Siirry pääsisältöön

Tuusulan Asuntomessut 2020 ja kauneimmat kohteet




TUUSULAN ASUNTOMESSUT 2020

Kävin tutustumassa Tuusulan Rykmenttipuiston Asuntomessuihin tänään. Tämän vuoden sisustustrendit olivat ihmeen lähellä omia mieltymyksiäni. Näin varmaan viisi pinkkiä sohvaa, vaikka tuntuu, että kaikki muut ovat ihmetelleet sohvani väriä!

Paljon näkyi sisustuksessa edelleen mustaa ja vaaleaa marmorikuviota ja vieläkin messinki näyttää olevan pinnalla. Jotenkin luulin, etten ikinä kyllästyisi messinkiin, mutta jostain syystä valkeat marmorikylpyhuoneet messingin värisine hanoineen tuntuivat jo vähän nähdyiltä.

Ihanasti kuitenkin monessa sisustuksessa oli hyödynnetty puuta. Mun yksi lempikylpyhuone olikin mustan marmorilaatan sekä sormipaneelin yhdistelmä Linnamajurissa, jonka sisustuksesta vastasi Linda Baki Design.

Koska mun pää ei nyt hirveästi toimi, enkä millään muista kohteiden nimiä ja kuvia tuli miljoona, joten annetaan kuvien puhua puolestaan.

Villa Sanni

Kiitos paljon vielä Asuntomessuille, että pääsin tutustumaan paikan päälle kohteisiin ja erityissuosituksena käykää tutustumassa Villa Sanniin, jonka sisustuksesta hyvä ystäväni Iisa Design Iisa Laatiosta vastaa. Upeaa työtä!











 Boho Chic -tyyli iskee edelleen! Tämä oli ihana ja tuli vähän mieleen omat sisustusjutut kotosalla!


Mulla on eteisen kaapissa samat nahkavetimet, tosin leveinä versioina. Samaten lepakkotuoli löytyy ja samantyylinen nahkarahi... :)

Tuollaisia penkkejä olen suunnitellut meidän Espanjan asunnon keittiön tuoleiksi!








KEUDAN MESSUTALO

Keudan toteuttama messutalo oli myös upea! Toki siellä oli aika villistikin yhdistelty eri materiaaleja ja värejä, mutta loppua kohden aloin lämmetä talolle todella paljon. Erityisesti olohuoneen sisustus oli todella kivasti toteutettu.

Pakko silti aina liputtaa vanhan työpaikan puolesta. Hienoa työtä nuoret!






Keudan messutalo, Tuusulan asuntomessut




Villa Fortuna

Villa Fortunassa oli jokainen kylpyhuone toteutettu samaa linjaa mukaillen, vaaleaa marmorikuvioista laattaa yhdistettynä messinkisiin. Fortuna oli mielestäni yksi messun näyttävimmistä taloista.



















Mikä oli oma suosikkini?

Oma suosikkiasuntoni on tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä bohohenkisesti sisustettu ja ulkoa tummaksi maalattu talo, jonka nimeä en nyt jostain syystä vaan saa päähäni. Muistatko sinä mikä talon nimi oli?

Ja hei, jos messut kutkuttavat, niin muistakaa messuilla turvallisesti. Maskeja jaettiin porteilla ja niitä kannattaakin käyttää. Jokaisen asunnon ulkopuolella oli myös käsidesiä. Itse kuljin koko messujen ajan maski kasvoilla varmuuden vuoksi.

Turvallisia messuja kaikille ja toivottavasti inspiroiduit kuvista!

t. Enni


Osallistuminen messuille tapahtui pressipassilla / messulippu saatu ilmaiseksi.

Kommentit

Suositut tekstit

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my...

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä ...

Näköalapaikalla härällä Fuengirolassa

Ikävä Espanjaan on taas kova, vaikka kotiuduin sieltä vasta neljä päivää sitten. Onneksi loma jatkuu vielä, ja täällä on näin hyvät ilmat. Tarkalleen ottaen mulla on lomaa jäljellä vielä noin viisi ihanaa viikkoa ja sitten alkaakin melkoinen suunnittelu liittyen uudentyyliseen soluopetukseen.  Fuengirolan härällä oli taas pakko käydä, sillä siitä on muodostunut eräänlainen perinne. Maisemat ovat upeat ja ilta-aurinko takaa nätit kuvat. Suosittelen käymään siellä, härkä löytyy Los Pacosin ja Torreblancan välistä.  Tässä linkki polulle , joka vie suoraan härälle. Ps. Mulla on vissiin tänään polttarit, mies vietiin jo omiinsa. t. Enni Lue myös aiemmat Espanja-aiheiset postaukset reissusta: Pom pomit ja lomapäiväkirja Juhannus Espanjassa - Pieni baari Mijasissa Nike Free Factory Store (Malaga) Massimo Dutti Dyyneillä - Playa de Bolonia

15 speed dating kysymystä ja vastausta

Järjestin synttäreillä hauskan ohjelmanumeron ystävän avustuksella. Kyseessä oli  speed dating eli pikadeittailu,  jonka ideana oli kysellä parilta ennalta annettuja kysymyksiä minuutin ajan kerrallaan. Sen jälkeen vaihdettiin pareja. Nämä leikissä käytetyt kysymykset löytyvät vielä kotoani, joten aloin selata kysymyksiä ajankuluksi ja samalla valitsin niistä sopivimpia, joihin ajattelin myös vastata. Tässäpä 12 kysymystä ja vastausta! 1. Oletko koskaan käynyt elokuvissa yksin? Olen. Olin silloin elokuvateatterissa töissä ja pääsin yllättäen katsomaan Sex and the City – Sinkkuelämää -elokuvan lehdistönäytökseen. Sinne hipsin suoraan työvuoroni jälkeen. 2. Oletko puhelias Aika puhelias, joskus ehkä hieman liiankin. Innostun helposti ja tällöin alan puhua paljon. Tuntemattomassa seurassa lämpenen tosin hitaasti, mutta sitten usein kun pääsen vauhtiin, huomaan myös keskeyttäväni muita todella usein. Olen yrittänyt kiinnittää tähän huomiota viime aikoina... ...

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...