Siirry pääsisältöön

Tätä en olisi uskonut vuosi sitten - unelmien sisustus ja talonrakentaminen

Vaalea marmorinen kylpyamme

Muistatko viime vuoden aprillipilan?

Olisinko vuosi sitten uskonut, että vuoden päästä olen jo rakentamassa? No en!

Naurattaa lukea viime vuoden aprillipilaani, sillä siinä kerroin ostaneeni tontin ja alkavani rakentaa. Kuinkas kävikään, rakentaminen on alkamassa, mutta tontille ei tule linnaa, eikä tontti ole Palatamossa. Niin ne asiat voivat kuitenkin muuttua hyvin nopeastikin.

Sisustuksen suunnittelu ja materiaalivalinnat

Selailin eilen innoissani inspiraatiokuvia läpi ja etsin tulevan kodin sisustukseen ideoita. Järkytyin, kun näin muutamia vuosia vanhoja taloja, joissa oli ihan ihmeellisiä pohjaratkaisuja ja vähintäänkin kyseenalaisia materiaalivalintoja. Niinpä jäin miettimään, miten välttää samat virheet suunnittelussa. 

Tämä on suurin syy, miksei tilaukseen lähtenyt muuttovalmis talopaketti. Ei innostanut tehdä hätiköityjä päätöksiä materiaalivalintojen suhteen ja tuskailla niitä talon valmistuttua. Toki talofirmojen talopaketteihin kuuluisi sisustussuunnittelijan kanssa tehdyt materiaalivalinnat, mutta koko tapaaminen saattaisi olla ohi kolmessa tunnissa? Pohdin lattiavalintaa useamman päivän! Olen myös kuullut, että kiireessä tulee helposti tehtyä hätiköityjä päätöksiä, jotka saattavat jäädä kaduttamaan myöhemmin.

Unelmien sisustus

Nämä kuvat ovat viiden tähden Grand Poet Hotel By Semarah -hotellin sviitistä, jossa yövyin viime syksynä. Kyseessä oli heittämällä upein hotelli, jossa olen ikinä ollut. Olisipa tällainen koti...

Sen verran voin kertoa taloprojektista, että tulevaan taloon ei tule tällaista sisustusta. Varmasti lopulta mennään aika perinteisillä skandinaaviseen sisustukseen sopivilla valinnoilla: vaaleaa puuta ja vaaleita pintoja. 

Jos rakennusprojekti toteutuu vielä tulevaisuudessa, niin sinne aion suunnitella salongin, joka toimii studiona / ateljeena, ja se saisi sitten olla hyvinkin näyttävä. Ehkä tämän tyylistä...

Talopaketin materiaalivalinnat ja unelmien sisustus

Unelmien makuuhuone

Sisustamisen no no -jutut

Tuleeko sinulla mieleen asioita, joita kannattaa välttää sisustamisessa? Löytyisikö jostain Interior for Dummies -opasta tai jotain vastaavaa? Koska en ole sisustussuunnittelua opiskellut, olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat yleisimmät virheet sisustamisessa?

Vähän kuten pukeutumisessakin on erilaisia sääntöjä: älä pue punaista häihin (tai jos puet, tiedosta riskit), äläkä yhdistä mustaa ja ruskeaa. Olen nimittäin huomannut, etteivät samat säännöt aina päde - mustaa ja ruskeaa väriä yhdistellään sisustuksessa varsin usein.

Note to self: älä maalaa kylpyhuoneen kattoa mustaksi, jos seinillä on kiiltävät valkoiset laatat. Äläkä tee puolikkaan korkuisia seiniä keskelle olohuonetta.

t. Enni

Kommentit

  1. Mä en todellakaan väittäisi itseäni sisustajaksi; katson kyllä nätit verhot, sohvapöydät ja matot, mutta harvemmin ne sitten sopii yhteen "luodenharmonisen kokonaisuuden..." 😁

    Mutta vaikka olisi sisustussuunnittelijan kanssa liikkeellä, kuulostaa minustakin (vaaka) kolme tuntia aika nopealta tehdä kokonaisen talon sisustusvalinnat. Vaikka tuskin koskaan moiseen projektiin pääsen käsiksi, on mulla sentään yksi varma juttu, jos itse saisin taloni rakentaa ja suunnitella: keittiössä olisi laattalattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän sama hahmottamisessa mulla!

      Keittiöön laatta kyllä! Mun puolesta voisi olla koko talonkin lattia laattaa!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt