Olen niin iloinen, että olen vihdoin saanut asiat rullaaman keittiön suhteen, sillä olen nyt tilannut uudet keittiön ovet ja niiden asennus on sovittu jo ensi viikolle. Keittiön uudistaminen on ollut mielessäni aina muutosta lähtien. Muuttaessamme tähän asuntoon vuonna 2014, remontoimme asunnon käytännössä lattiasta kattoon. Ainoastaan keittiö jäi lähes koskemattomaksi, mitä nyt laattojen saumat maalattiin ja uudet kodinkoneet tilattiin.
Keittiöremontti sai alkunsa siitä, kun kesällä löysin IKEAn löytöpisteeltä kolme kappaletta KARLBY-työtasoja 10 euron kappalehintaan! KARLBY-taso on lastulevyä, mutta tason pintaan on liimattu 3 mm:n paksuinen kerros massiivipähkinäpuuta. Hankkimistani tasoista syntyi säästöä jopa muutaman sadan euron verran.
Keittiö ennen
Keittiöremontti on edennyt työtasoista johtuen hieman käänteisessä järjestyksessä, sillä normaalisti olisin sovittanut työtason sävyn keittiön kaappien mukaan, mutta nyt tulikin menetellä toisin päin. Tästä syystä keittiön kaappien oviksi tilasin yksinkertaiset, valkoiset korkeakiiltoiset ovet. Olisin myös pitänyt antrasiitin värisistä ovista, mutta toisaalta koska asunnon lattiakin on jo niin monisävyinen, olisi keittiöstä helposti saattanut tulla sekavan näköinen.
Keittiön kaappien ja vetolaatikoiden ovien uusiminen ei muuten ole ollut mikään halpa projekti, sillä kaikki ovet pitää tilata mittatilaustyönä. Tästä syystä toteutin tiukan tarjouskilpailun kolmen yrityksen kesken. Toisaalta keittiön kaappien rungot ovat edelleen hyvässä kunnossa, joten en nähnyt syytä lähteä purkamaan ja uusimaan runkoja. Laskin, että pelkkien ovien vaihdolla selviämme noin puolet halvemmalla kuin jos uusisimme kaikki kaapit.
Keittiön välitilan uudistus on myös tuottanut päänvaivaa. Koska halusin nopean pintaremontin, ei laattojen irrotus tullut kyseeseen. Niinpä marssin perjantaina K-Rautaan ja hain sieltä saneerauslaastia.
Laasti on tällä hetkellä kuivumassa laattojen päällä, eli yksi työvaihe on jo alta pois. En vielä tiedä, pitäisikö laasti maalata tässä välissä, vai maalaanko pintaan pelkästään lakan..? Tämän siitä saa kun päästetään ei-ammattilainen asialle. Mielenkiinnolla kuitenkin odottelen lopputulosta (kylläpäs laatat muuten näyttävät kauniin valkeilta tuossa valossa, todellisuudessa ne ovat (olivat) kermanvalkoiset).
Sen lisäksi yksi pitkään päänvaivaa aiheuttanut asia on saatu vihdoin hoidettua, nimittäin keittiön saarekkeen purku. Huh, voisin kiljua riemusta!
Mielestäni yksi järjettömimmistä suunnittelun kukkasista oli keittiön pieni saareke ja saarekkeen yli jätetty pyöristetty baaritiski (jolla ei ollut yhtäään mitään käyttöä). Saareke ja baaritiski tekivät keittiöstä melko ahtaan tuntuisen. Niinpä viime viikolla pyysin pari sisustuspuolen opiskelijaa purkamaan saarekkeen ja asentamaan laminaatit uudestaan koko keittiön alueelle.
Olen niin huojentunut, että saareke on vihdoin poissa, sillä pidin sitä aina niin älyttömänä systeemina. Voitte arvata sitä katumuksen määrään, kun valitettavasti rakensimme lattian alun perin saarekkeen ympärille. Koska vanhat laminaatit pystyi kuitenkin käyttämään uudelleen (ja vuoden 2014 lattiaremontista oli jäänyt yli muutaman ylimääräinen pala) ei laminaattia edes tarvinnut ostaa yhtään lisää.
Seuraavana olisi tiedossa keittiön työtason ja uuden tiskialtaan asennus, jotka mielelläni annan ammattilaisen toteutettavaksi. Sen lisäksi ajattelin vielä hankkia uuden liesituulettimen, joka viimeistelisi keittiön uuden ilmeen.
Keittiö tällä hetkellä
Keittiö on oikeastaan aina ollut se "viimeinen" remonttikohde. Tuntuu ihan mielettömältä, että homma on vihdoin ottanut ensiaskeleitaan. Tarkan markan naisena keittiöstä on tulossa budjettiratkaisujen summa, mutta uskon silti, että kun keittiö on vihdoin valmis, on myös koko koti valmis. Keittiön jälkeen elän täällä mielelläni vuosia ilman remontin remonttia (pakollisia remontteja ei tietenkään voi välttää).
Mutta tämä tuntuu niin absurdilta. Ehkä jo syyslomalla koti on vihdoin valmis!
t. Enni
Kaunista tulee ja hyviä löytöjä olet tehnyt! Me asutaan vuokralla, niin mentiin helpoimman kautta; keittiön kaappien ovet sai uuden ilmeen dc-fix-muoveilla. Satasen maksoi ja vuokraemäntä rahoitti.
VastaaPoistaKiva juttu ja kiitos! Joo dc-fix on kivaa, en tiedä huomaako sitä, mutta tuo alakaappien ruskea sävy on sitä itseään! ;D
PoistaJa oikeastaan itse asiassa kaikki valkoisena näkyvät alueet on myös päälystetty valkoisella dc-fixillä! http://www.enninkengissa.fi/2015/02/d-c-fix-kalvolla-uutta-ilmetta.html
PoistaNo ei olis arvannut!
Poista:D
PoistaAinakaan kauempaa näyttää ihan kivalta toi saneerauslaastikin, mutta jos haluaa vähän "siistimmän" näköistä betonipintaa niin suosittelen mikrosementtiä. Se tulee juurikin saneerauslaastin päälle jos laattoja ollaan päällystämässä. Meille tuli kylppärin lattia siitä ja on kyllä melkoista ihme ainetta (juttuakin tulossa jahka kerkeän). :) Kuulostaa kyllä hyviltä muutoksilta, odotan innolla ennen-jälkeen-kuvia!
VastaaPoistaMua huvittaa nää kommentit, yllä tuli puhe dc-fixistä ja nyt vielä mikrosementti! Unohtui kokonaan mainita postauksesta, että mikrosementistä tää idea lähtikin:D tosin Decosin tarjous (ei löydy kaupoista, vaan on tilaustuote) 250€ ja risat tuolle alueelle tuntui ihan liian kovalta ja olisi pitänyt itse vielä tehdä, koska tekeminen vaatii monta päivää (tulee tosi kalliiksi).
PoistaSeuraava Decosin suosittelema vaihtoehto Marmorino kalkkilaasti oli loppu varastolta ja toimituksessa olisi mennyt noin pari viikkoa.
Myös tekijän etsintä kävi niin vaikeaksi, että meni hermot ja päätin tehdä sellaisen, minkä itse osasin. :D
No huhhuh. Osa noista on aika kalliita etenkin jonkun tekemänä, mutta katsopas sellainen kun Z Counterform (betonitaso.fi). Tulee yhdellä kerroksella valmiiksi eikä maksa kuin 15-20e/neliö (pienin pakkaus 5m2 = noin 50e + pigmentti 5e + pohjuste 15e + pinnoite 20e).
PoistaTäytyy tarkistaa! Itse asiassa just muistin että oli se Decosin tarjous enemmän, ettei ollut peröti 350€... :|
PoistaPiti vielä lisätä että ei tuokaan mikrosementti mikään helpponakki ollut (kaikkea muuta), mutta seinässä luulisi olevan paljon helpompaa. Mutta jos oot osannut saneerauslaastin tasoittaa niin kivasti niin eiköhän toikin suju :)
PoistaKiitos! :D mä tuputin tuohon seinään nyt kolme kerrosta lakkaa , joten annan olla tuolla lailla, musta siitä tuli oikein kiva. Hinta oli noin 65€. Katsotaan miten kestää käyttöä... :) Huomenna tuleekin jo uudet kaapin ovet jee!
Poista