Siirry pääsisältöön

5 + 1 VINKKIÄ VAUVA-ARKEEN (JA NIIHIN VÄHEMMÄN SEESTEISIIN HETKIIN)

5-vinkkia-vauva-arkeen-kuva

Tämä postaus on jatkoa aikaisemmalle "6 Asiaa, jotka yllättivät vauva-arjessa" -postaukselle. Postauksessa jaan vinkkejä vauva arkeen ja niihin vähemmän seesteisiin hetkiin.

Kahden kuukauden aikana olen ehtinyt haalia kasaan jo muutamia toimivia konsteja, joilla itkevän vauvan voi saada rauhoittumaan ja lopulta nukahtamaan. Tänään on itse asiassa ollut yksi niistä päivistä, kun kaikki nämä vinkit ovat olleet käytössä. Mm. nenä vasten nenää on makoiltu tänään useita tunteja.

5 + 1 VINKKIÄ VAUVA-ARKEEN (ja niihin vähemmän seesteisiin hetkiin)

1. Vauvaa harmittaa, mutta jatkuva rinnalla imeminen ei auta, tai se aiheuttaa mahakipuja 

  • Ratkaisu = huvitutti

Vasta nyt tajusin, että huvitutista on paljon muuhunkin kuin vain hupiin. Tutti tuo vauvalle lohtua silloin, kun liika syöminen tai itkeminen aiheuttaa vauvalle mahakipuja. Olin aluksi ajatellut, etten tarjoa vauvalleni tuttia, mutta kun sain neuvolasta ohjeen tauottaa imettämistä, oli vauvan imemisen tarpeeseen keksittävä jokin lohdutuskeino.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vauvan itkuun on aina jokin syy ja tuttia tarjoamalla syy ei välttämättä katoa. Tutin avulla kuitenkin voittaa itselleen jokusen lisäminuutin.

Vaikka vauva siis hetkeksi rauhoittuu tutin avulla, tulee kuitenkin selvittää vauvan itkun syy mahdollisimman pian. Itku on vauvan myöhäinen nälkäviesti ja jos vauvalle tarjoaa tuttia tuolloin, saattaa vauva ehkä rauhoittua hetkeksi. Tosin jo muutaman minuutin kuluttua vauva todennäköisesti havahtuu itkemään uudestaan.

Aina itku ei kuitenkaan johdu nälästä. Pahimmassa tapauksessa liiallinen imettäminen voi aiheuttaa vauvalle mahakipuja, jotka taas saavat vauvan itkemään lisää.

Oma kokemus:

Meidän vauvan itkuun ei aina löydy syytä. Vaikka vauvaa olisi halittu, syötetty, röyhtäytetty ja vaippa vaihdettu, itku ei aina lopu. Tällöin tutti auttaa vauvan unille, sillä väsynyt vauva on yhtä kuin itkuinen vauva.

Tosin sen olen huomannut, että yöllä saatan saada tunninkin pidemmät unet tutin ansiosta. Vauva itkee toisinaan mahakipua ennen nälkää. Kun vauva on syönyt, viimeistään kahden tunnin kuluttua alkaa mahakipu, jolloin tarjoan vauvalle tuttia tuomaan lohtua kipuihin. Siitä noin tunnin kuluttua vauvalla on taas nälkä.

Joskus vauva kuitenkin nukkuu tyytyväisenä jopa kahdeksan tunnin yöunet. Tutin hän työntää suustaan pois nukahdettuaan.

2. Mitä tehdä, kun vauva ei jaksa syödä, vaan nukahtaa rinnalle kesken imetyksen?

  • Ratkaisu = Kutittaminen

Kutita vauvaa hellästi jalkapohjista tai kainalon alta. Tämä minulle neuvottiin sairaalassa ja se toimii. Toista tarpeen mukaan, mutta anna vauvan välillä hengähtää.

vinkit-vauva-arkeen-1
* Kuvan vauvan vaatteet saatu blogin kautta Ellosilta!

3. Vauva nukkuu, eikä herää syömään

  • Ratkaisu: Vauvantahtinen imetys

Jos ei ole pakko, niin älä herätä vauvaa kesken unien syömään. Jotkut vauvat saattavat nukkua yöllä kahdeksankin tuntia ilman heräämistä. 

Jos syötän meidän tytön illalla kymmenen aikaan, saattaa vauva herätä seuraavan kerran syömään vasta kuuden tai seitsemän aikoihin aamulla. Jos taas syötän tytön yhdeksän aikoihin illalla, herää hän viimeistään viideltä. Tällainen rytmi on alkanut muodostua meidän vauvalle siis noin parin kuukauden iän jälkeen.

Tietysti näin pitkiä taukoja ei suositella alkuvaiheessa, kun imetys on vasta käynnistymässä. Silloin vauvaa tulee imettää paljon ja pitkään. Maratonimetykseksi näitä pitkiä syöttöjä kutsutaan.

Jos vauvalle ei tule vatsanpuruja, niin vauvahan voi hengata rinnalla niin paljon kuin mahdollista. Jos taas tulee mahanpuruja, kannattaa pitää imetysväli noin 3-4 tunnissa.

Yösyöttö on myös sikäli hyvä asia, että äidinmaidossa on tuolloin mukana melatoniinia, joka taas edesauttaa vauvan pitkille yöunille. Jos vauva siis heräilee yöllä, niin ilman muuta vauva syötetään.

4. Vauvan nukuttaminen kehtoon tai pinnasänkyyn ei onnistu

  • Ratkaisu: Nukuta vauva kapalossa tai tee vauvan sängystä pesä

Saatiin neuvolasta hyvä vinkki siihen, että vauva tarvitsee tiiviin ja pesämäisen sängyn nukahtaakseen. Kun vauvalla on liikaa tilaa, vauva herättää itsensä heiluttelemalla käsiään ja jalkojaan. Kun tilaa on vähemmän, vauva tuntee olonsa turvallisemmaksi (tiiviissä tilassa nukkuminen muistuttaa äidin masussa hengaamista).

Me ei siis olla ostettu vielä pinnasänkyä, sillä Moosekori-kehtokin tuntuu vielä liian isolta noin kolmen kuukauden ikäiselle vauvallemme. Mielestäni vastasyntynyttä kannattaakin nukuttaa pienemmässä sängyssä kuin pinnasängyssä.

Hyviä vaihtoehtoja ovat mm.
  1. äitiyslaatikko
  2. vuokrattava vaavi-ensisänky (ks. linkki)
  3. Kehto, esim. Petite Cherien Mooseskori (ks. linkki)
Mihin sitten päätyykään, kannattaa tehdä vauvan sängystä mahdollisimman tiivis turvallisin keinoin. Unipesät tms. eivät kaikkien ohjeiden mukaan ole turvallisia vaihtoehtoja, mutta mielestäni mikä tahansa keino, jolla vauvan saa nukkumaan, on hyvä.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että kaikki ylimääräiset tavarat (peitot, lelut jne.)  kehdossa tai sängyssä ovat turvallisuusriski. Tee siis sellaisia viritelmiä, jotka ovat vauvalle turvallisia. Hyvä vaihtoehto on rullata pieni peitto tai pyyhe sängyn reunoille, jolloin sänky pienenee.

Oma kokemus kehdossa nukuttamisesta:

Ensimmäinen viikko oli hankalin, mutta sen jälkeen vauva alkoi nukkua kehdossa melko hyvin (välillä on toki ollut pakko ottaa vauva nukkumaan perhepetiin). Ilman viritelmiä kehtoon nukuttaminen ei alkuun siis onnistunut ollenkaan.

Niinpä kehdon patjaa kohotettiin päätyosasta patjan alle laitetun pyyhkeen avulla. Jotta sängystä myös saatiin kuppimainen pesä, laitoimme kehtoon muutamaksi viikoksi turvakaukalon pienentimen.

Nykyisin vauva nukkuu kehdossa ilman virityksiä. Aamupäivällä otan tytön yleensä viereeni nukkumaan, sillä tällä tavoin vauva saattaa nukkua vaikka puoleen päivään asti tyytyväisenä.

5. Kun itkulle ei tule loppua

  • Ratkaisu: Tuttihuijaus

Kun tuntien sylissä hyssyttely puuduttaa ja olisi jo kiva mennä nukkumaan, kannattaa kokeilla tuttihuijausta. Tuttihuijaus on yksi keksimäni metodi, jolla saan vauvan nukahtamaan perhepetiin silloin, kun itse haluan mennä nukkumaan.

Tämä siis toimii meillä erittäin hyvin silloin, kun vauva on aivan hysteerinen, eikä mikään muu keino tehoa (ks. myös alempi nenä vasten nenää -metodi).

Tuttihuijaus toimii siten, että asetan vauvan kyljelleen sänkyyn viereeni (napa napaa vasten ja päälaki pussausetäisyydellä) ja laitan vauvalle tutin suuhun. Mitä lähempänä vauva on minua, sen paremmin tutti pysyy suussa (toimii siis myös vaatteet päällä). Vauva siis ikään kuin imee rintaa, mutta imeekin tuttia!

Tässä asennossa kannattaa tietysti olla tarkkana, ettei vauvalla ole vaaraa tukehtua. Pidä siis pieni hajurako vauvaan ja pysy hereillä. Vauva usein ähisee maksimissaan puolisen tuntia vieressäni, kunnes uni hänet viimein korjaa. Tällöin hänet voi siirtää omaan kehtoon nukkumaan selälleen.

Oma kokemus tuttihuijauksesta

Tämä taktiikka on jättänyt toimimatta ainoastaan kahtena yönä ja silloinkin sain vauvan nukkumaan syliini tuttihuijauksen avulla. Tällöin erona oli tosin se, että makasimme sohvalla samassa asennossa kuin ihokontaktissa. Tällöin vauva rauhoittui tutti suussa noin 15 minuutissa rinnalle, jonka jälkeen siirryimme sänkyyn ja nukutin vauvaa vielä kyljellään. Kun vauva oli syvässä unessa, siirsin vauvan kehtoon sänkyni viereen nukkumaan selälleen.

Olen joskus vahingossa nukahtanut tuttihuijauksen aikana ja herännyt vasta usean tunnin päästä vauva kainalossani. Vauva kuitenkin kääntyy itsestään selälleen, kun en enää pidä hänestä kiinni.

Alkuun pelkäsinkin vauvan nukuttamista viereen, mutta hyvin sekin on sujunut. Minusta perhepedissä nukuttamisessa on paljon etuja. Kun vauva nukkuu hyvin, myös äiti saa nukuttua paremmin, jolloin molemmat ovat pirteämpiä aamulla.

Sittemmin vauva on kuitenkin alkanut nukkua yönsä omassa kehdossaan. Kuten yllä mainitsin, aamuisin vauva kuitenkin pääsee nukkumaan viereeni ja siinä sitten saatetaan posottaa puoleenkin päivään.

vinkit-vauva-arkeen

6. Ja kun tuttihuijauskaan ei toimi

  • Ratkaisu: Nenä vasten nenää

Kun MIKÄÄN muu ei auta (ei edes tuttihuijaus), niin meidän tyttö rauhoittuu viimeistään silloin, kun hän saa tutin suuhun ja äidin tai isän nenän nenää vasten tai posken poskea vasten.

Montakohan kertaa tälläkin viikolla ollaan oltu nenät vastakkain, sillä se on ollut välillä ainoa keino saada itkuinen vauva rauhoittumaan. Viimeksi tänään on ollut tuttihuijaukselle ja nenä vasten nenää -keinoille tarvetta useaankin kertaan...

Vauvan pitäminen lähekkäin on niin hellyttävää. Mun sydän sulaa joka kerta kun vauva kääntää pään kohti omia kasvojani ja puskee tuttia kasvojani kohti. Siinä sitten makoillaan nenät vastakkain, kunnes vauvan nyyhkytys lakkaa, vauva rauhoittuu ja lopulta nukahtaa.

Disclaimer

Ja jos kävisi niin ikävästi, etteivät nämä vinkit toimi muilla, niin tällöin kannattaa muistaa edellisen postauksen vinkki nro 6... ja elää päivän kerrallaan.

Äitiys palkitsee!

Mun sydän vähän pakahtui eräs aamu, kun siirsin itkuisen tytön nukkumaan viereeni. Tyttö kosketteli käsillään kasvojani tietoisesti tai epätietoisesti, ihan kuin todetakseen, vieläkö se äiti on siinä vieressä. Ja niin nukuttiin pitkälle puoleen päivään.

Tuhiseva pienokainen vieressä on jotain mitä ei oikein pysty sanoin kuvailemaan.

Loppuun vielä lukuvinkki kaikille pikkuvauvojen äideille ja tuleville sellaisille: Virka-aika-vauva. Tätä tuli luettua ensimmäisten viikkojen aikana paljonkin.

Lisää lukuvinkkejä löytyy aikaisemmin julkaistun postauksen lopusta.

Saa jakaa hyviä rauhoitteluvinkkejä, sillä jos nämä keinot joku päivä pettävät, niin uusille vinkeille on tarvetta!

t. Enni

* Vauvan vaatteet saatu Ellosilta!


Lue myös / Read also

Kommentit

  1. Ei ole lapsia eikä pahemmin kokemusta vauvoista, mutta melko pieni oli kummilikka, kun laittoivat mut nukuttamaan tytön päiväunille. Kitisi eikä satukaan meinannut tainnuttaa unille, mutta kun "silittelin" sormenpäillä tytön selkää, ei kauan kestänyt, kun oltiin unten mailla.

    p.s. Itsekin rakastan tätä sormihipelöintiä, jota meillä "tikutukseksi" kutsutaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Tikutus! <3 :D Kiitos vinkistä, silittelyä täytyy ehdottomasti testata selkään. Meillä tyttö itse asiassa rakastaa myös posken silittämistä!

      Poista
  2. Meillä on nyt vauva 10,5kk.
    Meillä alkuun oli hankaluuksia pikkuinen saada sisälle nukahtaan ja nukkui lähes aina parvekkeella päiväunensa. Kunnes ystävä tuli kylään ja teki päiväkotisilityksen eli siis sormella sivellään kulmakarvoja ja siitä välistä nenää pitkin alas, hennoin ottein. Kun sormea sivelee nenää pitkin alas, vauvan silmät automaattisesti menevät kiinni. Muutaman minuutin jälkeen vauva ri jaksanu luomiaan enää nostaa :D Se toimii meillä edelleen. Nyt tietenki osaa itsekin viedä käden tai näyttää mitä haluaa niin monesti pyytää hipsutusta ja vie minun käden kasvolleen ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tätäkin olen tehnyt, vaan en tiennyt sillä olevan nimeä! :D posken silittely on täällä kans ihan ykkönen, mutta siihen vauva ei usein nukahda. Avaa silmät heti lopettaa, ellei sitten puolta tuntia jaksa silittää.

      Monesti kuitenkin riittää se vain, että pitää kasvoja lähellä. Se rauhoittaa kummasti!

      Ihana, että teillä on löytynyt tuollainen keino nukuttaa vauva. Otan vinkin talteen ja testaan tätä vielä uudemman kerran!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my