Let them -teoria ja miten päästää irti kontrollista

 

Yritätkö säkin välillä kontrolloida muita ihmisiä tai tilanteita? 

Kelaa, että on ihmisiä, jotka on tatuoineet ihoonsa tämän teorian mukaisen voimamantran eli let them! 

Läsnäoloharjoittelija täällä moi! 

Pääsiäinen meni ja huomaan, että ajatukset kääntyy kevääseen, samalla ehkä myös vähän itseeni.

Oon kuunnellut kirjaa, jossa puhutaan paljon ‘let them’ -teoriasta. Mel Robbinsin kirjoittama samaa nimeä kantava kirja on ollut alusta saakka huikeaa kuunneltavaa. Teoria kertoo yksinkertaisimmillaan siitä, että annetaan muiden olla mitä ovat, eikä yritetä kontrolloida kaikkea ympärillä.

Oon huomannut ymmärtäväni ihmisiä taas vähän paremmin. Välillä jopa nauranut ajatukselle, että osa meistä on edelleen 8-vuotiaita aikuisten kehoissa (itseni välillä mukaan lukien). Samaan aikaan oon miettinyt tätä myös toiselta kantilta.

Jos useimmiten “antaa olla” ja vetäytyy tilanteista tai ihmisistä, eikö silloin jää helposti myös kohtaamatta asioita, jotka voisi opettaa jotain?

Missä menee raja sen välillä, että suojelee itseään, tai että alkaa vältellä liikaa hankalia tilanteita?

Ehkä tasapaino on siinä, että saa valita seuransa ja pitää kiinni rajoista, mutta ei sulje itseään kaikelta epämukavuudelta. 

Koska ainakin oman kokemuksen mukaan (mitä ei tietenkään sillä hetkellä ikinä tajua), juuri ne vaikeammat tilanteet kasvattaa eniten.

Mitä mieltä oot? 

Tuleeko ihmisestä tällä tavalla yksinäisempi ja itsekkäämpi, vai oppiiko tällä tavalla olemaan välittämättä asioista mihin ei voi vaikuttaa?