Siirry pääsisältöön

Marokko part 2

Kävin eilen ensimmäistä kertaa Afrikassa ja reissu suuntautui Marokkoon Tetouanin kaupunkiin. Ainakin matkalla sinne näin kamelin ja pääsin myös ratsastamaan sillä. Kissoja näkyi aika paljon, koiria sen sijaan ei yhtään.

Matka sinne tuntui samalta kuin olisi istunut bussissa jossain päin Aurinkorannikkoa. Näytti ihan samalle, koska olimmehan edelleen välimeren ilmastossa. Kun pääsimme Tetouaniin, niin opastettu kierros sijoittui kokonaan muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin, eli Medinaan. Kujat olivat kapeita, eikä aurinkoa paljoa nähnyt, joten rakennusten sisällä oli todella kylmä. Värien kirjo kujilla oli kuitenkin aika hienoa, vaikkakin kalakujalla haju hieman etoi.




















Opastettu kierros sisälsi mm. mattokaupassa vierailun. Meitä oltiin etukäteen hieman varoiteltu, että sen jälkeen ympärillemme pöllähtää katukauppiaita, mutta itseäni kukaan ei tullut häiristemään. Ainakin jos piti suunsa vaan nätisti kiinni ja käveli kauppiaan ohi. Mikäli erehtyi sanomaan: "No thanks", niin siitäkös kauppias riemastui.

Muutenkin meno oli ihan rauhallista, eikä kukaan yrittänyt ryöstää ketään. Laki ilmeisesti myös säätelee sallittujen katukauppiaiden määrää per turistiryhmä. Ja ympärillämme pyöri koko kierroksen ajan myös yksi siviilipoliisi. Melkeinpä olisi järkkärikin voinut olla mukana, niin olisi varmasti tullut hienompia kuvia.



Kierroksella vierailimme myös berberin (lol!) apteekissa, josta mukaan tarttui ihmevoide ykköstä ja kakkosta. Ihmevoiteille onkin tarvetta, joskin olen aika skeptinen tuotteiden toimivuudesta...





Alla vielä kuva kahdesta eri mantereesta, Afrikasta ja Euroopasta. Välimatka on niin lyhyt, että sen pystyy ikuistamaan yhteen kuvaan. Kuten eilen jo mainitsin, niin tulomatkalla myöhästyimme laivasta, mutta pääsimme kuitenkin takaisin Eurooppaan vain puolitoista tuntia myöhemmin kuin aluksi piti. Ollessani tutkimassa laivaa, jäi multa kuitenkin kokonaan näkemättä laivan vieressä hyppineet delfiinit!

Reissusta jäi kuitenkin kiva muisto, mutta olisin ehkä halunnut nähdä enemmän Tetouanin uutta kaupunkia ja sen ostosmahdollisuuksia. Joskus tulevaisuudessa olisi myös ihanaa tutustua hieman savannimaisempaan Afrikkaan. En edes ostanut mitään muita matkamuistoja kuin ne kaksi berberin apteekin (en voi sanoa berberiä nauramatta) ihmevoidetta ja yhden valokuvan. Kaikkia ihania tossuja ja koriste-esineitä toki ihailin, mutta jätin ne kuitenkin sinne. Mutta kiva reissu kuitenkin!

t. Enni

Kommentit

  1. Ihanan nakoista. mulle iskee ihan kaukokaipuu ja matkakuume tata selaillessa!

    VastaaPoista
  2. Hanna: Niin siellä oli! Onko sulla jotain tiettyä paikkaa mielessä?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän...

Testissä: Biozell Color Mask Rasberry

Tuotteet saatu PR-lahjaksi / Mainos. Ju lkaisu sisältää kaupallisia linkkejä Vihdoin löytyi aikaa kirjoitella tänne joulutukastani. Luojaahan tässä tekisi mieli kiitellä Biozell Professionall Color Mask -hoitonaamion ansiosta, mutta ehkä kiitos kuuluukin Biozellille itselleen (ja lemppari PR-toimistolle, eli Marsaana Communicationsille , joka antoi sävytettä testiin). Muistan vieläkin sen päivän, kun piipahdin toimistolla ja näin pinkkiä väriä uhkuvan sävytetuubin hyllyssä. Sanoin Marsaanan työntekijälle, joka btw näyttää aivan  Gisele Bündchenilta  ( enooyhtäänkade ), että tuota haluan testiin. Pohdin, voisiko se tosissaan värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi ja  Gisele sanoi, että no kyllä voi! Ja niinhän se värjäsi, vaikka olin hyvin skeptinen. Harva sävyte-nimeä kantava voide nimittäin tarttuu värjäämättömiin hiuksiin. Nettisivuilla kuitenkin lukee, että sävytettä voidaan käyttää niin tummiin kuin kirkkaan vaaleisiinkin hiuksiin.  Mikään ...

SYNNYTYSKERTOMUS OSA 1: SUUNNITELTU SEKTIO

Olen nyt jonkin aikaa kirjoitellut tätä tekstiä itselleni muistiin ja samalla ajattelin, että ehkä tämän voisi tännekin julkaista osissa. Olisikin pitänyt kirjoittaa synnytyksestä asioita ylös heti tuoreeltaan (tai ehkä kirjoitinkin, mutta olen hävittänyt ne), sillä nyt tuntuu, että aika on tehnyt tehtävänsä ja paljon on jo unohtunut. Minun kokemukseni synnyttämisestä jäävät melko pitkälti suunniteltuun sektioon , joka sovittiin eräälle huhtikuiselle arkipäivälle. Sektioon päädyttiin lopulta vauvan perätilan takia. Niinpä sain lopulta haluamani synnytystavan onnekkaan (moni muu voi toki olla tästä hieman eri mieltä) sattuman kautta, eikä asiaa tarvinnut lähteä purkamaan pelkopolin kautta. Luonto siis hoiti asian tällä(kin) kertaa. En ole missään vaiheessa tuntenut huonoa omaatuntoa synnytystapaani liittyen. Moni sektion kokenut äiti nimittäin saattaa kokea alemmuuden tunnetta siitä, ettei synnyttänyt luonnollisella tavalla. Vaikka en missään nimessä olisi lähtenyt sy...

Ruokasooda + ihottuma = ei toimi

Muistatte varmaan, kun innoissani kirjoitin ruokasoodan mahdollisuudesta parantaa ihottumani? No on aika välikatsauksen, kuten lupasin. Tulokset yllättivät, mutta eivät positiivisesti. Joka kerta, kun levitän tätä rasvaa käsiini, alkaa välitön kutina ja punoitus. Niin myös tänään pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen yö rasvat kädessä oli ehkä kaikista herättävin kokemus (kirjaimellisesti) sillä parin viikon hyvien yöunien jälkeen heräsin yöllä siihen, että raavin käsiäni. Ne kutisivat taas niin paljon. Tässä käsi viimeksi (anteeksi taas painajaisista, ihottumakammoiset katsokaa muualle)! Tässä tänään, 10 minuuttia sitten. Tämä on sitten makrokuva, eli se ei oikeasti näytä noin pahalta. Vaan ei ihottuma ainakaan ole parantunut, ennemminkin vain pahentunut. Mun soodarasva lähtee nyt roskiin, ei toiminut mulla. Joku voi halutessaan välittää tämän mun kokemuksen tänne , sillä itse en viitsinyt laittaa tuonne kommenttia (vaatii fb-tunnistautumisen). Moni siellä kuitenki...