Kaupallinen yhteistyö: Henkivakuutusyhtiö Kaleva
Oletko koskaan pohtinut, kuinka läheisesi selviäisivät ilman sinua taloudellisesti? Kuka jää huolehtimaan hautajaiskuluistasi, tai miten lapsesi selviää? Pääsin tekemään kaupallista yhteistyötä Henkivakuutusyhtiö Kalevan kanssa ja sen ansiosta sain hyvän hetken pohtia, olenko varautunut kaikkein pahimpaan?
Elämä on jännä konsepti, kun sitä miettii kunnolla. Jokainen meistä syntyy matkalle, joka kaikella varmuudella päättyy. Kuulostaa dramaattiselta, mutta elämme kuollaksemme. Entä jos minun aikani kuitenkin koittaakin aikaisemmin kuin olin kuvitellut?
Elät vain kerran
Kuuntelin autossa musiikkia ja eräässä kappaleessa laulettiin: ”Still not too old to die young”. Lyriikat ovat pyörineet päässäni siitä asti. Olen hieman yli 30-vuotias ja tyttäreni täyttää pian kolme vuotta. Jos nyt kuolisin, miten lapseni selviäisi?
Ennen mietin kuolemaa useinkin. Elin pitkään vaihetta, jossa tunsin kaiken olevan ihan hyvin. Yhtäkkiä sain itseni kiinni siitä, että koska minulla meni hyvin, niin hyvän täytyisi kohta loppua.
Jossain vaiheessa mietin kuolemaa niin usein, että löysin lopulta itseni kolmenkympin kriisin partaalta. Huomasin, että olin tehnyt elämässäni valintoja, jotka eivät enää tehneetkään minua onnelliseksi. Kun havahduin tähän, aloin hiljalleen muuttaa elämäni suuntaa siten, että rohkaistuin tekemään valintoja, jotka tekivät minut onnelliseksi.
Mottoni on jo vuosia ollut ”You only live once”, vaikka se vähän kliseiseltä kuulostaakin. Tämä on kuitenkin mennyt jo niin pitkälle, että olen tatuoinut minua elämän ainutlaatuisuudesta muistuttavan symbolin käteeni.
Elämää ei voi suunnitella
Äitiys on opettanut minulle sen, että vaikka haluaisin kontrolloida arkeani, niin se on käytännössä mahdotonta. Eikä se kuulukaan olla niin, että me hallitsemme elämää, vaan elämä hallitsee meitä. Käden tatuointi myös muistuttaa minua sanottamaan tunteitani ääneen – olen kiitollinen kaikille ihmisille ympärilläni.
Minulle tatuointi merkkaa myös sitä, että elämä on tehty elettäväksi ja tällä mentaliteetilla lähdin muutama vuosi sitten tavoittelemaan elämää, jollaista en ennen tiennyt olevan olemassa.
Sanon usein, että mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Kuitenkin pelko on asia, joka sanelee paljon ihmisten tekoja – tai oikeastaan sitä, ettei ihminen uskalla toteuttaa haaveilemiaan asioita.
Kun olen uuden asian äärellä, kysyn itseltäni: ”Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?” Ehkä epäonnistun ja asiat pysyvät ennallaan? Se on varmaa, ettei ilman muutosta mikään muutu.
Kun sain lapsen, menetyksen pelko vahvistui elämässäni entisestään. Yhtäkkiä en enää ollutkaan vastuussa vain itsestäni. Niinpä aloin panostaa omaan hyvinvointiini entisestään, sillä tajusin, että minun arkeni on lapseni lapsuutta.
Elämän kokiessa monia myllerryksiä päätin, että teen kaikkeni, jotta tyttäreni saa hyvän lapsuuden. Lapsi voi hyvin silloin, kun lapsen ympärillä olevat ihmiset voivat hyvin. Kun aikuinen arvostaa itseään, se heijastelee kaikkialle, myös ympärillä oleviin ihmisiin. Tästä syystä koen, että vanhempi ei saa unohtaa itseään missään vaiheessa, vaan on todella tärkeää, että aikuinen panostaa omaan hyvinvointiinsa.
Miksi kannattaa ottaa henkivakuutus?
Taloudellinen epävakaus luo aina epävarmuutta. Niinpä olen pyrkinyt elämään fiksusti säästäen rahaa pahan päivän varalle. Haluan kuitenkin nauttia elämästä ja kokea uusia asioita, sillä ne ovat merkittävä panostus omaan hyvinvointiini.
Itseensä voi sijoittaa monella eri tavalla: hyvinvointi, kehon kuuntelu, hemmottelu sekä oman talouden turvaaminen. Koen, että omaan hyvinvointiin panostamalla sijoitan samalla tulevaisuuteen ja ajattelen lapseni etua. Henkivakuutus tuo turvaa läheisille silloin, jos pahin tapahtuu.
Mikä on henkivakuutus?
Henkivakuutus antaa kattavamman turvan kuin tapaturmavakuutus. Henkivakuutus korvaa sekä sairauden että tapaturman aiheuttaman kuoleman. Tapaturmavakuutus korvaa tapaturmaan liittyviä vahinkoa ja vain tapaturmaisen kuoleman. Suomessa kuolee vuodessa noin 10.000 työikäistä ja 80 % heistä sairauteen. Harhakäsitys on, että tapaturmiin kuoltaisiin yleisimmin.
Millainen henkivakuutus on hyvä?
Jokainen voi itse määrittää korvaussumman, mutta yleisesti summan olisi hyvä kattaa ainakin velat, vuoden tulot ja mahdollisesti myös noin 20 000 euroa kutakin elätettävää lasta kohden.
Edullinen henkivakuutus
Henkivakuutusta pidetään usein kalliina, vaikka Kalevan myöntämä henkivakuutus onkin Suomen edullisin. Jopa muutamalla eurolla kuussa voi jo saada taloudellista turvaa. Henkivakuutus myös kannattaa ottaa jo nuorena, sillä silloin on vielä terve ja hinta on edullinen. Tosin sairauskaan ei aina estä henkivakuutuksen hankkimista.
Minusta on myös hyvin mielenkiintoista, että ihmiset mielellään vakuuttavat esimerkiksi läheisensä, lemmikkinsä ja tavaransa, mutta eivät sitä tärkeintä – siis itseään. Joillakin voi myös olla vääriä käsityksiä siitä, mitä vaikkapa tapaturmavakuutus korvaa ja mitä ei.
Elämän suurissa kriiseissä turvattu taloudellinen tilanne vähentää huolia. Raha ei tuo onnea, mutta se helpottaa arkea. Minulla on ollut henkivakuutus, jonka hankin itselleni heti, kun lapseni syntyi. Ajattelin, että jos jotain tapahtuu, olisi lapsellani turva, jonka voimin edetä elämässään.
Kannattaa käydä tutustumassa Henkivakuutusyhtiö Kalevan verkkosivuihin, sillä sivuston kautta voi laskea, paljonko oma henkivakuutus kustantaisi. Henkivakuutuksen ostaminen onnistuu myös nopeasti ja vakuutuksen saa halutessaan heti voimaan.
Muista nauttia elämästäsi, sillä me elämme vain kerran. Ja jos tänään lähtisin, niin lähtisin onnellisena.
t. Enni
Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Henkivakuutusyhtiö Kalevan kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Totta turiset kuomaseni.