Siirry pääsisältöön

Caminito Del Rey -kokemuksia vuonna 2021

Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Kesälomalla Espanjassa

Hei vaan pitkästä aikaa. Kuten kuvista näkyy, kävin Espanjassa! Voi miten paljon olinkaan odottanut pääseväni tuttuihin maisemiin. Itse asiassa kotiuduin Espanjasta vasta alle kaksi viikkoa sitten. 

Tällä kymmenen päivän lomalla sain myös kunnian toimia epävirallisena turistioppaana, sillä pääsin näyttämään suurimman osan lempipaikoistani Aurinkorannikolla. Tekojärvet ja Caminito Del Rey ovat tietysti must see -kohteita, joita ihan jokaiselle suosittelen. Caminitolle nimittäin pääsee tällä hetkellä, jos vaan onnistuu nappaamaan liput tarpeeksi hyvissä ajoin.

Olen kerran aikaisemmin kävellyt Kuninkaan polun läpi ja tuolloin ei koronaviruksesta ollut tietoakaan. Tällä kertaa reitti oli mahdollista kävellä läpi vain yhteen suuntaan ja polulla kuljettiin kasvomaskit kasvoilla.


Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Miten korona näyttäytyi reissussa?

Espanjassa oli vielä kesäkuun alussa maskipakko (ilmeisesti vieläkin on) ja se koskee ulkona liikkumista, kuitenkin lukuunottamatta urheilua, auringonottoa rannalla tai syömistä ravintoloissa. Kesäkuun alkuun mennessä rajoituksia oli purettu, sillä mm. kuntarajat oli vihdoin avattu ja liikkuminen toiselle paikkakunnalle onnistui. Ihmiset noudattivat maskisuositusta aika hyvin - kuitenkin vähän kaupungista riippuen. 

Tässä postauksessa minun piti kuitenkin kertoa Caminito Del Rey:sta, joten mennään asiaan.

Mistä liput ja miten paikan päälle?

Olen aiemmin tehnyt postauksen samasta aiheesta ja kyseinen julkaisu on yhä ajankohtainen. Siispä kannattanee kurkata se täältä

Itse tilasin liput oman julkaisun ohjeistamana caminitodelrey.info-sivustolta hyvissä ajoin, noin kuukautta aikaisemmin.

Minulla on Espanjassa käytössäni auto, joten en ole ikinä selvittänyt, miten paikan päälle pääsee julkisilla. Ainakin oman auton vuokraaminen on mielestäni varteenotettava vaihtoehto, sillä Caminito-kierroksen yhteyteen voi myös keksiä paljon muutakin ohjelmaa (kuten El Chorro). Caminito sijaitsee myös upeiden tekojärvien vieressä, joten pulahtaminen viileään veteen kesähelteellä houkuttaa varmasti monia turisteja. Kannattaa siis varata uimapuku ja pyyhe mukaan autoon.

Olinkin suunnitellut päiväretken siten, että ehdin pulahtaa turkoosin siniseen veteen pitkän kävelyurakan päätteeksi. Päivä oli nimittäin lämmin...


Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Caminito Del Rey

En turhaan toista itseäni, vaan siteeraan aiemmin kirjoittamaani tekstiä:

"Teräspylväillä kallionseinään kiinnitetty polku on suunnilleen metrin leveä ja se on rakennettu vanhan polun yläpuolelle. Kaikkiaan kävelyä alkupisteeltä loppupisteelle syntyi 7,7 kilometriä ja aikaa kului hieman yli kolme tuntia. Reitin odotetuin kohta näkyy alapuolella olevassa kuvassa, jossa vanhan sillan viereen on rakennettu uusi riippusilta, jota pitkin rotkon ylitys tapahtuu. Voin sanoa, että kyllä huojuu!

Ennen suunniteltua patikointia tulee jokaisen varata oma vierailuaika, sillä reitille päästetään vuorokaudessa vain rajallinen määrä ihmisiä ja moni päivä myydään loppuun hyvissä ajoin. Ennen vierailua kannattaa myös selvittää käytännön asiat, kuten kummalta sisäänkäynniltä oma reitti lähtee."

Koronan takia reittiä ei tällä hetkellä voi kulkea edestakaisin, vaan reitille lähdetään Alorasta. Reitti päättyy Ardalesin kylään, josta voi ostaa bussikyydityksen (n. 2 euroa / hlö) takaisin El Kiosko -ravintolalle.

Aloran sisäänkäynti Caminitolle sijaitsee El Kioskon ja El Mirador -ravintolan puolessa välissä tien varressa.


Caminito Del Rey riippusilta

Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Caminito Del Rey maskisuositus

Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Tässä vielä viime kerran tunnelmia reitistä:

Me lähdimme Ardalesista. Reitti alkoi tunnelilla, jonka jälkeen saavuimme vesivoimalan viereen joelle 1. vartiotornille, jossa seuruettamme odotti lipuntarkastus. Vartiotornille kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä me taisimme jonottaa 45 minuuttia ihmispaljoudessa ennen kuin pääsimme tiskille. Olimme kuitenkin ihan aikataulussa, eli suunnilleen oikeaan aikaan pääsimme lähtemään reitille.

Ensimmäinen osuus reitistä kesti alle tunnin ja pituudeltaan se oli 2,7 kilometriä. Reitin keskivaiheilla pääsi kävelemään luonnon keskelle polkua pitkin. Reitin loppupuolella maisema muuttui taas ja reitti alkoi kulkea pitkin vuorenrinnettä.

Mielestäni kävelimme suhteellisen ripeästi, koska alun jonotuksineen selvisimme koko reitistä noin 3,5 tunnissa. Kesällä kannattaa varata reitille enemmän aikaa, koska kuumuudessa kannattaa pitää juomataukoja enemmän (ohjeaika on noin 4 tuntia). 


Tekojärvet Malaga

Caminito Del Rey kokemuksia vuonna 2021

Kauanko Caminito Del Rey -reitti kestää?

En tarkalleen muista kauanko reitin kulkeminen tällä kertaa vei, mutta evästauko mukaanluettuna muistelisin, että noin kolmessa tunnissa selvittiin. Sen jälkeen bussimatka ravintolalle tuntui aika ihanalta vaihtoehdolta, sillä ulkona oli tuttuun tapaan hyvin lämmintä (muistaakseni yli +30 °C). 

Autolle pääsyn ja pikaisen ravintolavisiitin jälkeen patikointivarusteet vaihtuivat nopeasti uimapukuun, jota taas seurasi ihana pulahdus viilentävään turkoosiin veteen. Ihan täydellinen lopetus reissulle. 

Kannattaa vielä kurkata viimeksi kirjoittamani postaus, jossa paljon lisätietoa kyseisestä reitistä.

Jäikö kysyttävää?

Heräsikö sinulla jotain kysyttävää reissusta? Laitan pian lisää postauksia Espanjan lomasta ja miten maahan tällä kertaa pääsi. Kuullaan taas pian!

t. Enni

Kommentit

  1. Oi että vieläkin harmittaa, ettei päästy viime kesänä yksien kanssa Aurinkorannikolle... Meillä oli tuonne Caminitollekin liput. Jospas ylipuhuisin nykyisen luokkani lähtemään sinne ysillä... 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä oli jo liput? Däääm! Ehdottomasti ylipuhut joo!!! 😍

      Poista
    2. Joo, oli lennot, hotellit, kuljetukset, caminitot... Onneksi saatiin käytännössä kaikki rahat takaisin.

      Poista
    3. ...ja tossa ekassa kommentissa piti lukea "viime keväänä ysien kanssa"...

      Poista
    4. Hei joo luin sen sanan ysien kanssa! Tajusin kyllä heti, koska oot ope:) Mut huh aikamoista. Onneksi saitte rahat takaisin. Oon huomannut ja tosi iloinen siitä, että nykyään ollaan tosi joustavia peruutusehtojen kanssa. Nyt uskaltaa jo vähän suunnitella, kun tietää että jos tarve vaatii, voi peruuttaa viime tingassakin.

      Poista
    5. Moi! Selvivikö tämä? Minulla toimi kyllä ihan nettisivujen kautta, mutta päivät piti valita jotenkin vähän oudosti. Käyttöliittymä ei paras. Piti kyllä olla läppärillä, mobiilisti toimi vähän huonosti.

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my