani, joten aloin selata kysymyksiä ajankuluksi ja samalla valitsin niistä sopivimpia, joihin ajattelin myös vastata. Tässäpä 12 kysymystä ja vastausta! 1. Oletko koskaan käynyt elokuvissa yksin? Olen. Olin silloin elokuvateatterissa töissä ja pääsin yllättäen katsomaan Sex and the City – Sinkkuelämää -elokuvan lehdistönäytökseen. Sinne hipsin suoraan työvuoroni jälkeen. 2. Oletko puhelias Aika puhelias, joskus ehkä hieman liiankin. Innostun helposti ja tällöin alan puhua paljon. Tuntemattomassa seurassa lämpenen tosin hitaasti, mutta sitten usein kun pääsen vauhtiin, huomaan myös keskeyttäväni muita todella usein. Olen yrittänyt kiinnittää tähän huomiota viime aikoina... ...

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...