Siirry pääsisältöön

Happy New Year 2017

Tänään aamulla heräsin siihen, että maa oli täyttynyt puuterilumesta. Oho, talvi tuli takaisin! Mikäpä sen mukavampaa näin meikäläisen kolausviikkona. Juuri tulin takaisin sisään 45 minuutin kolaamisen jälkeen. Huh, kolaaminen on ihan hullua puuhaa ja se sai mut myös epäilemään sitä, että haluanko koskaan muuttaa omakotitaloon... 

Siinä kolatessani huomasin, että kotia lähellä oleva koulu oli jo täynnä oppilaita ja mieleni valtasi hetkeksi pieni kauhu, että pitäisikö munkin olla töissä tänään. Työpuhelinkin oli kiinni. Vaan kyllä se loma vielä muutaman päivän jatkuu ja olisi kai mulle jo soiteltu omaan puhelimeen. Tänään oli loman 12. päivä, koulu jatkuu taas ensi viikon maanantaina.

Lomaan on ehtinyt mahtua paljon kaikenlaista, vaikka olenkin ollut kotona. Viime viikolla kävin aleostoksilla ja löysin mm. kuvissa näkyvän uuden vuoden aaton asun, joka ei luonnollisesti tietenkään ollut alessa. Hiljalleen olen myös alkanut selvitä joulun jälkeisestä haikeudesta, sillä joulu tuntui menevän ohi niin nopeasti. Joulusta muistuttaa kotona olevan kuusen lisäksi enää luminen maisema. 

black_knit_polo_ennin_kengissa

Tämä loma on ollut siitä erikoinen, etten ole kunnolla sairastunut. Sairastan nimittäin yleensä aina lomilla. Tosin on flunssa yrittänyt iskeä päälle jo pari kertaa, mm. eilen minulla nousi vähän lämpökin. Olen kuitenkin ollut niin iloinen viime viikkojen leudoista, ulkoilun mahdollistaneista keleistä, että oloista huolimatta olen käynyt joka toinen päivä joko kävelyllä tai juoksemassa. 

Aleostoksilla kävin Willassa Hyvinkäällä. Olen pitkään etsinyt mustaa pooloa ja Willan H&M:ltä löysin paljon vaihtoehtoja. Siellä olisi ollut alennuksessa myös vastaava paita oikealla poolokauluksella, mutta lämpenin kuitenkin enemmän tälle kaula-aukolle. Paita on ihanan monikäyttöinen, sillä se sopii farkkujen ja hameiden kanssa käytettäväksi.

Hameen kanssa kävi tuuri, sillä New Yorker on yksi ehkä ahdistavimmista myymälöistä Zaran jälkeen (jotka on kuitenkin aina pakko kahlata läpi). Zara nyt on ihan omaa luokkaansa lauantairuuhkineen, mutta New Yorkerin heikkous on ehkä se tavaranpaljous ja pursuilevat rekit. En olisi löytänyt tätä hametta, ellei joku nainen olisi mallaillut sitä päälleen. Siellä niitä oli, rekin perimmäisenä.

black_outfit_ennin_kengissa
black_outfit_ennin_kengissa
Knit: H&M / Skirt: New Yorker / Heels: Minna Parikka 
new_yorker_hame_ennin_kengissa

Mitäs muuta? Instagramissakin ehdin jo hieman muistella vuoteen kuuluneita parhaimpia ostoksia. Hame pääsee varmasti TOP 10 -listaan, mutta kyllä Elinchromin studiovalot ansaitsevat 1. sijan. Valoista on ollut hurjan paljon hyötyä ja iloa. Kiitos aviomiehelle näistä kuvista.

Oikein ihanaa uutta vuotta 2017 kaikille! Katsotaan, saisinko minäkin aikaiseksi jonkinlaisen koosteen vuoden kohokohdista.

t. Enni

Kommentit

  1. Onnenpekka... ei kolaaja, mutta lomailija. Meillä mentiin jo eilen töihin.

    Ihana tuo hame, en mä tiennyt, että Suomessakin on New Yorkereita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo on, taisi ensimmäisiä olla Hyvinkään Willassa ja Vantaan Jumboon avattiin syksyllä. Olikohan jossain muuallakin..?

      Ihanaa työviikkoa, kohta on loppiainen :)

      Poista
  2. Mäkin sairastan aina lomilla ja niin myös nytkin :/ Tosin tällä kertaa vähän myös loman jälkeen. Tämä taitaa olla sellainen perinne, joka ei petä koskaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi yrittää pitää mieli kiireisenä lomallakin, koska tuntuu että heti kun ottaa rennommin, niin sairastuu! :D paranemista sinne! :/

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt