Siirry pääsisältöön

Matkalla Norjaan - Rajanylitys

Loketon onkalo

Pääsin Norjaan!

Huh, nyt on Norjakin nähty. Pääsin vierailemaan tässä upeassa maassa ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Sikäli tosi hassua, koska olen Rovaniemeltä kotoisin, enkä silti ollut vielä koskaan aikaisemmin rajan toisella puolella päässyt käymään.

Kyllä tätä rajanylitystä jännitettiinkin, sillä Norja muutti matkustusrajoituksiaan viikon välein. Pääsin ylittämään rajan sunnuntaina, jonka jälkeen ehdot taas tiukkenivat entisestään. Onneksi tuplarokotteet oli jo hankittu, joten rajan yli pääsi reilussa tunnissa.

Road trip to Norway

Palataan kuitenkin vähän taaksepäin reissun alkuun, sillä matka alkoi Savonlinnasta (kävin ensimmäistä kertaa myös Olavinlinnassa) ja siitä matka eteni kohti Kolia, jonka jälkeen reitin varrelle osuivat myös Kajaani (Kajaanin Linna), Paltamo sekä Rokua

Rokualta olikin pitkä ajo suoraan Kilpisjärvelle, jossa tuli vietettyä yö isossa mökissä. Mökin kuistilta oli myös suora näköyhteys Saanatunturille. Sää oli ihan täydellinen, ja hyttyset ja paarmatkin olivat jo ehtineet jäädä jonnekin Muonion suunnille.

Nämä alla olevat kuvat on otettu matkan varrelta: pinkit penkit ovat Kaarina Kaikkosen teos nimeltä Vasten Auringon Siltaametsäkuva taas ovat mahtavalta Loketon Onkalolta.

Vaaleanpunaiset tuolit

Loketon onkalo

Kohti rajaa

Teen varmaan alkureissulta vielä erikseen postauksia, mutta nyt hieman lisää juttua rajanylityksestä. Lähtö kohti Norjan rajaa tapahtui sunnuntaina aamulla. Matkaa rajalle oli vain muutaman ajominuutin verran, mutta aika pian selvisi, että rajalle oli jo ehtinyt kertyä melkoisen pitkä jono.

Halusinkin soittaa Norjan tulliin ja kysellä, miksi jono ei liikkunut ja miten pitäisi menetellä nyt kun tuplarokotteet oli jo otettu. Lähinnä minua kiinnosti, olisiko rajanylitys ylipäätään mahdollista jonon takia. 

Tullista neuvottiin, että raja aukeaisi klo 9.00 ja vasta Norjan puolella noin 10 kilometrin päässä olisi testauspaikka. Eli jono ei siis ollutkaan testauspaikalle asti, vaan ainoastaan Suomen tullin porteille asti. Kuulemma Norjan puolella viranomaiset tulisivat sitten kyselemään koronapasseja, joita näyttämällä pääsisi mitä ilmeisimmin suoraan rajan yli.

Niinpä klo 9.00, kun raja aukesi, ajettiin jonon perässä kohti testauspaikkaa. Kun jono viimein pysähtyi Norjan puolella, joutui jonossa odottelemaan noin tunnin verran, jotta poliisit tulivat kysymään tarvittavia dokumentteja. Kun koronatodistuksien QR-koodit oli skannattu, paperit kunnossa ja kaista vapaa, näytettiin Bemarille vihdoin vihreää valoa.

Kilpisjärvi Saanatunturi

Kilpisjärven rajalla

Rovijokfossen vesiputous

Norjan puolella avautuivat ihan huikeat maisemat. Bemari oli kuin tehty näille kiemurteleville teille. Ihan kuin olisi Espanjassa vuoristossa ajellut, tuli todella kotoisa fiilis. 

Aika lyhyen matkan ajelun jälkeen tuli pysähdys ensimmäisen nähtävyyden äärelle Storfjordin kuntaan. Jos joskus Norjaan matkaa, kannattaa pysähtyä ihastelemaan Rovijokfossen vesiputousta (lisätietoa täällä).

Ihastelin täysin kristallinkirkasta vettä, joka pauhasi kovaa vauhtia kohti alhaalla olevaa koskea. Kylteissä varoiteltiin, että kahlaaminen olisi hengenvaarallista, enkä ihmettele. Sen verran kovalla voimalla vesi liikkui.


Rovijokfossen Rovijoki-vesiputous

Rovijokfossen Rovijoki-vesiputous

Tällaisia pikaisia terkkuja siis tähän väliin. Nyt jo hyvin turvallisesti oltu tämä viikko kotona, mutta pääni on vieläkin vähän pyörryksissä viime aikojen tapahtumista, sillä sen verran tiuhaan vaihdettiin maisemia lähes parin viikon ajan. 

Millaisia kesäreissuja sulla on ollut?

t. Enni

Kommentit

  1. Ihanat kuvat!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Voi ihanata noita sun kuvia... ❤ Ehdottomasti kirjailet lisää teidän reissusta. Suosittelen myös Norjan vuonoja etelämmässä (Oslo-Bergen), siellä on ehkä jopa vielä upeammat maisemat kuin pohjois-Norjassa. Esim. tässä postauksessa: https://paivansateenmenninkainen.blogspot.com/2016/07/norjan-matka-osa-ii-el-viaje-noruega.html

    Me tultiin tänään osittain samoilta suunnilta kuin te; Savonlinna, Koli, Vuokatti, Ruka... Ihanat reissuilmat, kun ei ollut liian kuumaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau aika hienon näköistä, kävin kurkkaamassa postauksesi! Ihana serpentiinitie!
      No uskon, ei yhtään huonompi nää vähän viileämmät säät, ehti oma asuntokin kivasti viiletä uusia helteitä varten haha! :D Oliko ihana reissu?

      Poista
    2. Oli. Ja hauskinta, että serkut oli meistä tietämättä varanneet samaan paikkaan samat päivämäärät. Pitihän se sitten kahvit käydä porukalla juomassa.

      Poista
    3. Oikeasti?? :D Miten ihmeessä ... :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt