Siirry pääsisältöön

Beautyblender & Bodyblender - Tarina ihmesienien taustalla

Muistatteko Beautyblenderin, josta kirjoittelin jokunen aika sitten? Kävin reilu viikko sitten Beautyblenderin uuden tuotteen Bodyblenderin lanseeraustilaisuudessa Helsingissä. Nyt olisi BB:n ystäville herkkua tiedossa, sillä siinä missä Beautyblender levittää meikkivoiteen kasvoille saumattomasti ja ilman näkyviä rajoja, voi nyt uudella Bodyblenderillä levittää itseruskettavan yhtä vaivattomasti iholle.

Bodyblender on kehitetty esim. meikin tai itseruskettavien tuotteiden levittämiseen. En ole vielä testannut kyseistä tuotetta, vaikka sellainen goodiebagin mukana tulikin, mutta ensi kerralla, kun luon keinotekoisen rusketuksen iholleni, levitän sen Bodyblenderillä.


Tilaisuudessa oli puhumassa ihmesienien äiti Rea Ann Silva, joka esitteli tuoteperheen hyvin perusteellisesti. Opin mm. sen, että päivittäisellä käytöllä Beautyblender säilyy hyvänä jopa kolmen kuukauden ajan. Toki tämä riippuu käyttäjästä, sillä joku käyttää sientä useasti päivässä, toinen vain kerran kuukaudessa.

Itse käytän BB:täni ehkä pari kertaa viikossa, joten veikkaan sen säilyvän mulla hyvänä varmaan puoli vuotta. Sikäli meikkisieni on ihan kannattava ostos, sillä sen haluaa pestä jokaisen käytön jälkeen! Tietääpähän ainakin, ettei iholle päädy yhtä pahoja pöpöjä kuin sillä meikkipussiin jäänellä vaahtomuovipalalla...

En nyt muista, mikä sienen materiaalin taustalla oli, mutta sen muistan, että tavallinen meikkisieni ei käyttäydy samalla tavalla kosteutettuna ja saattaa jäädä jopa hieman limaisen tuntuiseksi. Beautyblender on suunniteltu siten, että se kastellaan ja puristetaan kuivaksi ennen käyttöä. Jos joku siis miettii, miksei tavallinen meikkisieni sitten ole sama asia, niin Beautyblenderin erikoisuus on muodon lisäksi myös sen materiaalissa.


Idea Beautyblenderiin syntyi kuulemma siitä, kun hänellä ja hänen kollegoillaan kului aamuisin huomattava tovi kolmiomaisten meikkisienten pyöristämiseen käsin saksilla. Niinpä hän ajatteli, että miksei kukaan kehitä jo valmiiksi pyöristettyä meikkisientä? Kaunis meikki on sellainen, jossa ei näy rajoja ja sieni, jossa ei ole kulmia, levittää meikin ilman rajoja. Jos vielä kuulin oikein, jokainen Beautyblender leikataan käsin, joten niissä saattaa olla pieniä eroja toisiinsa verrattuna (mm. tämä kasvattaa tuotteen myyntihintaa hieman).

Beautyblender siis kastellaan ennen käyttöä, jolloin sen ei enää tarvitse imeä muuta kosteutta (kuten meikkivoidetta) sisuksiinsa. Tavalliset meikkisienet imevät kosteutta, jolloin meikkiä kuluu enemmän. Kuulin myös, että meikkitaiteilijat käyttävät tavallisia sieniä aika runsaasti, eli periaatteessa meikkaaja heittää useita sieniä roskiin päivittäin. Rea Ann Silvalla olikin mielessä myös ekologisuus, sillä sieni pestään joka käytön jälkeen, jolloin sitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan jopa muutaman kuukauden ajan. 


Pakko myöntää, että merkin luoja on osannut brändätä tuotteensa erinomaisesti, mutta niinhän se pitääkin! Sieniä on monenlaisia, värisiä ja kokoisia, mutta kaikki toimivat samalla periaatteella wet, squeeze & bounce. Sen lisäksi löytyy myös blingbling-pidikkeitä, matkapussukka ja erilaisia saippuoita.

Väreistä sen verran, että pinkin värinen original-Beautyblender oli ensimmäisen prototyypin väri, josta sittemmin tulikin ensimmäisten Beautyblendereiden tunnusväri. Sen jälkeen kehitettiin valkoinen pure-Beautyblender niille, jotka eivät halunneet meikkisieneensä mitään keinotekoista väriä. Pro-niminen musta Beautyblender on kehitetty meikkitaiteilijoita varten, sillä he taas eivät halunneet käyttää huomiota herättävää meikkisientä (he pukeutuvat yleensä mustaan ja käyttävät mustaa).

Jos merkkiin kuitenkin haluaa päästä kiinni, riittää, että hankkii yhden Beautyblenderin värissä kuin värissä ja mahdollisesti merkin saippuan (nestemäisen tai palan), jolla sienen voi helposti puhdistaa. Saippuaa voi toki käyttää myös muiden meikkivälineiden pesemiseen.


Vaan edes saippua ei ole pakollinen, vaan tuotteiden puhdistamiseen käy hyvin muutaman euron arvoinen Marseille-saippuakin. Palasaippuan etuna on tietysti se, että sen saa ottaa mukaan lentokoneen matkustamoon. Sain testiin myös nestemäisen puhdistusaineen, mutten ole ehtinyt testata sitäkään vielä. Ainakin Elena kehui tuota hyväksi. 

Löytyykö teiltä jotain kysymyksiä Beautyblendereistä? Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiinne, sillä paljon jäi vielä kirjoittamatta. 

t. Enni

Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Oon jo kauan halunnut BBn, joten tän postauksen jälkeen pakko todeta; että pakko ostaa! :-D :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Se kun on melko arvokas, niin sitä ainakin haluaa vaalia ja pestä joka käytön jälkeen. :)

      Poista
  2. En ole vielä testannut beautyblenderiä, mutta varmasti pitää hankkia jossain vaiheessa. Tuo uutuus kiinnostaa myös varsinkin näin kesän kynnyksellä. :)

    www.ellit.fi/beautybox

    VastaaPoista
  3. Feikkimunaa käytin pitkät tovit, sitten sain BB:n. Mikä ero! Olen tästä tekemässä postausta piakkoin. Mutta mä olen ainakin ihan myyty tuolle aidolle munalle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kuulin, että ilmeisesti siinä tosiaan on eroa! Kiva, haluan lukea! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt