Siirry pääsisältöön

Olenko aina käyttänyt Tangle Teezeriä väärin?

Huh! Tänään aamulla järjestetty Tangle Teezer -perheen uutuustuotteen lanseeraustilaisuus avasi silmäni ja tuntuu että pursuan asiaa. Tällä hetkellä yritän selvitä järkytyksestä, että olen ehkä aina käyttänyt maailman myydyintä hiusharjaa Tangle Teezeriä väärin.

Maaliskuussa silmiini osui postaus, jossa Tangle Teezer sai nuhteita. Hittiharjan haitat -nimisen postauksen luettuani huomasin, että myös omat hiukseni katkeilevat helposti latvoista hiuksia harjatessa. Luettuani Idan kirjoittaman postauksen ja postaukseen tulleet kommentit, en kuitenkaan saanut selville, käytettiinkö hiusharjaa kuiviin vai märkiin hiuksiin. 

Tänään Tangle Teezerin luoja Shaun Pulfrey painotti useaan otteeseen, että Tangle Teezerin sarjan tuotteiden avulla on mahdollista saada vastapestyt tai kastellut hiukset tuuheiksi ja kiiltäviksi. Tämä varten Shaun P. on hiljalleen kasvattanut tuoteperhettä, jossa jokainen harja toteuttaa omaa tehtäväänsä.

tangle_teezer_blow_styling

Perusharjat Tangle Teezer Salon Elite ja Tangle Teezer Original on suunniteltu ensisijaisesti juurikin märkien hiusten selvittämiseen (I have been so stupid), eli harjaa tulisi käyttää pyyhekuiviin hiuksiin. Tangle Teezerin verkkosivuilla kerrotaan, että harja liukuu helposti märkien, heikkojen, vahvojen ja värikäsiteltyjen hiusten läpi ilman nykimistä tai vetämistä. Huomatkaa alleviivattu sana, siis hiukset harjataan oikein ilman nykimistä ja vetämistä!

Kun hiukset on saatu selvitettyä, otetaan käyttöön Tangle Teezer Blow Styling -föönausharja. Moni ehkä miettii, miksi ihmeessä hiusharjoja pitäisi omistaa monta erilaista, ja tämän Shaun P. yritti selittää meille kysymällä, miksei erilaisissa meikkisiveltimissä ole mitään ihmeellistä? Hän myös heitti ilmoille kysymyksen, suostuisimmeko meikkaamaan kulmakarvojamme, mikäli emme löytäisi parasta kulmasivellintämme?

Olen kokeillut Blow Styling -harjaa muutaman kerran, mutta en ole koskaan tajunnut sen potentiaalia. Olen suotta yrittänyt föönata liian paksuja ja myös liian kuivia osioita. Tietysti pitkä hius hankaloittaa hommaa entisestään, eli harja saattaisi toimia paremmin lyhempiin hiuksiin. Muistakaa kuitenkin, että kuivaa hiusta ei voi muotoilla föönaamalla, vaan jos käytät Blow Styling -harjaa, muista kastella hiukset pyyhekuivaksi esim. suihkuttamalla vettä suortuviin.

Shaun P. myös muistutti, ettei föönausharjalla ole tarkoitus selvittää takkuja, vaan tuoda tuuheutta ja ilmavuutta hiuksiin. Kun hiukset siis kastelee, takut saa kuriin perinteisellä Tangle Teezerillä.

tangle_teezer_ultimate_

Kun hiukset on selvitetty takuista ja föönattu kuiviksi, astuu kuvaan vielä kolmas työkalu. Tänään esitelty uutuus The Ultimate Tagle Teezer -viimeistelyharja on tarkoitettu kuivien hiusten selvittämiseen ja silottamiseen. Tämän harjan avulla hiukset saadaan harjattua oikeaan asentoon mm. poninhäntää varten, ja tällä harjalla voi myös yrittää selvittää pieniä takkuja jo kuivista hiuksista.

Sain tilaisuudesta mukaani The Ultimate Tagle Teezer -hiusharjan, joka kuitenkin pääsee kunnolliseen testiin vasta hieman myöhemmin. Ulkonäöllisesti harjakset muistuttavat föönausharjan harjaksia, mutta tässä mallissa harjakset ovat kuitenkin paljon pehmeämmät. Mitä muuta uutta The Ultimate Tangle Teezerissä on? Harjasta löytyy myös paljon toivottu kahva.

tangle_teezer_blow_styling_ultimate_

Käsi ylös kuinka moni selvittää takkuja kuivista hiuksista käyttäen hieman voimaa? Minä ainakin. Uskon, että katkeilevat latvat ovat olleet myös hitusen omaa syytäni, sillä en voi kehuskella harjaavani hiuksiani hellästi. Varmasti ikenetkin vuotavat verta, jos niitä harjaa kovaa.

Aion kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota hiusten harjaamiseen. Kun Shaun P. tänään vastasi kommenttiin koskien hiusten katkeilemista samalla hiusmallin hiuksia helpon näköisesti selvitellen, en nähnyt merkkiä siitä, että Tangle Teezer -harja olisi vahingoittanut tai katkonut mallin hiuksia.

Jokainen kuitenkin löytää itselleen sopivimmat työkalut hiustenmuotoiluun, ja on ihan ok, mikäli tuotteet eivät toimi kaikilla yhtä hyvin. Pidetään kuitenkin hiuksistamme huolta ja vältetään turhaa väkivaltaa (myös muutenkin kuin vain takkuja kohtaan).

t. Enni

Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Meitin jo että teen kaiken väärin, mutta sitten muistin, että meikähän vetää nykyään monta päivää harjaamatta hiuksia, eli harjaan oikeastaan vain pesun jälkeen, jolloin käytössä onkin oikeaoppisesti original Tangle Teezer. xD Tosin jatkuva ponnarin käyttö se vasta taitaakin olla niin paha, että sama millä sitä harjailee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, hyvä! :D On kyllä uskomatonta, että sun ei tarvitse harjata hiuksia enää muulloin, mun hiukset ovat takussa monta kertaa päivässä. Tosin voi johtua siitä, että ne ovat niin usein auki!

      No niin kai... Ainakin vähentää harjauksessa irtoavia hiuksia :D

      Poista
  2. Ostakaa, ostakaa kun kouluttaja kerran niin sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jokainen kuitenkin löytää itselleen sopivimmat työkalut hiustenmuotoiluun, ja on ihan ok, mikäli tuotteet eivät toimi kaikilla yhtä hyvin"

      tarkoittaa: että please, älkää uskoko ainoana totuutena kaikkea mitä sanon, jutut toimivat eri lailla eri hiuksilla. Jos ei tykkää, ei kannata ostaa. :)

      Poista
  3. Hitto, pitäisi kyllä testata tuo uusi harja. Mä kans käyttänyt tavan TT:tä aina myös kuivaan tukkaan. Mun tukassa ei oo enää latvaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou! :/ Shaun painotti että takut kannattaa avata kostutettuina. Mulla usein tapana suihkuttaa sellasta hoitoneste/lämpösuojaa hiuksiin kun harjaan. Silleen ei sähköisty hiukset ja takut aukee hyvin. Tuo finishing-hairbrush on nyt käytössä ollut jonkin aikaa, palaan silti teezeriin useimmiten. Viimeistelyharja tuntuu hieman kovemmalta. Ja toisaalta mun on aina pakko kostuttaa hiuksia, että takut aukeaa eikä hius sähköisty! Ja kun on kostuttanu hiukset, niin ei "sais" käyttää viimeistelyharjaa! Nooh... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my