Siirry pääsisältöön

Hääkampauksen suunnittelua L’Oréal Elnettin kanssa


Kaupallisessa yhteistyössä: Indiedays ja L’Oréal Elnett

Kuten olette jo varmasti lukeneet, osallistuin viime lauantaina Blogger’s Inspiraton Day:ssa Elnettin hiusmalliksi, sillä olen mukana Indiedaysin ja L’Oréal Elnettin kampanjassa. Tämän kevään kampanjassa keskitytään erilaisiin hääkampauksiin ja koska olen tulevan kesän morsian, tämän kampanjan avulla pääsin kokeilemaan yhtä potentiaalista hääkampausta.

Tulevana kesänä haaveissani on siis juhlia boheemin, vintagehenkisen mekkoni kera hiukset ainakin suurimmilta osin auki. Tästä syystä perinteinen nutturakampaus ei sovi, vaikka ne kauniita ovatkin. Olen myös luonteeltani hieman boheemi henkilö, jonka tyyliin kuuluu eräänlainen huolettomuus ja hiusten luonnollisuus. Tästä syystä viihdyn pitkien hiusteni kanssa, enkä juurikaan käsittele niitä.






Siinä mielessä en kyllä ole boheemi, että viihtyisin ilman meikkiä. Päinvastoin, meikkaaminen on mielestäni niin kivaa, että meikkaan usein aika voimakkaastikin. En siis astele papin eteen meikittömänä ja tukka takkuisena, vaan haaveissa on kaunis meikki ja huolettoman boheemi kampaus. 

Hääkampaukselta haen luonnollisuutta. Siinä saisi olla hieman kiharaa ja ehkä trendikästä waterfall-tyylistä letitystä tai kieputusta. Pohdin myös, että jättäisin hiukset kokonaan auki. Kuvissa näkyvä, Elnettin pisteellä toteutettu kampaus oli vasta yksi vaihtoehdoista, eli pääsen pian testailemaan lisää erilaisia kampauksia.






Kampaukseeni tulevat luonnollisesti kuulumaan myös kukat, mutta olen vielä kahden vaiheilla käytetäänkö hiuksissani aitoja kukkia, vai tyydynkö tekokukkiin. Mielestäni oikeissa kukissa on sitä tiettyä aitoa henkeä, mutta tekokukat pysyisivät kuitenkin hyvänä koko päivän ajan. Tuntuu vain, etten pääse autenttiseen fiilikseen tekokukilla. Jos teillä lukijoilla on kokemuksia tai vinkkejä sopivista hiuskukista, niin otan kaikki vinkit ilolla vastaan.

Olen myös pohtinut perinteistä kukkaseppelettä, mutta minulle kampauksen tehnyt kampaaja sanoi seppeleen olevan hiuksille liian raskas vaihtoehto. Olen kuitenkin haaveillut kevyestä seppeleestä, joka koostuisi lähinnä morsiusharsosta.



Kuvissa näkyvä romanttinen pikakampaus toteutettiin siten, että ensin hiuksiin suihkittiin kauttaaltaan jo kulttimaineen ansainnutta Elnett-hiuslakkaa. Tämän jälkeen hiukseni kiharrettiin puikolla. Kun kiharat olivat valmiit, niitä avattiin hieman, jonka jälkeen suortuviin lisättiin lisää lakkaa. Sen jälkeen kampaaja otti osan sivuhiuksista ja punoi niistä ohuen letin kohti takaraivoa. Sama toistettiin toiselle puolelle ja molempien lettien kiinnitykseen käytettiin lakkaa. Lopulta letti kiinnitettiin pinnien avulla takaraivoon ja lettejä avattiin huolettoman lettikampauksen aikaansaamiseksi. 

Koska boho-hääkampaukseen kuuluvat luonnollisesti kukat, lisättiin niitä reippaasti viimeistelemään kampaus. Pidin lookista todella paljon, vaikka keksin heti pari kokeilemisen arvoista muutosta, jos tähän vaihtoehtoon päädyn!


Jatkossa voisin kokeilla samantyylistä lookia pienin muutoksin. Mielessä on vielä kampaus, jossa hiukset olisivat sivujakaukselle ja kiharapehkosta tehtäisiin toispuoleinen siten, että kiharat laskeutuvat vasemmalle puolelle kaulaa. Leteistä pidin kuitenkin niin paljon, että niitä voisi yhdistää tällaiseen kampaukseen. Letit tekevät tavallisesta kiharakampauksesta asetta mielenkiintoisemman. 

Ja ei olisi varmaan pahitteeksi kokeilla vielä miltä näyttäisinkään hiukset rennolla bohohenkisellä nutturalla… Veikkaan silti, että ilmavat kiharat ovat se mun juttu. 

Kiitos vielä L’Oréal Elnettin osaaville ammattilaisille upeasta kampauksesta ja Vanessalle valokuvista!

t. Enni

Yhteistyössä: Indiedays ja L’Oréal Elnett


Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Aivan ihana kampaus! Ja sopii todella hyvin tähän sun vaaleaan tukkaan todella kauniisti. Tekisi mieli itse opetella näitä erilaisia lettejä, sillä niillä saa kampausta twistattua tosi kivasti!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! Niin munkin, olen ihan käsi tällaisissa. Osaan tehdä kiharat, mutta siihen se jääkin! :D

      Poista
  2. Ihastelin tuota kampausta jo viime postauksessasi, niin hento ja romanttinen! Sopisi tosiaan oikein mainiosti kesämorsiamelle. Ihanaa, että pääset testailemaan useampia vaihtoehtoja... tosin siinä on se vaara, että niitä lemppareita löytyykin useampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niin, totta... Täytyykin yrittää ottaa paljon kuvia ja katsoa, mikä edustaisi parhaiten! :)

      Poista
  3. Siis wau, tosi upea kampaus! Mäkin haluan omiini häihin tuollaiset hiukset, tosin haaveeksi taitaa jäädä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No ei kai? Mäkin pohdin tuuhennoksia tuonne sekaan, eli tilaukseen vaan hiustenpidennykset!!! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Huomenna Espanjaan lapsen kanssa

Matkustaminen kesällä 2022? Onko maailma auennut, uskaltaako matkustaa? Onko tosiaan totta, ettei Espanjaan vaadita enää qr-maahantuloilmoitusta, vaan maahan pääsee Suomesta yhdellä tulosteella ja passilla? Niin se on! Keväällä, kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sain omasta mielestäni tosi hyvän idean: varaanpa matkat itselleni ja tytölleni kahdestaan Espanjaan. Ei kauaa nokka tuhissut, kun Fisnkin lennot oli jo varattu ja sitten iski pienoinen paniikki. Miten hemmetissä selviän kahdestaan superaktiivisen lapsen kanssa viikon vailla mitään tukiverkostoa? Vähän vielä tiesinkään, mitä kaikkea matkan varrelle sattuisi kevään aikana. Lähdetään vaikka siitä, että olemme olleet vuoroviikoin kipeänä koko kevään ajan ja kaiken lisäksi mursin vielä varpaani kolmisen viikkoa sitten ihan typerällä tavalla kotona etätöissä.  En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tuntuu, että talon rakentamiseen liittyvien päätösten tekeminen on helpompaa kuin suunnitella kenen luona lapsi on yötä viikon

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt