Siirry pääsisältöön

Uusi auto ja autorahoituksen kilpailuttaminen

Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sortter.fi:n kanssa.

sortter lainanvertailu

Uusi auto ja autorahoituksen kilpailuttaminen

Pääsin tekemään kivaa yhteistyötä Sortterin kanssa, ja kiitos yhteistyön, sain vihdoin hyvän hetken esitellä uuden autoni blogin puolella. Olenkin jo tovin kurvaillut menemään Bemarillani. 

Viime syksynä toteutin yhden pitkäaikaisimmista haaveistani ja ostin itselleni juuri sellaisen auton, jonka itse halusin. Olin jo pitkään pohtinut auton vaihtamista, sillä edellinen autoni alkoi olla korjaamista vailla. Silloisesta autostani myös puuttui muutamia ominaisuuksia, jotka olisivat helpottaneet lapsiarkea.

Niinpä jo viime kesänä aloin tutkia millaisia autoja hintahaarukkaani osui, kunnes löysin vihdoin oman unelma-autoni myöhemmin syksyllä. Sellaiseksi valikoitui vuoden 2016 BMW 420i Gran Coupé bensakoneella ja automaattivaihteistolla. 

Miksi juuri tämä auto?

Teen harvoin ostoksia, joita kadun. Esimerkkinä valitsin ylioppilaslahjakseni sohvan, joka oli minulla käytössä lähes kymmenen vuotta. 

Uuden (käytetyn) auton hankintaa suunnittelin mielessäni vuosia. Espanjassa perheelläni on jo pitkään ollut käytössä automaattivaihteistoinen auto, joten sitä kautta ihastuin automaatilla ajamisen helppouteen. Samaten pienen lapsen kanssa liikkuessa tarvitsin takakonttiin paljon tilaa. Meillä rattaat kulkevat aina mukana.

Oma auto myös merkitsee minulle itsenäisyyttä. Auto oli tietyllä tapaa eräänlainen saavutus itselleni, sillä aina aiemmin olen pyytänyt apua auton valintaan. Tämän auton valitsin ja ostin itse.

Edelliseen autoon myös liittyi paljon muistoja, ja halusin aloittaa puhtaalta pöydältä. Tällä kertaa halusin, että päätän itse itselleni auton ja halusin valita juuri sen mallin, joka sykähdyttäisi eniten (ja johon minulla tietysti olisi varaa).

sortter lainatarjous

Auton rahoitus

Uudehkoa autoa ostettaessa tulee usein pohdittavaksi auton rahoitus. Itse mietin pitkään, kuinka paljon minulla olisi varaa lyhentää lainaa kuukausittain. Tein myös paljon laskelmia ja pohdin lisäksi sitä, olisiko minun mahdollista rahoittaa auton ylläpito, jos työt loppuisivat. Laskelmien jälkeen tulin siihen tulokseen, että talouteni kestää kyllä auton ylläpitokustannukset. Koska halusin rahaa pahan päivän varalle, hankin auton rahoituksella.

Kyselin omaan autooni rahoitusta suoraan autoliikkeestä, enkä tuolloin edes ajatellut, että olisin voinut kilpailuttaa autolainan ja vertailla lainatarjouksia. Ehkä syy oli se, etten ehtinyt olla yhteydessä eri lainantarjoajiin. Sortterin kautta tosin olisin automaattisesti saanut eri lainatarjoukset nähtäville, eikä minun olisi tarvinnut itse lähettää tarjouspyyntöjä eri lainantarjoajille. 

Lainojen vertaileminen kannattaa

Sortterin sivuilla oleva autolaina sopii hyvin esimerkiksi käytettyjen autojen ostamiseen, jolloin auton voi ostaa joko yksityiseltä tai liikkeestä. Autorahoitus on vakuudetonta lainaa, jonka lainasumma voi vaihdella 1 000–60 000 euron välillä. Autolainalle on mahdollista valita takaisinmaksuaika 1–15 vuoden ajalle. 

Mikä Sortter on? 

Sortter on suomalainen lainanvertailupalvelu, joka auttaa vertailemaan lainatarjouksia puolestasi. Palvelu toimii vähän samalla tavalla kuin hotellien vertailusivut, eli voit katsoa, mistä saat parhaan hinnan. 

Kun jätät hakemuksen Sortterille, he etsivät sinulle parhaiten toivomaasi lainasummaa ja laina-aikaa vastaavat lainatarjoukset eri lainanmyöntäjiltä. Sen jälkeen saat lainatarjoukset edullisuusjärjestyksessä nähtävillesi. Kun sopiva laina löytyy, voi sen myös nostaa Sortterin kautta.


autorahoituksen kilpailuttaminen

Aika on rahaa

Tykkään ajamisesta ja haluan nauttia siitä ajasta, jonka autossa vietän. Nämä ovat pieniä asioita, jotka kuitenkin tuovat omaan arkeeni merkitystä. Jotkut haaveilevat omakotitaloista, maailmanympärysmatkoista tai omasta veneestä, minä kivasta autosta.

