Siirry pääsisältöön

Vaatteiden värjäysprojekti

Testasin eilen vaatteiden uudelleenvärjäämistä Nitor yleisvärillä, joka maksoi huimat 2,50 euroa Prismassa. Päätin jonkin aikaa sitten värjätä lempifarkkuni takaisin mustiksi, koska niiden oma väri oli alkanut haalistua jo liikaa. Kyseessä olevat housut ovat kuitenkin luottofarkkuni, vaikka ostinkin ne ystävältäni käytettyinä. Näillä JC:n farkuilla on siis jo todella pitkä historia ja ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, paitsi väriltään. Farkuissa on haalistuneita kohtia.

Ostin halvimman värin, koska vaihtoehtoiset maksoivat viidestä yhdeksään euroon. Sovelsin kyllä tämän paketin ohjeita aika paljon, koska a) en omista isoa kattilaa, jonka olisin voinut uhrata värjäämiseen, ja b) en jaksanut keitellä seosta liedellä. Toimin siis niin, että sekoitin aluksi värin ohjeiden mukaisesti kylmään veteen, johon lisäsin aika-ajoin suolavettä (suolaa 200 grammaa), kunnes lämpötila nousi noin + 80°C.  Tämän jälkeen hämmentelin seosta ämpärissä ja jätin sen jäähtymään ja odottamaan huuhtelua.



Tässä haalistunut lähtötilanne:




Huuhteluvaihe oli todella rasittava ja pitkäveteinen..! Huuhtelin housuja varmaan tunnin, kunnes vesi oli kirkasta. Sen jälkeen kuivatin housut ja tässä lopputulos:



Ainakin nyt näyttää, että väriä tarttui juuri sopivasti; pilkottavat polvipussit ovat poissa ja kaikki haalistuneet kohdat piilossa. Aika näyttää, tuleeko väri kestämään pesussa.

Lisää kuvia tulette näkemään pian, kun housut pääsevät jalkaani. :)

t. Enni

Kommentit

  1. Mä olen joskus värjännyt viltin sellaisella värillä mikä heitettiin pesukoneeseen. Innostuin kun näin tämän postauksen sillä noita mustia ja tummia farkkuja olis kiva kyllä värjätä, mutta tää metodi kuulostaa kyllä aika hankalalta :D Oon vähän laiska nimiitäin ;) Mutta jos lopputulos on hyvä ja vielä kestääkin niin pakko se kai on uhrautua ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon, että väri olisi jäänyt vaatteisiin paremmin, jos olisin noudattanut kunnolla ohjeita :D Odota, että testaan miten kestää pesussa, koska nyt (kuivina) mua vähän epäilytti värjäyksen teho!

      Poista
  2. Mäkin oon miettinyt muutamien mustien vaatteiden värjäämistä, koska ne on muuten hyviä mutta väri haalistunut. Ostin jo värinkin, mutta kotona vasta huomasin, että se on tarkoitettu pesukoneessa 60 asteessa värjäämiseen ja vaatteet saa pestä vain 40 asteessa. oli siinä jotkut käsinvärjäysohjeetkin, mutta toisestaiseksi en ole viitsinut alkaa läträämään. Kiinnostais kans tietää että miten hyvin väri pysyy käsin värjätessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... ei lukenut munkaan paketissa ohjeita, että miten se todellisuudessa piti värjätä. Koneessa jos olisi värjännyt, niin tarvitsisi kloriittia (?) jotta väri lähtisi koneesta pois...

      Pitää nyt pesasta nuo jossain vaiheessa ja katsoa, miten jää. Tuntuu, että kuluneet polvipussit katosivat, mutta jostain kohdin väri ei kuitenkaan mennyt ihan tasaisesti. Jos polvipussit pysyvät pesun jälkeen kuitenkin tummina, niin olen tyytyväinen!

      Poista
  3. Just tänään katoin kaupassa tollasta, en ostanut.. Eiks tota voitais tehdä idioottihelpoks :D haluisin niin kovasti värjätä mustia farkkuja ja vaatteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon vähän samaa mieltä! En tosin tiedä onko siihen olemassa enää mitää kovin kestävää keinoa, jos farkut ovat vaalentuneet. Tuo toimii vähän aikaa ainakin, jos hoitaa kaiken hyvin. Sottaista puuhaa kyllä...

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my