Siirry pääsisältöön

Juhannus Espanjassa - Pieni baari Mijasissa

Juhannusterveisiä Espanjasta! Vaikka päivät ovat koostuneet pitkälti ei mistään ihmeellisestä (mikä on ollut erittäin hyvä asia), niin koneella ei ole paljoa ehtinyt istua. Tänään tuli kaksi viikkoa täyteen Espanjassa. Päivät noudattavat aika lailla samaa kaavaa, aamulla otetaan aurinkoa ja illalla lähdetään liikkeelle, eli kaupoille tai syömään. 

Tänään tosin kävin aamupäivällä reilun tunnin kestoisella kävelylenkillä. Kohteena oli Campolla sijaitseva pieni sikabaari Fuengirolan moottoritien toisella puolella, luulisin seudun olevan itse asiassa jo Mijasia. 




Matka baarille oli periaatteessa pelkkää ylämäkeä, joten fiilis perillä oli vähän kuin juuri saunasta tulleella. Onneksi kylmä cokis viilensi nopeasti ja baarissa nautittujen tapasten voimin jaksoi kävellä takaisin kotiin. Paikkaa kutsutaan mustan sian baariksi, sillä siellä asusteli ennen musta sika. Mitä lie tapahtunut sialle, ei näkynyt enää. Paikan virallinen nimi on Peña Caballista La Retana, tässä linkki karttaan.

Mua hieman huvittaa alemmassa kuvassa näkyvät lehmänlannat, joita sai väistellä matkalla ylös baarille. Itse asiassa astuin myöhemmin Nikeilläni lehmänlantakasaan, ja myöhemmin iltapäivällä, kun otin aurinkoa altaalla, ohi lentänyt lintu myös päätti heittää jätöksensä mun jaloille. Jos kolmas kerta toden sanoo, niin mitähän sontaa olisi vielä tiedossa tänään?



Olin eilen koko alkuillan viettämässä juhannusta Carihuelan rannalla Torremolinosissa, täällä aattoa juhlittiin siis jo eilen. Istuimme rannalla eväskorien kera muutaman tunnin ajan. Carihuelassa oli aika hiljainen meno verrattuna Fuengrirolaan, jonne palasimme hieman puolen yön jälkeen. Onnistuimme saamaan auton lähelle rantaa, joten kävimme pikaisesti katsomassa meininkiä Fugen rannalla.

Keskiyöllä ilmoille paukahti massiivinen ilotulitus, joka oli yksi upeimmista koskaan näkemistäni, loppuhuipennuskin tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Lisäsin Instagramiin yhden lyhyen videon ilotulituksesta, käykää kurkkaamassa.


Nyt alkaa nälkä kutittelemaan mahanpohjaa sen verran, että lähdetään etsimään sopivaa illallispaikkaa keskustasta. Ihanaa juhannusta kaikille ja ottakaa iisisti.

t. Enni

Ps. Kahta kuvaa lukuun ottamatta, postauksen kuvat on otettu uudella Huawei P9 -puhelimellani!

Kommentit

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my