Halusin, että valitsemallani autolla olisi hyvä ajaa. Lisäksi halusin, että autossa olisi iso takakontti sekä viisi paikkaa. Nämä olivat ehdottomat kriteerit autolleni. 

Sen lisäksi mietin tietysti käytännöllisyyttä: halusin auton, jossa oli helposti toimiva ISOFIX-kiinnitysjärjestelmä, kauko-ohjattava lukitus sekä sähköllä toimiva takaluukku, sillä huomasin, että nämä pienet ominaisuudet helpottivat arkea lapsen kanssa. Kapinallinen minäni myös halusi, että autossa on kidukset… No, ei siitä sen enempää. 

Tingitkö mukavuuksista?

Minulle aika on rahaa. Ajelin koko viime syksyn töihin Helsinkiin omalla autolla, sillä korona-aikana olen välttänyt julkista liikennettä. Syksyllä laskin, että työmatkat julkisilla veisivät kohtuuttoman paljon aikaa verrattuna autolla liikkumiseen. Vaikka siis tein opettajana kahdeksan tunnin työpäiviä, niin liikkuessani autolla, pystyin viemään lapseni aamulla tarhaan ja hakemaan hänet kotiin tarhasta hyvissä ajoin. 

Automaatilla ajaessa ajoittaiset Helsingin ruuhkatkaan eivät tuntuneet pahalta. En häpeä myöntää, että nautin mukavuudesta. Jos minulla on mahdollisuus, ostan aina sen, mihin rahani riittävät. 

Olenkin kuullut eräältä fiksulta ihmiseltä, että ihmisen tulisi ostaa juuri se auto juuri niillä lisävarusteilla, joihin hänellä on varaa. Kun tingitään mukavuuksista, tehdään kompromissi. Ovatko varusteet juuri niitä, missä haluat säästää? Vai olisiko ehkä jokin toinen edullisempi auto paremmilla lisävarusteilla kuitenkin varteenotettavampi hankinta?


Sortter lainavertailu

Auto helpottaa arkea

Turvaistuimen kiinnittäminen uuteen autoon oli suorastaan juhlaa, sillä ennen istuimen kanssa sai taistella helposti kymmenenkin minuuttia. Toisaalta entisestä autosta lähti myös välillä ohjauskepin nuppi irti, joten ehkä olikin jo aika vaihtaa koko auto.

Nyt ilahdun suunnattomasti siitä, että saan auton ovet lukkoon kahvaa napauttamalla ja ovet aukeavat, kun kosketan kahvaa. Kun otan kauppatavarat takankontista, voin yhdellä napin painalluksella sulkea takaluukun ja auton ovet menevät lukkoon. Tässä vaiheessa lapsi yleensä vetää minua jo mukaansa, tai pahimmassa tapauksessa pinkoo itse kohti kotia.

Jos uuden auton hankinta houkuttelee sinua, kannattaa pohtia lainan kilpailuttamista ja edullisimman autolainan vertailua Sortterin kautta. 

Millaisissa asioissa sinä säästät? Entä mihin panostat?

t. Enni


 Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sortterin kanssa.

Kommentit

  1. Mä olen niin pihi, että ukkeli kutsuu välillä katalaaniksi... (ovat kai vähän kuin Espanjan laihialaiset...) Ei vaan, tykkään vertailla hintoja ja olen ehkä vähän tarjoushaukka mitä tulee vaatteisiin, käyttötavaroihin ja vaikkapa matkailuun.
    Me on mietitty että myytäisiin nykyiset kaksi autoa ja ostettais yksi uudempi / uusi niiden tilalle. Pohdinnassa mm. leasing, koska meistä se kuulostaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta uuden auton hankkimiseen. Täytyy tutkia tää lainojen kilpailutuskin, ei pöllömpi vaihtoehto sekään.
    ps. toi sun bemu on niiiiiiin namu! (ja tähän semmonen sydänsilmäemoji)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, just tulin bemuajelulta ja ai että taas nautitutti! :D Elämän ihanat (ja no ei ihan niin halvat) huvit, mutta toisaalta ei ne rahat hautaankaan mukaan tuu..

      Mäkin itse asiassa tutkin leasing-autoja, mut en sit löytänyt sopivaa sieltä. Jotenkin kun tää malli kolahti niin kaikki muut alkoivat tuntua kompromisseilta. Tähän tuli vielä kaupan päälle KAHDEN vuoden takuu, ilman omavastuuta ja testattu jo ja ei tullut kuluja mulle kun uusi kahva vaihdettiin. Käytetty on aina käytetty toki, uudessa myös takuu ihan jees!

      Mut tunnistan tarjoushaukkailun ja musta sekin on tosi jees! Ihana kun pistit viestiä <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my