Siirry pääsisältöön

Beautyblender ja Invisibobble

Pikkuinen kananmunan mallinen meikkisieni löysi tiensä meikäläisen meikkipussukkaan toissapäivänä. Kävin hakemassa testitäydennystä PR-toimistolta ja sieltä mukaan lähti mm. Invisibobble-hiuslenkkejä ja Beautyblender-meikkisieni. Molemmat tuotteet on saatu blogin kautta.

Toista päivää elellään ja ponnari on ollut päässä siitä lähtien sekä kaksi meikkipohjaa on jo toteutettu Beautyblenderin kanssa. Molemmat on siis todettu toimiviksi jutuiksi. Kyllähän näitä ilmankin toki eläisi, mutta uusia juttuja on kiva kokeilla!

IMG_4484 copy
IMG_4474 copy


Invisibobblen avulla sain hiukseni ensimmäistä kertaa takaraivon korkuiselle ponnarille. Usein näin aseteltu ponnari valahtaa aina vähintään viiden minuutin kuluessa lähemmäs takaraivoa.

Beautyblenderillä taas sain levitettyä Lumene CC -voiteen nätisti. Koska meikkisieni kastellaan ennen käyttöä, tuote levitetään iholle kostutetulla sienellä. Ensiksi siis saattaa näyttää siltä, että iho on todella kuulas - onhan siinä vielä paljon kosteutta. Tämä onkin yksi tuotteen kivoista jutuista. Tosin kyllähän kosteus haihtuu, mutta nenänpääni hohti silti enemmän kuin ikinä vielä 15 minuutin jälkeenkin. Ihmettelin tätä siinä vaiheessa, kun olin jo lähdössä ulos. Eli kuultoa todella tuli. Olen käyttänyt Lumenen CC -voidetta jo vuoden ajan ja tämä oli uutta.

Kun meikkisieni kastellaan, se turpoaa noin kaksinkertaiseksi. Pesun jälkeen se jätetään kuivumaan paketin päälle näin:

IMG_4488 copy

Pakko sanoa yksi miinus, sillä mielestäni tuotteella on aika kova hinta. Ajattelin, että jos nyt joskus haluaa panostaa jokusen euron hyvään meikkisieneen, niin tässä olisi tietysti hyvä vaihtoehto. Luulin silti, että tuote olisi maksanut jotain kympin luokkaa, mutta hinta onkin useimmissa paikoissa 19,90 euroa.

En osaa sanoa tuotteen eliniästä vielä mitään, mutta ei se ihan hepposelta tunnu. Jos pesisin vanhempaa, parin euron meikkisientäni päivittäin, tuntuu, että se repeäisi jo parin kerran jälkeen.

IMG_4492 copy2

Meikkisieni pitää siis pestä joka käytön jälkeen! Tämä on lisännyt aamutoimiini yhden ylimääräisen minuutin, ei sen enempää. Merkillä on myynnissä myös meikkitarvikkeille tarkoitettua omaa saippuaa (noin 15 euroa), mutta kuulemma pesuun voi käyttää myös Marseille-saippuaakin, joka kustantaa pari euroa. 

Meikkisientä myyvät ainakin Pretty.fi:n* verkkokauppa ja Stockmann. Nyt näyttäisi tosin siltä, että Pretty.fi-sivustolla* Beautyblenderin ostajalle tarjotaan saippua kaupan päälle.

IMG_4501 copy
IMG_4505 copy

Beautyblenderillä voi myös levittää nestemäistä poskipunaa ja meikkisieniä on saatavilla muutamaa erilaista ja erikokoista versiota. Mulla on käytössä Beautyblender Pure White.

Onko teillä kokemusta Beautyblenderistä?

t. Enni

Postauksen tuotteet saatu blogin kautta / * Sisältää syvälinkin

Kommentit

  1. Moikka Enni!

    Mullakin on tuo beautyblender ja oon kyllä tykännyt, vaikka harvemmin tulee käytettyä. Jättää mukavan kuulaaksi ihon. Mutta huh toi hinta?! Mun hiuksissa taas nuo bobblet ei jotenkin toimi ainakaan takaraivolle jos laittaa ponihännän esim treenien ajaksi niin se liukuu.. se varmaan riippuu vähän myös hiuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minna! Joo kuulaaksi jättää! Hinta on aika kirpaiseva. :/ Ai ei toimi? Mulla on kyllä tosi liukkaat hiukset, kun en niitä värjää, mutta varmaan just paksuus tms vaikuttaa. Mä laitan kolme kiepsautusta, neljäs saattaisi olla jo vähän liian tiukka!

      Poista
  2. Mä tykkään kanssa tuosta blenderistä. Se tuli tutuksi I love me messuilla, joissa se lanseerattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sain tämän vähän myöhässä kätösiini, olen ollut liian kiireinen :(

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my