Siirry pääsisältöön

Eteiseen sopiva seinähylly / Ellos

Kotoani löytyy eräs tyhjä paikka, joka suorastaan huutaa paikkaa huonekalulle. Tyhjä seinä löytyy eteisestä. Olen jo pitkään (oikeastaan muutosta asti) suunnitellut hankkivani seinälle kauniin hyllyn, mutta vieläkin seinä ammottaa tyhjyyttään.

Tällä hetkellä eteisen lattialla lepää aikaa nähnyt lipasto, jonka arvioisin olevan valmistettu joskus 50-luvulla. Minulla on tapana jemmat lipaston päälle tavaroita, kuten kelloja, avaimia ja muita pieniä asioita, jotka eivät sisustuksellisesti näytä kovin kauniilta. Koen siis, että tarvitsen paremman paikan esineille. Itse asiassa tuli mieleeni, etten myöskään omista avainkaappia, johon voisin piilottaa turhia asioita.

Seinälle sopisi nätisti jokin Ellos-verkkokaupan seinähyllyistä. Hylle voisin myös hankkia kulhon, johon jemmaisin autonavaimet ja muut pienet asiat. Oikein rosvojen unelma, eikö? Nämä kaksi alla näkyvää ovat kuitenkin tämän hetken suosikkejani, vaikka ainakin toinen niistä sopisi eteisen ohella myös kylpyhuoneeseen.

ellos_hylly_seinahylly

Haluaisin ehdottomasti seinähyllyn rungon olevan metallia, eikä tasojenkaan tarvitsisi olla lasia, vaan nekin voisivat olla metallia. Alapuolella näkyy (vanha kuva tosin) eteisessä lepäävä puinen lipasto, jonka yläpuolelle hyväksyttäisin mieluusti jomman kumman yllä olevista seinähyllyistä.

IMG_3081 copy

Seuraava hylly taas kustantaisi lompakolle hieman enemmän, mutta hei, tässä tasot onkin valmistettu marmorista! Olen lämmennyt marmorille viime aikoina paljonkin, mutta tämänhetkiseen sisustukseen en usko marmorin oikein istuvan. Tai jos sitä aloittaisi sieltä eteisestä...

Uskon, että tulen hankkimaan eteiseen hyllyn ihan pian. Nyt asia on vain jäänyt toteuttamatta, sillä en ole saanut aikaiseksi etsiä sopivaa yksilöä, eikä kohdalle ole osunut kaunista hyllyä sattumaltakaan.
ellos_hylly_2

Tässä olisi nyt jo muutama potentiaalinen vaihtoehto, tosin minun täytyy ensin selata sivut kokonaan läpi, sillä Elloksella näytti olevan tarjolla vielä paljon muitakin hyllyjä. Kuulisin mieluusti myös teidän näkemyksenne, sillä en todellakaan ole mikään sisustusalan ekspertti, enkä ihan oikeasti ymmärrä sisustamisesta paljoakaan, vaikka haluaisin. Vinkkejä otetaan vastaan! 

Mikä on siis teidän suosikkinne? Itse ehkä kallistun tällä hetkellä ensimmäisen kuvan hyllyihin.

t. Enni

Ps. Onnea blogille miljoonasta sivulatauksesta!! :)

Kommentit

  1. Ylimmän kuvan vasemmanpuoleinen on mun suosikki näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin kovasti mietin. Ainoastaan pohdin, onko se liian pikkuinen tuohon seinälle. Täytyy tarkastaa vielä mitat!

      Poista
  2. Ylimmän kuvan vasemmanpuoleinen on ihana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my...

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä ...

Näköalapaikalla härällä Fuengirolassa

Ikävä Espanjaan on taas kova, vaikka kotiuduin sieltä vasta neljä päivää sitten. Onneksi loma jatkuu vielä, ja täällä on näin hyvät ilmat. Tarkalleen ottaen mulla on lomaa jäljellä vielä noin viisi ihanaa viikkoa ja sitten alkaakin melkoinen suunnittelu liittyen uudentyyliseen soluopetukseen.  Fuengirolan härällä oli taas pakko käydä, sillä siitä on muodostunut eräänlainen perinne. Maisemat ovat upeat ja ilta-aurinko takaa nätit kuvat. Suosittelen käymään siellä, härkä löytyy Los Pacosin ja Torreblancan välistä.  Tässä linkki polulle , joka vie suoraan härälle. Ps. Mulla on vissiin tänään polttarit, mies vietiin jo omiinsa. t. Enni Lue myös aiemmat Espanja-aiheiset postaukset reissusta: Pom pomit ja lomapäiväkirja Juhannus Espanjassa - Pieni baari Mijasissa Nike Free Factory Store (Malaga) Massimo Dutti Dyyneillä - Playa de Bolonia

15 speed dating kysymystä ja vastausta

Järjestin synttäreillä hauskan ohjelmanumeron ystävän avustuksella. Kyseessä oli  speed dating eli pikadeittailu,  jonka ideana oli kysellä parilta ennalta annettuja kysymyksiä minuutin ajan kerrallaan. Sen jälkeen vaihdettiin pareja. Nämä leikissä käytetyt kysymykset löytyvät vielä kotoani, joten aloin selata kysymyksiä ajankuluksi ja samalla valitsin niistä sopivimpia, joihin ajattelin myös vastata. Tässäpä 12 kysymystä ja vastausta! 1. Oletko koskaan käynyt elokuvissa yksin? Olen. Olin silloin elokuvateatterissa töissä ja pääsin yllättäen katsomaan Sex and the City – Sinkkuelämää -elokuvan lehdistönäytökseen. Sinne hipsin suoraan työvuoroni jälkeen. 2. Oletko puhelias Aika puhelias, joskus ehkä hieman liiankin. Innostun helposti ja tällöin alan puhua paljon. Tuntemattomassa seurassa lämpenen tosin hitaasti, mutta sitten usein kun pääsen vauhtiin, huomaan myös keskeyttäväni muita todella usein. Olen yrittänyt kiinnittää tähän huomiota viime aikoina... ...

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...